Noniin, kuinka moni uskaltaa tunnustaa, että ei ole yhtään vauva-ihminen?

[sipsis]

Mä tunnustan. En hirveästi nauttinut oman lapsenikaan vauva-ajasta. Odotin vain kokoajan, että milloin lapsi kasvaa. :-/

Monilla tutuilla on nyt vauva/tulossa vauva, niin ei heidänkään vauvat mussa mitään erityisiä hellyydentunteita herätä. Suloisiahan nuo ovat, mutta eivät herätä minkäänlaisia vauvakuumeiluja mussa...

Onneksi meitin lapsi on jo ohittanut vauva-ajan.

 

[hipsterström]

:wave:

 

[Phoebsi]

:vampire:

 

[M32]

En ole vauvaihminen, vaimoni vielä vähemmän. Eläimistä tykkääme kyllä kovasti.

 

["Veera"]

Vauvat on kyllä hellyyttäviä mutta mua ärsyttää kun ne ei osaa tehdä
mitään. Enempi tykkään isommista lapsista.

 

[vierass]

M32, oon nyt lukenut muutamia kommenttejasi keskusteluihin ja jos et olisi ja jos en itse olisi myös tahollani varattu, ottaisin suhun heti yhteyttä tarkemman tutustumisen merkeissä! ;DD

 

[dfsa]

Vauvoissa on hyvät ja huonot puolet. Onhan se mukava kun osaa enemmän touhuta eikä vain kulje mukana.

 

[feger]

:wave:

 

[toisten vauvat, hyi]

:wave:

Omiini olin hulluna, muiden vauvat ei vois vähempää kiinnostaa. Varsinkin nyt, kun omat jo koululaisia niin toisten raskaudet tai vauvat kiinnostaa kuin kilo kiviä. Pah!

 

["nuutti"]

Mäkään en hirveesti pienistä vauvoista perusta. Sellaset pari-kolmevuotiaat taaperot on kyllä hassumpia tapauksia.

 

["vvieras"]

MInä en ole koskaan rakastanut vauvoja tai vauva-aikaa. Minusta ensimmäinen vuosi on kaikista ärsyttävin lapsen kehityksessä.. sitten kun vauva vuoden paikkeilla alkaa muuttua taaperoksi niin touhu on koko ajan muuttunut hauskemmaksi. Minulla on kaksi lasta, joista toinen on juuri täyttänyt vuoden ja toinen on kolme vuotias Pahin on siis ohitettu ..ja jeps.. minulla ei ole harmainta aavistustakaan mitä "isommat lapset, isommat murheet" tarkoittaa.. muuttuuko tämä vielä jotenkin kauheammaksi? Esikoisen vahva uhma tällä hetkellä ei ole edes niin ärsyttävä kuin mitä alle vuoden ikäinen vauva tarpeineen.

Omia lapsia olen rakastanut valtavasti ensisilmäyksestä lähtien ja olen ihan oikeasti tosi hyvä äiti lapsilleni Isosiskon kanssa tästä kerran juttelin (hänellä jo kaksi aikuista lasta) ja hän taas rrrrakastaa yli kaiken alle vuoden ikäisiä vauvoja ja sitä vanhemmat lapset ovat taas hänestä ärsyttäviä Ja hänkin on ollut mahtava äiti omille lapsilleen.

Mutta olen kyllä todella helpottunut, että ärsyttävin vauva elämä on jo ohi tässä talossa. Enempää lapsia ei tule.

 

["Mariska"]

täällä myös yksi ei-vauvaihminen En siis ole pahemmin vauvakuumeillut myöskään, yksi lapsi on ja toinen tulossa. Koin vauva-ajan tosi raskaaksi enkä sitä nytkään hirveästi odota. Mutta onneksi on nyt tuo reilu 2v seurana joka taas on aivan mahdottoman ihana ja rakas ja ihan parhaassa iässä nyt kun osaa sentään jo puhua ja touhuta vaikka mitä.

Koen vauvat jotekin raskaiksi just sen takia, että niihin ei saa mitään kunnollista kontaktia. Vauvat vaan on ja möllöttää ja itkee paljon ja herättää yöllä ja pitää kantaa joka paikkaan jne. Ihanaa on sitten kun lapset oppii itse tekemään kaikkea ja kertomaan ajatuksiaan ääneen Noin vuoden iästä siis alkaa muuttua kiinnostavammaksi pikkuhiljaa.

Toki omaan vauvaan on sellainen hormonihöyryinen kiintymyssuhde joka tapauksessa ja onhan niissä vauvoissakin suloisia puolia. Mutta joo, enemmän tykkään edes vähän isommista lapsista.

 

["Mie"]

En osaa leperrellä muiden vauvoille, omalle tottakai. Siksi joskus tuntuukin hölmöltä tavata muita äitejä, joilla on vauvoja, kun he lepertelevät minun vauvalle mutta minä en jaksa leperrellä heidän vauvoille, omalleni vain osaan lässyttää. Mietin vain, että ovatkohan ne muut äidit huomanneet tämän asian, ja pitävätkö minua jotenkin "kylmänä". Muut vauvat ei siis juurikaan kiinnosta minua.

Kovasti odotan myös että omani kasvaa taaperoikään. Lapseni on nyt 7kk ja kehittynyt hurjaa vauhtia, kontannut jo yli kuukauden ja nyt seisoo tukea vasten. On paljon mukavempaa kun vauva ei enää ole vain sellainen "möllöttäjä"