No niin, sieltä se diagnoosi sitten lävähti päin naamaa..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "tiina"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

"tiina"

Vieras
6-vuotiaalle poajlleni siis, ja diagnoosi ADHD ja tunne-elämän häiriöt, aistiyliherkkyyksistä jo tiedettiinkin.

Olanhan itsekin tuon adhd:n tajunnut jo kauan sitten, silti järkytti jotenkin. Toisaalta tässä selitys nille lukuisille ongelmille mitä pojalla ollut päiväkodissa vuosien varrella ja nyt eskarissa, ja jonkin verran kotioloissakin.

Lääkäri suositteli nyt aloitettavaksi lääkityksen ja psykoterapian, toimintaterapiaa onkin ollut jo vuoden verran. Terapiaan tietysti mennään, mutta tuo lääkitys..? Jotenkin en haluaisi varsinkaan ennen koulua sitä aloittaa, nyt kuitenkin poika pärjää edes joten kuten eskarissa avustajan tuella.

Mites kaikki tuleva, koulut, teini-ikä, aikuisuus.. miten mun pieni tulee pärjäämään :(
Nyt taas itkettää.
 
Halaus sinulle ystävä hyvä!!

Meillä lapsi sai ADHD ja autismi-diagnoosit ollessaan reilu 5v.

Hän on myös käyttänyt lääkitystä , ensin Concertaa ja nyt syö Medikinetiä. Lääkkeistä on ollut iso apu hänelle.

Koulu ei viime syksynä (2011) hällä oikein alkanut mennä hyvin, joten hän siirtyi keväällä (2012) tukiluokalle, missä on tällä hetkellä 4 muutakin lasta. Ja hyvin on mennyt. Tosin oppimisvaikeuksia hällä on mm; matematiikassa, mutta muuten hän on yleiset oppimistaidot saavuttanut.

Lapsi on saanut myös viime talvesta asti toimintaterapiaa ja siitäkin on ollut hänelle iso apu + hyöty.
 
No hyvä että ongelmalle löytyi nimi ja selitys - ja hoito. Parempi aikaisin olla ongelmian ytimessä niin taataan mahdollisimman hyvä tulevaisuus.

Itse olen adhd aikuinen, tosin dg sain 32-vuotiaana. Mutta selittään apljon elämän varrelta. Lääkitystä käytän ja ehdottomasti suosittelen sitä pojallesi, koska tiedän kuinka hyvä vaikutus lääkkeellä on (lapsista ei tosin kokemusta). Luulenpa että minä olen parin vuoden päästä miettimässä oman tytön lääkitsemistä. Nyt on SI-häiriö ja toimintaterapia käynnissä, mtten usko että aistiyliherkkyydet selittäisi kaiken.
 
Hei ja tsemppiä! Tein tänne pari päivää sitten aloituksen, oma poikani sai Tourette-diagnoosin ja kyllähän se on aina tietynlainen kriisi, vaikka sen arvasikin että kaikki ei ole kunnossa. Hänellä ns. kakkosdiagnoosina adhd:n eräs muoto.

Suosittelisin miettimään lääkitysasiaa ihan siltä kannalta, että lapsi ei varmaan pysty hillitsemään käytöstään ja tämä taas tuottaa varmasti ongelmia viimeistään koulussa. Lisäksi jos aivoissa on tietynlainen poikkeavuus (tai välittäjäaineissa), lääkityksellä on iso mahdollisuus auttaa lastasi. Meillekin tulossa lääkitys sekä terapiaa, ihan pakko tuon käytöksen vuoksi.
 
[QUOTE="tiina";27616189]6-vuotiaalle poajlleni siis, ja diagnoosi ADHD ja tunne-elämän häiriöt, aistiyliherkkyyksistä jo tiedettiinkin.

Olanhan itsekin tuon adhd:n tajunnut jo kauan sitten, silti järkytti jotenkin. Toisaalta tässä selitys nille lukuisille ongelmille mitä pojalla ollut päiväkodissa vuosien varrella ja nyt eskarissa, ja jonkin verran kotioloissakin.

Lääkäri suositteli nyt aloitettavaksi lääkityksen ja psykoterapian, toimintaterapiaa onkin ollut jo vuoden verran. Terapiaan tietysti mennään, mutta tuo lääkitys..? Jotenkin en haluaisi varsinkaan ennen koulua sitä aloittaa, nyt kuitenkin poika pärjää edes joten kuten eskarissa avustajan tuella.

