Nollasta liikkeelle. Miten nopeasti kunto kohenee?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Liikunnan iloa etsimässä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
L

Liikunnan iloa etsimässä

Vieras
Oikein hävettää, miten surkeassa kunnossa olen. Ajattelin alkaa harrastaa lenkkeilyä. Olisi tosi hienoa pystyä juoksemaan pidempiäkin matkoja, mutta tällä hetkellä tuo ajatus on vain kaukainen haave.

Kuinka kauan menee, että kunto alkaa kohentua ja jaksaminen parantuu? Pyrin käymään lenkillä 3-4 kertaa viikossa (vähintään) noin 40-60 minuuttia kerrallaan. Tällä hetkellä tahti on reipasta kävelyä, välillä hölkkään tai juoksen muutaman kymmenen metrin pätkiä, parempaan en pysty.
 
Mää aloitin joskus viime kuun alussa, ihan nollakunnosta juoksukoulun ohjeiden mukaan. Tänään hölkkäsin lenkillä 20 min, kävelin 2 min ja hölkkäsin 8, enkä hengästynyt nimeksikään. Kyllä se kunto kohoaa, pitää vaan olla varovainen ettei riko itteään. Mulla tuli ainakin viikon pakkoloma yhdessä välissä, kun polvien takia en päässyt enää liikkeelle.
Nytkin joudun lepuuttamaan, ettei penikat kipuile liikaa. Tänpäiväinen lenkki oli ehkä vähän liian paljon säärille, mutta päälle teki hyvää päästä nollautumaan.

Tsemppiä! Aluksi se tuntuu aivan toivottomalta, mutta jossain vaiheessa se alkaa kyllä sujua. :)
 
Itse asiassa se tapahtuu aika nopeasti. Etenkin mitä lihavampi on, sitä nopeammin läskiä lähtee ja alkaa tulokset näkyä myös kunnossa, joka on tosi palkitsevaa. Tsempiä elämäntapa muutokseen!
 
Kiitos tsempeistä! :) Olisi kyllä hienoa, jos noinkin nopeasti jaksaminen paranee. Jostainhan tämä on aloitettava; en halua olla rapakunnossa loppuikääni. Olen normaalipainoinen, mutta yritän karistaa muutamaa kiloa pois. Ruokavaliollahan se laihdutus pääasiassa tapahtuu, mutta liikunta on myös hyvä tuki painonpudotukselle ja -hallinnalle.
 
Mikään ruokavalio ei kehitä kroppaa kuten liikunta.

Jos yksi kovempi _kävelylenkkikin_ nostaa kuntoa. Muista vain tehdä kovaa, ei sellaista jolkottelua vaan että naama alkaa lämpiämään ja sydän pamppaamaan.
Pian juoksua osan matkaa ja pientä palautusta kävelleen. 2kk päästä olet kunnossa kun teet 5-6 reippailua viikossa.

Alkuperäinen kirjoittaja Liikunnan iloa etsimässä;28794459:
Kiitos tsempeistä! :) Olisi kyllä hienoa, jos noinkin nopeasti jaksaminen paranee. Jostainhan tämä on aloitettava; en halua olla rapakunnossa loppuikääni. Olen normaalipainoinen, mutta yritän karistaa muutamaa kiloa pois. Ruokavaliollahan se laihdutus pääasiassa tapahtuu, mutta liikunta on myös hyvä tuki painonpudotukselle ja -hallinnalle.
 
Itse joskus aikoinaan kokeilin juoksemista kun koiran kanssa kävin lenkillä. Mutta jonkin ajan kuluttua alkoi polveen vihlomaan. Pääseekö tuosta ongelmasta eroon ajan kanssa?
Toinen jalka tai jalanjälki (en muista oliko juuri tämä johon vihloi) on vähän vinompi (varpaat ulospäin) kuin toinen, ehkä se sitte jotenkin on syy tuohon polven vihoitteluun?

Muuten minulla ei koskaan ole polvi tai mikään muukaan ruuminosa kipeä, mutta jo muutaman sadan metrin jälkeen alkoi polvi vastustelemaan.
 
Nopeasti :) aloitin tasan vuosi sitten juoksukoulun ohjeilla ihan nollasta. Synnytyksestä 2,5kk ja vain vaunukävelyt takana. Nyt parin viikon päästä edessä eka kokonainen maraton :D painoa oli alussa 10kg ylimääräistä mutta ne on jo ajat sitten häipyneet :)

Stemppiä aloitukseen!
 
Mitä vanhempi, sitä vaikeampaa kunnonkohotus on. Yli 30v alkaa olemaan jo todella vaikeaa, koska kroppa ei enää tahdo tottua, saati sitten palautua treeneistä. Polvet on yleensä ensimmäinen paikka mikä prakaa. Kannattaa siis aloittaa suht varovasti ja välttää varsinkin asfaltilla juoksemista.
 
[QUOTE="Vieras";28794492]Mikään ruokavalio ei kehitä kroppaa kuten liikunta.[/QUOTE]

Juu, tämä on kyllä tiedossa :) Kun nyt saisi edes jotenkin aloitettua tämän liikkumisen. Olen aina melkeinpä inhonnut liikuntaa... Myöhemmin on tarkoitus "laajentaa"; esim. kahvakuulailu ja kuntosalilla käyminen kiinnostavat.
 

Yhteistyössä