Huomasin pojallamme nivustyrän hänen ollessaan noin 5 vk ikäinen. Kävimme yksityisellä varmistamassa, onko epäilyksemme oikea ja poika laitettiin leikkausjonoon. Meillä oli myös mahavaivoja itkeskelevä vauva ja tietysti tyrä pullahti aina esiin, kun itki. Hankalaa ja stressaavaa aikaa oli tuo, varsinkin alussa, kun oli kova huoli siitä, ettei tyrä ala kureutua. Myöhemmin tyrä seilasi itsekseen sisään ja ulos. Kävimme kahdesti päivystyksessäkin ennen leikkausta. Ensimmäisellä kerralla menimme huolen riivaamina sinne. Onneksi siellä oli todella sympaattinen naislääkäri, joka paitsi tutki, myös kuunteli ja jutteli kanssamme sekä kiirehti leikkausta. Toisella kerralla menimme päivystykseen, kun emme saaneet painettua tyrää takaisin sisään. No, päivystyksessä se lääkäriltä tuntui luonnistuvan todella helposti. Tyrä leikattiin sitten pojan ollessa 2 1/2 kk ikäinen. Noin pienet pidettiin sairaalassa tarkkailtavana yön yli, koska nukuttaminen saattaa aiheuttaa hengityskatkoksia, eikä mitään riskejä haluttu ottaa. Minulle sanottiin ensin, että saisin olla sairaalassa yötä, mutta sitten sanottiinkin, että tarkkailu tapahtuu teho-osastolla, eikä siellä tietenkään saa yöpyä. Leikkaus tehtiin aamulla ja muistaakseni kolmen jälkeen yöllä ei saanut enää syöttää. Tuuppasin tuolloin pojan täyteen tuttelia, vaikka ei muuten sitä huolinut, oli sitten suht tyytyväinen aamuun asti, ei herännyt yöuniltaan vasta kuin sairaalaan tultuamme! Leikkaava lääkäri katsahti pojan ennen leikkausta, saatoimme pojan leikkaussaliin hoitajien hoiviin ja lähdimme kotiin odottamaan tuloksia. Soittivat sitten parin tunnin kuluttua ja kertoivat kaiken olevan kunnossa. Pumppailin maitoa ja veimme sitä sairaalaan, poika nukkui vielä. Illalla kävimme katsomassa poikaa ja veimme lisää maitoa, poika nukkui edelleen. Hoitaja sanoi, että oli nukkunut koko päivän morfiinin avulla ja antoivat suoneen nestettä. Olivat sitten kumminkin siirtäneet pojan yöksi tavalliselle osastolle, koska hengitteli ihan hyvin itsekseen. Aamulla menimme sitten hakemaan pojan kotiin. Kova oli jo ikävä ja tuntui pahalta, kun pieni poika siellä sairaalassa oli ollut ihan yksin ilman äitiä ja isää. Oli juonut yöllä jo kovasti sitä minun maitoani ja äidin tissistä luputti lisää. Leikkaushaava parani todella nopeasti eikä tuntunut vaivaavan toipilasta, vaikka harjoitteli tuolloin kovasti käsien varaan nousua yms. Ensimmäisinä päivinä annoimme kipulääkettä. Aikalailla normaalisti saimme vauvaamme käsitellä, eniten ainakin itse jännitin tuota leikkauksen jälkeistä aikaa, että onko vauva kipeä ja miten nostellaan jne. Kannattaa kysellä sairaalasta, jos joku mieltä painaa. Ristiriitaistakin tietoa saattaa kyllä saada. Esim. meille sanottiin, että tyrä ei ole kipeä, tyrä on kipeä. Itse uskon, että on kipeä. Myös meillä itkeskelut vähän helpottivat leikkauksen jälkeen, mutta kokonaan ne loppuivat vähän päälle 3 kk ikäisenä. Tässä aikalailla sekavaa tekstiä, flunssa vaivaa, eikä pää oikein toimi
Halusin kumminkin tähän vastata, kun muistan vieläkin, miten kamalan huolissamme olimme ja todella helpottuneita, kun leikkaus oli ohi! Ja se aika ennen leikkausta tuntui kestävän ikuisuuden! Meillä on nyt nauravainen kävelyä harjoitteleva poika!!!
Tsemppiä sinulle!!!
