No nyt mua kyllä ihan oikeasti jo harmittaa (äidistäni) :(

Äitini on tänä syksynä aloittanut yliopisto-opiskelut uudelleen, ja on tosi onnellinen siitä (niin minäkin hänen puolestaan). Mutta näköjään tuo opiskelu on kuitenkin niin paljon enemmän aikaa vievää että ei ehdi enää nähdä meitä ollenkaan. Luentoja on yhtenä päivänä viikossa 4h, mutta muihin jutuihin menee sitten kaikki muu aika. Nyt on eka tentti tulossa perjantaina, ja tämän takia tulee 2vkoa taukoa meidän esikoisen näkemiseen, vaikka yleensä tapaavat monta kertaa viikossa.

Yksi kirja ja neljä artikkelia kuulemma. Ihanaa ja mielenkiintoista tekstiä kuulemma. Mun äidillä on vaan tää "uuden" opiskelijan ongelma, että ei oikein osaa käyttää aikaansa, näköjään. Nukkuu aina puolillepäivin, iltaisin tekee myöhään sudokuja. Käy konserteissa ja muissa harrastuksissa, niistä ei voi opiskelun takia tinkiä (kuten ei muuttaa unirytmiäkään). Surettaa pojan takia kun joutuu selittämään että mummi ihan oikeasti ei nyt ehdi.

Ehkä hän nyt elää jotain uutta vaihetta mihin ei kuuluu lapsenlapset niin paljon. Se suotakoon hänelle. Mutta silti se vähän harmittaa. Kovasti häntä kannustan ja tsemppaan, onhan hän meille kaikille rakas.

 

siis äitisi opiskelee ja sinä valitat ettei näe lapsenlastaan nyt sit KAHTEEN VIIKKOON?? menepä ap vähän itseesi... koko maailma ei pyöri sinun kullanmurusi ympärillä.

 

Ihanaa että äitisi on alkanut opiskella! Sellaista se vaan on, ymmärrän että harmittaa mutta mun mielestä tuo opiskelu on äidillesi mahtava tilaisuus.

 

Jos olette tähän asti tavanneet monta kertaa viikossa, niin olet tainnut alkaa pitää sitä itsestään selvänä? Olet ollut onnekas.

 

No tuommoisian mielipiteitä voi tietysti olla.. Mutta pointti on se, että äidilläni olisi siihen mahdollisuus jos vain haluaisi, mutta silti soittelee joka päivä miten harmittaa ettei näe poikia ja kamala ikävä on, silti on aika paljon omassa aikataulussa mahdolisuuksia korjaamiseen. ja että lapselle on vaikea selittää yhtä-äkkiä miksi näin on.

 

Voi voi, liian hyvään olette tottuneet...
Olisit onnellinen että äidilläsi on nyt omakin elämä.

 

Jos olette tähän asti tavanneet monta kertaa viikossa, niin olet tainnut alkaa pitää sitä itsestään selvänä? Olet ollut onnekas.

Tietysti pidän sitä itsestäänselvyytenä, se on. Kuten myös se että meille saa aina tuoda lapsia hoitoon jne. Meillä on tiivis perhe ja suku, ja useaan kertaan viikossa nähdään kaikkia. Kyllä se on koko porukalle itsestäänselvyys.

 

Mitä ihmettä sulle kuuluu, miten äitisi viettää aikaansa, oikein vai väärin. Jos häntä huvittaa vaihteeksi keskittyä itseensä lastenlasten sijaan ei kai siinä mitään väärää ole. Olet ilmeisesti tottunut liian hyvään, saat äidiltäsi kaiketi paljon apua.

terv. nyt yli 6 v pojan äiti, poikaa anoppi ja appiukko ei ole hoitanut kertaakaan, mutta käyvät onneksi meillä täysihoidossa säännöllisesti ja samalla reissulla käyvät hoitamassa miehen siskon lapset! Eli näinkin päin voi olla.

 

No tuommoisian mielipiteitä voi tietysti olla.. Mutta pointti on se, että äidilläni olisi siihen mahdollisuus jos vain haluaisi, mutta silti soittelee joka päivä miten harmittaa ettei näe poikia ja kamala ikävä on, silti on aika paljon omassa aikataulussa mahdolisuuksia korjaamiseen. ja että lapselle on vaikea selittää yhtä-äkkiä miksi näin on.

Ehkä tiedostamattaan ottaa etäisyyttä. Haluaa ottaa aikaa itselleen ja alitajuisesti kuitenkin tuntee huonoa omaatuntoa ja siksi soittelee.

Tai sitten ei halua muuttaa omaa aikatauluaan. Nyt vain opiskelu täyttää sen välin joka ennen jäi lapsellesi ja oikeasti häntä se harmittaa. Mutta silti hän ei halua lähteä muuttalaan aikatauluaan. Oma aika hänelle tärkeää ja tuntee ettei jaksaisi opiskelujen rinnalla vielä lapsen kanssa yhdessä oloa.

Mikä onkaan syy niin se on äitisi päätös ja se hänelle suotakoon.

 

Meidän mummia ei näe useaan kuukauteen vaikka asuu aikas lähellä, kyydit ja aikataulut tekee sen.

 

Onks tää nyt sitten niin että ei sais olla tottunut siihen että on koko ajan paljon rakastavia ihmisiä ympärillä koko ajan? Ikävää jos jollain ei ole, mutta minusta se on se perusajatus että on, ja jos ei ole niin se on sitten poikkeavaa.

