noni, nyt eiku rosiksee hakemaan porukoilta opintoavustusta.

Lapsella on oikeus saada elatusta vanhemmiltaan joka päättyy lapsen täyttäessä 18 vuotta. Vanhemmat kuitenkin vastaavat lapsen koulutuksesta aiheutuvista kustannuksista myös sen jälkeen, kun lapsi on täyttänyt 18 vuotta, mikäli se harkitaan kohtuulliseksi. Ja vanhemmilla on 21-vuotiaaseen asti koulutukseen liittyvä kasvatusvastuu.

 
Alkuperäinen kirjoittaja SisterBlue:
Lapsen oikeus saada elatusta vanhemmiltaan joka päättyy lapsen täyttäessä 18 vuotta. Vanhemmat kuitenkin vastaavat lapsen koulutuksesta aiheutuvista kustannuksista myös sen jälkeen, kun lapsi on täyttänyt 18 vuotta, mikäli se harkitaan kohtuulliseksi. Ja vanhemmillahan on 21-vuotiaasee asti koulutukseen liittyvä kasvatusvastuu.
Ja exä kaivaa kuvettaan tasan tohin asti :D
 
Ei tuo kuulkaas ole ensimmäinen vastaava tapaus. Mun työkaverin tyttö haki isältään koulutusavustusta, että sai käydä lukion loppuun. Fiksut etävanhemmat huolehtivat noista maksuista ihan itse. Niin kuin taas yksi miespuoleinen työkaverini, joka siis eronnut lapsensa äidistä. Maksoi ns. elaria kunnes lapsi valmistui ammattiin, ja oli tuolloin 20 v.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kotona Kirves Kädessä:
Alkuperäinen kirjoittaja SisterBlue:
Lapsen oikeus saada elatusta vanhemmiltaan joka päättyy lapsen täyttäessä 18 vuotta. Vanhemmat kuitenkin vastaavat lapsen koulutuksesta aiheutuvista kustannuksista myös sen jälkeen, kun lapsi on täyttänyt 18 vuotta, mikäli se harkitaan kohtuulliseksi. Ja vanhemmillahan on 21-vuotiaasee asti koulutukseen liittyvä kasvatusvastuu.
Ja exä kaivaa kuvettaan tasan tohin asti :D
Joo, mut rahat tulee lapselle, ei lähivanhemmalle.
 
mun äiti "pakotti" mun täyttää tommonen lappu et isä joutu maksaa 100e kuussa mun koulua varten kun olin lukiossa.
kaiken sen pjaskan puhumisen lisäks teki ton :ashamed:
enpä niitä rahoja saanu kirjoihin laittaa,millon piti "lainata" ruokaan jne.
maksoi isälle takaisin osan,sen minkä pystyin.
piru että isä oli vihainen,ei mulle vaan äidille.
 

Yhteistyössä