epäkiitollinen kurjake
Tiedän, kuullostaa kurjalle. Mutta kun ahdistaa kun väkisin annetaan ja sitten odotetaan että niitä pidetään aina, jopa kysellään muilta onko lapsien päällä näkynyt heidän tuomiaan vaatteita. Jos nähdään niin ahdistaa kun lapsella ei ole sillä hetkellä hänen antamiaan vaatteita....
Ja tälläisiä ihmisiä on useampia.
Toinen esimerkki on se kun esikoiselle olin hankkimassa ensimmäistä pyörää. En kerennyt vielä hankkimaan kun sukulaisnainen toi poikansa vanhan pyörän. Vanhan tosiaan ja aivan liian ison. Just ja just poika yltää siihen vähän polkimia tapailemaan mutta ehkä vasta ensi kesänä on sopivampi.
Ei työntätankoa, eikä mitään mitä olisin pyörään halunnut.
Nyt tuntuisi typerälle ostaa uusi pyörä kun tavallaan on jo. Ja saisihan siitä sitten kuulla jälkeenpäin. Mutta ostan nyt ehkä sen kuitenkin, uskon että poika osaisi pikkuhiljaa jo polkea kun vain yltäisi.
Ollaan oltu sillä linjalla että esikoiselle ostetaan kaikki tuollaiset uutena ja kunnollisena, jää sitten sisaruksille myös. Kaikki isoimmat hankinnat on näin ajateltu ja vielä toisenkin jälkeen kaikki on kuin uutta sitä kolmatta ajatellen.
Tiedän kuullostavani epäkiitolliselta ja turhamaiselta mutta kyllä minä ottaisin tavaraa vastaankin jos siihen ei liittyisi niin paljon noita "ehtoja". Ja vastavuoroisesti me emme ole luopumassa mistään ennenkuin oma perhe on kokonaisuudessaan kasassa.
Olisi oikeasti paljon helpompaa kuin kukaan ei antaisi väkisellä mitään, emme oikeasti halua niitä. Olemme ainakin toistaiseksi siinä tilanteessa että voimme hankkia itse lapsillemme tarvittavat asiat.
Onkohan kellään muulla samanlaista ongelmaa?
Ja tälläisiä ihmisiä on useampia.
Toinen esimerkki on se kun esikoiselle olin hankkimassa ensimmäistä pyörää. En kerennyt vielä hankkimaan kun sukulaisnainen toi poikansa vanhan pyörän. Vanhan tosiaan ja aivan liian ison. Just ja just poika yltää siihen vähän polkimia tapailemaan mutta ehkä vasta ensi kesänä on sopivampi.
Ei työntätankoa, eikä mitään mitä olisin pyörään halunnut.
Nyt tuntuisi typerälle ostaa uusi pyörä kun tavallaan on jo. Ja saisihan siitä sitten kuulla jälkeenpäin. Mutta ostan nyt ehkä sen kuitenkin, uskon että poika osaisi pikkuhiljaa jo polkea kun vain yltäisi.
Ollaan oltu sillä linjalla että esikoiselle ostetaan kaikki tuollaiset uutena ja kunnollisena, jää sitten sisaruksille myös. Kaikki isoimmat hankinnat on näin ajateltu ja vielä toisenkin jälkeen kaikki on kuin uutta sitä kolmatta ajatellen.
Tiedän kuullostavani epäkiitolliselta ja turhamaiselta mutta kyllä minä ottaisin tavaraa vastaankin jos siihen ei liittyisi niin paljon noita "ehtoja". Ja vastavuoroisesti me emme ole luopumassa mistään ennenkuin oma perhe on kokonaisuudessaan kasassa.
Olisi oikeasti paljon helpompaa kuin kukaan ei antaisi väkisellä mitään, emme oikeasti halua niitä. Olemme ainakin toistaiseksi siinä tilanteessa että voimme hankkia itse lapsillemme tarvittavat asiat.
Onkohan kellään muulla samanlaista ongelmaa?