niukat kuukautiset ja ovulaatio hukassa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "tietämätön"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

"tietämätön"

Vieras
Olen yhden lapsen äiti ja toiveissamme olisi kovasti toinen pienokainen. Jätin pillerit pois elokuun alussa, jonka jälkeen on tullut kahdet kuukautiset, molemmilla kerroilla kestäneet ainoastaan muutaman päivän. Pillereitä käytin vain reilu puoli vuotta, ja sitä ennen kuukautiset olivat normaalit 28 päivän välillä ja kestivät viikon. Esikoinen tärppäsi kolmannesta kierrosta ja silloin kuukautiset olivat heti pillereiden lopettamisen jälkeen normaalit.

Mieltäni askarruttaa myös ovulaatio, tai sen puute. Olen yrittänyt kuulostella ovulaatio-oireita, mutta en niitä ole havainnut - en "kipuja" enkä limoja. Missään vaiheessa kiertoa ei ole minkäänlaisia limoja/valkovuotoa. Onkohan kroppani jotenkin sekaisin, vai olenko turhaan huolissaan.

Haittaako kuukautisten vähäisyys/limojen puute raskaaksi tuloa?
 
Hei "tietämätön"!

Kiitos kysymyksestäsi.

Tuo niukka kuukautisvuoto voi olla merkki esim. jostain hormonihäiriöstä tai puutteesta. Toisin voi olla myös, että koska pillereiden lopettamisesta on vielä niin vähän aikaa, kestää hetken ennenkuin kiertosi normalisoituu ja normaalit kuukautiset palaavat.
Välttämättä kaikki eivät tunnekaan ovulaatiota niin voimakkaana, toiset eivät tunne ovulaatiota lainkaan. Ovulaation aikaan esiintyvän liman on tarkoitus "helpottaa" siittiöiden pääsyä kohtuun, joten siinä mielessä toki tärkeä tehtävä. Se miten paljon kenelläkin tulee erilaista limaa kierron vaiheesta riippuen, lienee melko yksilöllistä.
Jos asia tuntuu sinua vaivaavan, nuo hormoniarvot on helppo selvittää verikokein.
Onnea matkaan!
 

Yhteistyössä