L
Liinu
Vieras
Niin siis tämä juttu taitais kuulua tonne erotiikka puolelle mutta kun siellä on sen verran härski meno, ajattelin jos täältä sais asiallisempia vastauksia.
Ongelmana on siis miehen nopea siemensyöksy joka tulee välillä ihan tosi äkkiä. Hän on 40-vuotias ja olemme asuneet nyt yhdessä puolisen vuotta. Olemme äärimmäisen rakastuneita toisiimme ja yhteinen elämämme sujuu todella hyvin. Vain tuo ""salamalaukeaminen"" hiukan vaivaa, enemmän kait miestäni. Itse en asiasta mitään numeroa ole nostanut, sanoin kullallenikin että olen vain onnellinen että kiihotan häntä noinkin paljon. Harrastamme seksiä lähes päivittäin ja erektio-ongelmia miehellä ei ole minkäänlaisia. Pystymme keskustelemaan tästäkin asiasta ja välillä keksimmekin muunlaista seksiä ja pitkiä esileikkejä jottei läheinen hetki jäisi niin lyhyeksi. Mies kuitenkin ja minäkin haluaisimme välillä rakastella ""ihan oikeesti"" ja pitkään, ainakin niin pitkään että minäkin ehtisin laueta. Minulla ei ole orgasmivaikeuksia, mutta ihan viitisen työntöä ei tahdo riittää...=( Mies kävi urologilla ja sai (masennus)lääkettä jota käytetään kuulema myös tämän vaivan hoitoon. Emme kuitenkaan huomanneet mitään muuta vaikutusta kuin että miehelle tuli huono olo lääkkeen syömisestä.
Onko muut parit kärsineet vastaavasta? Vastatkaa miehet sekä naiset. Voinko minä tehdä jotain asiaan vaikuttaakseni? Onko jotain asentoja/niksejä yms..? Miehelläni tämä taitaa olla myös itsetuntokysymys.
Ja anteeksi suorat ilmaukseni, Halusin vain selventää asian.
Kiitos jo etukäteen jos joku voi auttaa!