No jo se on prkle, ettei tällaiselle voida mitään...

Niinpä...tuo kultapieni murmeli varmaan vain yksinäisyyttään koskettelee lapsia, laitetaan sekin pehmeeseen huoneeseen hoitoon tätien keskelle, kunhan saadaan hellästi kiinni, upsis. Ja vielä ulkomaalainen, heitä ehdottomasti pitää hellin käsin liikutella, ettei tule sanomista diplomaateilta. (Kiesus, mie oksennan)
 
Minä kans tuota ihmettelin ja rupes kiehuun et ootetaan et jotain todella tapahtuu, raiskaa jonku pienen lapsen. Sitä tässä nyt ootellaan. Vaik on tehnyt jo aikaisemmin seksuaalirikoksen ja tekijä tiedossa niin eiku annetaan kyylätä ja suunnitella vaan. Katotaan vierestä ja sanotaan ole hyvä vaan. Sairasta sanon minä.
 
Niinpä ette uskokaan millaista taistelua me täällä olemme käynneet jotta saisimme tämän ihmisen jonnekkin. Muutaman äidin kanssa olemme aktiivisesti asiaan koittaneet vaikuttaa. Lähettäneen postia kansanedustajille ja ministereille. Yksi ainoa kansanedustaja on vastannut no hänen kanssa olemmekin sitten vaihtaneet mielipiteitä tiuhaan tahtiin ja pakko myöntää hän on meitä auttanutkin sen mitä pystyy.

Olemme olleet yhteydessä lapsiasiain valtuutettuun ja heidän lakimieheen mutta ei sekään auttanut.

Nytkin koko vkl:n tämä tyyppi on täällä pyörinnyt ja kyttäillyt. Meidät on leimattu täällä hysteerikoiksi ja rasismin siemen kylväjiksi kuoritamme poliisia liikaa jne....

No ei siinä mitään mutta me haluamme että lapsemme uskaltavat mennä lähi kauppaan taikka kouluun niinkuin ennenkin. Nyt saatamme lapsemme joka paikkaan ja ainoa paikka missä saavat olla ilman aikuista on oma piha.

Kuka pesee jälkipyykin tässä asiassa ja hoitaa kaikki traumat ?? No me vanhemmat tietty. Mutta todella vastuutonta on se että nyt vaan odotellaan että tas tapahtuu jotain kun mies saa olla täällä vapaasti ilman mitään.

Mielestani tämä mies on vaarallinen niin eikös silloin olisi mahdollisuus sulkea hänet jonenkkin.
Jammukin on tuomionsa lusinnut mutta silti hän on vastentahoisessa hoidossa.
Toivon että tämä meidän taistelumme täällä antaa apuja tulevaisuuteen.
 
sussu
Hyvänen aika sentään mitä touhua...
Täytynee kohta ottaa oman käden oikeus ja juoda pullo
viinaa ja ajaa äijän päälle.
Rattijuopot kun pääsee täällä suomessa aikasta vähällä...
 
kop
Minkä näköinen tuo ahdistelija on?On se tosiaan kumma ja todella väärin,että pitää ensiksi jotain tapahtua ennen kuin voidaan tuomita vankilaan.Tuollainen törkeä mies jolla sairasmieli kun lapsiin sekaantuu.Asun lasteni kanssa Martinlaaksossa,ja näköjään täytyy vielä varovaisemmaksi ruveta kun lasten kanssa jossain kaupassa tai muualla liikumme.
 
Hiiviö harmaana
Meille annettiin puuhakerhossa ulkonäkötietoja sen verran , että on 27v Ghanasta jotoisin, pitkät hiukset ja parta. Norm.vartalo.

Ja tosiaan poliisi pitää vaarallisena, mutta lääkärin lausunnon mukaan ei ole!!!

Siviilipoliisit seuraavat, mutta eihän niillä riitä resurssit koko aikaa.