Mites kaikki tuleva, koulut, teini-ikä, aikuisuus.. miten mun pieni tulee pärjäämään :(
Nyt taas itkettää.[/QUOTE]

Älä turhaan itke. Mä tajusin jo lapsen ollessa 4v että jotain täytyy olla kun muilla saman ikäiset on niin paljon helpompia, mutta neuvolassa vähäteltiin. Aloin lukee asioista ja adhd:Sta ja tajusin että kaikki oireet täsmää omaan lapseen... 5v iässä olin varma että lapsella on adhd. ja diagnoosin saimme 6v 9kk iässä(se oli helpotus! vihdoin loppui vanhempien syyllistäminen päiväkodin puolelta,oli viel eskarissa, loppu palavereissa turhaan juoksuttamiset, yms yms).

Kai tajusit pyytää lausunnon vammaistukea varten... tai siis alle 16vuotiaan hoitotukeen. kato kun sitä voi saada.
 
Kiitos kaikille ystävällisistä vastauksista :)

Kovasti tätä nyt täytyy nieleskellä muut aei vaan meinaa mennä jakeluun koko juttu, vaikkakin olen ollut ihan varma asiasta jo kauan. Mutta kun sen kuuli ääneen niin kyllä keikautti.

Eniten ehkä hirvittää tulevaisuus, pojan pärjääminen koulussa ja elämässä. Ja lääkityksen aloittaminenkin pelottaa, ja pelottaa jos jättää sen aloittamatta suosituksesta huolimatta. Nyt kun olisi tärkeää saada lapselle onnistumisen kokemuksia ja itsetunnon kohotusta, ja se voisi onnistua lääkkeen tuoman avun kautta.
Ja jonkun perhe-jutunkin aloitamme pojan isän kanssa jotta osaisimme tukea ja auttaa poikaa oikealla tavalla.

Natasja; pää löi vähän tyhjää tuolla palaverissa, en tajunnut lausuntoa silloin pyytää mutta mielessä on ollut jo aiemmin. Tapaamme lääkärin kanssa tammikuussa ja pidämme silloin "lääkepalaverin" jolloin hän kertoo lääkkestä enemmän ym. Teemme sen jälkeen päätöksen mitä tehdä lääkityksen kanssa. Ajattelin pyytää silloin tuota lausuntoa. Vai kannattaisikohan se pyytää jo aiemmin?
Kyydityksiä terapioihin tulee olemaan kuitenkin 2-3krt/vkossa + mahd. aloitettava lääkitys, käsittääkseni siinä täyttyvät vammaistuen kriteerit.
 
[QUOTE="vieras";27616593]Täh?
Ad/hd.n hoitoon vammaistukea?
Eikai se mikään vamma ole vai onko todella(virallisesti siis)?[/QUOTE]

Sitä hoitotukea voi saada esim. lisääntyneen valvonnan ja huolenpidon tarpeen perusteella, samoin tosiaan noita terapiakäyntejä voi olla paljonkin.
 
Me saadaan perusvammaistukea 4 veelle. Käy kerran viikossa toimintaterapiassa, si-häiriö siis. Neuvolalääkärin lausunnossa dg "määrittämätön lapsuusiän kehityshäiriö" .
 
Me saadaan perusvammaistukea 4 veelle. Käy kerran viikossa toimintaterapiassa, si-häiriö siis. Neuvolalääkärin lausunnossa dg "määrittämätön lapsuusiän kehityshäiriö" .

Niin, se piti ap:lle sanoa, että ehdottomasti haet heti ja 6 kk takautuvasti. Mekin saatiin takautuvasti 6 kk vaikka tt alkoi vasta myöh, mutta tyttä kävi jo aiemmin "kuntouttavassa" liikuntakerhossa.
 
No. Toiminnanohjausta ja itsesäätelyä voi kuntouttaa, jos vain jaksat nähdä paljon vaivaa ja perehtyä ja saat hyvää tukea koulusta/päiväkodista ja kuntouttajilta. Ota selvää!! Lääkityksen voi aloittaa myöhemminkin. Toisaalta kannattaa ottaa myös selvää lääkityksen eduista ja haitoista. Voi kysyä lääkäreiltä molempien vaihtoehtojen edut ja haitat, ja jos lapsi olisi lääkärin, mitä tämä tekisi. Adhd:täkin on eritasoista, jollakin tarkkaavaisuuden suuntaaminen on vielä vaikeampaa kuin toisella, jollakulla on kompensoivia taitoja.
 

Yhteistyössä