 

Ehkä tiedostamattaan ottaa etäisyyttä. Haluaa ottaa aikaa itselleen ja alitajuisesti kuitenkin tuntee huonoa omaatuntoa ja siksi soittelee.

Tai sitten ei halua muuttaa omaa aikatauluaan. Nyt vain opiskelu täyttää sen välin joka ennen jäi lapsellesi ja oikeasti häntä se harmittaa. Mutta silti hän ei halua lähteä muuttalaan aikatauluaan. Oma aika hänelle tärkeää ja tuntee ettei jaksaisi opiskelujen rinnalla vielä lapsen kanssa yhdessä oloa.

Mikä onkaan syy niin se on äitisi päätös ja se hänelle suotakoon.

Tämän mä voisin allekirjoittaa. usein kuitenkin on sanonut että vaikka kuinka väsynyt olisi niin lapsenlapset vain antaa energiaa, ei syö sitä. Jopa silloin kun oli töissä (työmatkoineen 10/pvä) tai syöpähoitojen keskellä soitti usein että eikö voitaisi mennä kylään, ja milloin saisi esikoisen taas yökylään.

 

Meidän mummia ei näe useaan kuukauteen vaikka asuu aikas lähellä, kyydit ja aikataulut tekee sen.

peesi

 

Uuden oppiminen ja uudet kuviot syövät valtavasti energiaa.

 

Olisit iloinen, että äidilläsi on omaa elämää. Ei hän voi uhrata koko loppu aikuisikäänsä siihen, että istuu kotona odottamassa, milloin sinä saatat häntä tarvita.
Monella perheellä isovanhemmat asuvat kaukana toisella paikkakunnalla, jolloin vierailuja ei todellakaan ole edes kuukausittain, ja silti ihmeesi tulevat toimeen. Eli lopeta turhasta valittaminen.

 

Lähinnä tuo kuulostaa siltä että sulla on elämästä nauttiva äiti. Tiedä sitten kuinka paha asia se on

 

Äidilläsi voi olla nyt hetken (tai pitemmän) aikaa tunne, että on nuortunut, kun on päässyt opintoihin kiinni, voi tuntua (järjenvastaisestikin) että mikäs mummo minä nyt olen, opiskelija ja kaikkea. Omaa tekemistä ja erilaista kuin aikaisemmin. Kyllä se siitä tasoittuu=)

 

Onks tää nyt sitten niin että ei sais olla tottunut siihen että on koko ajan paljon rakastavia ihmisiä ympärillä koko ajan? Ikävää jos jollain ei ole, mutta minusta se on se perusajatus että on, ja jos ei ole niin se on sitten poikkeavaa.

saa olla ,mutta outoa on, jos se näkeminen sitten hetkeksi vähän venyiskin,niin siitä tulee heti "ongelma". kai teillä on sitä muutakin rakastavaa sukua siinä ympärillä vaikka äidilläsi nyt onkin hektisempi vaihe.

 

Kyseessä voi olla myös ihan "alkushokista". Ite kun lähdin opiskelemaan kolmen lapsen äitinä yliopistoon suht vaativaa alaa, niin kyllä mä olin aluksi ihan tillintallin ja kaikki entinen heitti häränpyllyä. Totuttelua se kaikki vaati. Kunhan opiskelurytmiin pääsee kiinni, niin se muu elämäkin mahtuu taas kuvioihin mukaan. Luulisin näin menevän äidilläsikin.

 

Minua ahdistaa äitisi puolesta .

 

Tämän mä voisin allekirjoittaa. usein kuitenkin on sanonut että vaikka kuinka väsynyt olisi niin lapsenlapset vain antaa energiaa, ei syö sitä. Jopa silloin kun oli töissä (työmatkoineen 10/pvä) tai syöpähoitojen keskellä soitti usein että eikö voitaisi mennä kylään, ja milloin saisi esikoisen taas yökylään.

Tässähän tämä tuli: äitisi on ollut sinulla paljon hoitoapuna, kun esikoista on PYYTÄNYT TAAS yökylään... Onko isovanhempien tehtävä olla ilmaisina hoitajina milloin tahansa lastensa lapsille...

 

Uuden oppiminen ja uudet kuviot syövät valtavasti energiaa.

Tämä ja tuo Huspatin sepustus kuulostavat myös järkeviltä. Ehkä se siitä tasoittuu.

 

Olisit iloinen, että äidilläsi on omaa elämää. Ei hän voi uhrata koko loppu aikuisikäänsä siihen, että istuu kotona odottamassa, milloin sinä saatat häntä tarvita.
Monella perheellä isovanhemmat asuvat kaukana toisella paikkakunnalla, jolloin vierailuja ei todellakaan ole edes kuukausittain, ja silti ihmeesi tulevat toimeen. Eli lopeta turhasta valittaminen.

just näin!!

 

Kylä hän todellakin nauttii, ja siitän olen hirmu onnellinen. Eikö mua silti saa harmittaa ettei lapset näe mummia (heille) pitkään aikaan?

 

saa olla ,mutta outoa on, jos se näkeminen sitten hetkeksi vähän venyiskin,niin siitä tulee heti "ongelma". kai teillä on sitä muutakin rakastavaa sukua siinä ympärillä vaikka äidilläsi nyt onkin hektisempi vaihe.

Minusta perusajatus on se, että kaikki hoitavat omat lapsensa ja isovanhemmat käyvät vain kaffepöydän kautta vilkaisemassa jälkikasvunsa jälkikasvua