Ja tosiaan menee kuulemma tarhojen luo ulkoiluaikaan katselemaan, seisoo vaan ja katsoo, tarhoihin tullut yksi ylimääräinen ulkovalvoja.

Ei mene kauaa, että joku ottaa oikeuden omiin käsiin tai joku pieni lapsi joutuu kärsimään....
 
myy
kyllä jos joku punkkari tyyppi maleksis pitkin kauppaa ja sen edustaa, tulis kauppiaalta pyyntö häätää pois siitä häiritsemästä. Mutta kun tämä on aikuinen niin sille ei tehdä mitään.
 
vieras
Nyt poliisi tutkii syyllistyikö mies 5-vuotiaan tytön seksuaaliseen hyväksikäyttöön kolmisen viikkoa sitten. Mies itse kiistää teon eikä pieni tyttö ole osannut kertoa asiasta mitään.

- Tyttö katosi kotipihaltaan yllättäen ja tuli siihen takaisin parin tunnin päästä. Takaisin tultuaan hänellä oli mekko väärin päin päällä ja karkkeja taskussa, rikosylikomisario Timo Nyyssönen Vantaan poliisista kertoo.

Tytössä ei ollut väkivallan jälkiä.

Poliisinkin keinot ovat jo vähissä. He py
 
No tässä tuntmerkkejä. Mies siis tummaihoinen 27 v parta (jota ei kauenpaa huomaa kun on aika tumma), lyhyet hiukset, siniset farkut, kauluspaita( useimmiten), kantelee aina muovikassia käsissään. Ulkoisesti todella pelottavan oloinen kun vaan kyttää ja tuijottaa, silmät lasittuneet ja sen näköiset että lääkityksellä on.

Juuri tänään kävimme tyttöni kanssa antamassa lausunnon siitä kuinka tämä mies on seuraillut häntä ja kaveri. Mutta rikosta ei ole tapahtunut asia vaan kirjattiin ylös jos vaikka näitä tapauksia tulisi niin paljon että syyttäjällä olisi sananen sanottavana.

Tämä 5 v tyttö on viime viikolla käynnyt "leikkimässä" nukeilla ja nyt on sitten näyttöä tätä miestä vastaan. Tässäkin asiassa. Mutta ei se miestä ole pois täältä pidellyt vaan edelleen jatkaa touhujaan.
Siviilipukuiset on kyllä joo seuranneet tätä miestä täällä mutta kuinka kauan resursseja poliiseilla riittää tähän ?

Vaikka tämä tekijä olisi ihan minkä maalainen ja värinen tahansa niin yhtä kamalaa tämä on.

Myyrmannista lentää pihalle kun vartiat näkee. Alepaan on porttari näpistelyn takia. S-Markettiin porttari kun on jäännyt monesti kiinni alaikäisille tupakan ja kaljan ostelusta.

Poliisi YMMÄRTÄÄ että me vanhemmat olemme turhautuneita ja olemme ihan suoraan sanoneet että kohta on saunan takana tilaa sillä kukaan meistä ei halua "uhrata" omaa lastaan tähän tapaukseen. Nämä muutamatkin ovat mielestämme liikaa. Mutta silloine teillä on toisenlainen "ongelma" oli vastaus poliisita.

Ja tämä mies on VAARALLINEN .
 
"Poliisinkin keinot ovat jo vähissä. He pystyvät ainoastaan seuraamaan tilannetta.

- Olemme pattitilanteessa. Meillä ei ole riittävästi näyttöä miestä vastaan, jotta asia saataisiin syyttäjälle"

Sivistysvaltiossa nyt ei voi ketään tuomita yhtään mistään ilman riittävää näyttöä. Ei edes sellaista henkilöä joka tekee jotain harvinaisen sairasta tai ällöttävää. Ei vaikka se henkilö tiedettäisiin vaaralliseksi.
 

Yhteistyössä