Normaalia pojan käytöstäkö?

Meillä on 1,8 vuotias poika, jonka mielipuuhaa tuntuu olevan vaatteiden kantelu, pinoihin kasaaminen ja yleensä vaan niiden pyöritys. Pitää kyllä autoista, palikoista ja muista "normaaleista" leluista, mutta vaatteiden järjestely tuntuu myös olevan mukavaa. Onko kenenkään muun lapsella tämmöistä leikkiä? Miestä vähän "huumorimielessä" huolestuttaa noiden vaatteiden kanssa touhuaminen :ashamed: :LOL: ....
 
Meillä 1.(melkein)5 v. kanniskelee mielellään isänsä tai äitinsä paitaa ja hokee mennessään paidan kanssa, että "paita paita". Sanoisin, että huvinsa kullakin ja meillä kuten teilläkin huvit haetaan luovalla tavalla... ;)
 
Meillä poika on myös ollut kiinnostunut vaatteista. Tykkää siirrellä niitä pinoista toiseen ja ojentaa innoissaan pyykkikorista vaatteita äidille ripustettavaksi jnejne. Hänellä on nyt ikää 2 vuotta. Jossain vaiheessa olin jo hieman huolestunut, kun pojalla oli kamala järjestyksen tarve eli esimerkiksi kaikki autot piti olla suorissa riveissä eikä lipaston laatikko saanut olla yhtään auki, valot piti sammuttaa aina jne. Eipä hätää, se meni ohi. Nykyään meillä tehdään aina vaan autoilla suuria ruuhkia ja sotketaan kunnolla.

Ihan normaalia, sanoisin. Meillä poika tykkää myös laittaa kaulaan äidin koruja ja olisi ottanut varpaiden kynsiinkin lakkaa, jos olisin laittanut (lakkasin omia kynsiäni).
 
Esikoinen oli (poika) oli kova "siivoamaan" vaatekaapin sisältöä, annoin yhden vaatekaapin alahyllyn pojan käyttöön aikoinaan, just vajaan vuoden ja kahden vuoden välillä. Sai sitten ihan rauhassa touhuta vaatteiden kanssa jne. Nyt viistoista kesäisenä fanittaa Rammsteinia, joten ei se poika ainakaan Antti Tuiskua nyt fanita,vaikka aikanaan vaatteet kiinnostikin.
 
Meillä poika myös tykkää "järjestellä" vaatteita ja sovitella niitä useimmiten päähänsä..äidin rintaliivit etenkin ovat kiva juttu,kun kupit törröttää ohimoilla.Poitsulla ikää kohta puolitoista vuotta,enkä ole asiasta mitenkään huolestunut!
 
Minusta ei pitäisi erotella tyttöjen ja poikien touhuja mitenkään, vaan seurata lapsen omia mieltymyksiä. Vaikka tässä tapauksessa nyt ei varmasti oltukaan niin tosissaan, niin monilla se alkaa jo ihan pienenä, että jotain lelua tai puuhaa ei pidetä sopivana. Meidän poika ainakin saa kulkea helmet kaulassa ulkona, kun kerran haluaa. :)
 
Muistui tuosta mieleen, että esikoinen aikoinaan 3-vuotiaana piti tosi mielellään hametta päällä, itse asiassa 1- ja 3-vuotiaat veljekset tappelivat, kumpi saa hienomman hameen =) Nyt 11- ja 9-vuotiaina ovat ihan tavallisia poikia, joita ei hameet eikä muut "tyttöjen jutut" kiinnosta =) Meillä kaikki lapset sukupuolesta riippumatta ovat olleet pienenä tosi kiinnostuneita vaatteiden järjestelystä, kai siksi kun äitikin niitten pyykkien kanssa aina touhuilee ;)
 
No tottahan lapset jäljittelevät kaikkea mitä äiti ja muut läheiset aikuiset ja isommat lapset tekevät. Äiti kun järkkäilee pyykkejä, niin lapsi haluaa tehdä samaa myös. Ei pidäkään tosiaan mihinkään stereotypioihin kangistua, vaan antaa lapsen kokeilla kaikkea ja seurata omia mieltymyksiään. Meidän tyttö päristelee siinä autoilla kuin kanniskelee ja halailee nallejakin ym. Ihan kiva vaan, voit ottaakin pojan pikku apuriksi esim pyykkejä laittaessa. Meilläkin tyttö tunkee likapyykkiä koneeseen minkä kerkiää (välillä menee vähän muutakin sinne ;) ) tai ojentelee puhtaita äidin ripusteltaviksi. Siinä samalla tulee opeteltua tärkeitä taitoja elämää varten kun ottaa lapset mukaan arjen askareisiin ja lapset tykkää...aina tiettyy ikään asti.
 

Yhteistyössä