B
bmad32
Vieras
Pimeän tunnelin päässä voi olla
mitä vaan. Taskulamppu on pakko sammuttaa. Paljaat kädet ovat kohmeiset, mutta lukiolaispoika, Niko jatkaa odottamaansa seikkailua kotinsa lähellä olevan kukkulan
sisuksissa.
Sieltä tulee outoja ääniä, aivan kuin
siellä olisi menot, mutta Nikosta tuntuu oudolta ajatukselta, että siellä ylipäätään voisi tapahtua jotain. Paikka on hiljainen ja syrjäinen, vain hajanaisia omakotitaloja ympärillä. Hänen mielessään käy tietokonepeleistä tutut örkit, jotka saattaisivat
olla siellä keittelemässä veriseoksiaan ruskeissa puolilahoissa tynnyreissään. Mutta niin ei voi oikeasti tapahtua, Niko tuumii.
Seikkailua on pakko jatkaa.
Hän sytyttää taskulamppunsa uudelleen
ja jatkaa sydän pamppaillen kohti ääntä, joka tuntuu nyt vaienneen. Ehkä hän kuuli jotain mitä ei koskaan ollutkaan. Mutta lopulta vastassa onkin paksu, puinen ruskea ovi, mitä hän ei olisi kuunaan siellä uskonut olevan. Hän valaisee ovea ja siihen on maalattu pentagrammi, jonka sisällä on väärinpäin käännetty sydän, aivan kuin naisen tissit.
Hän on ensin kääntyä viisaasti pois, mutta neitsyenä päättää yrittää avata ovea, joka on painava. Remppaamalla sitä edes takaisin ovi kuitenkin aukeaa päästäen lujan kirskahduksen. Niko säpsähtää, mutta jatkaa eteenpäin. Hän kuulee hiljaista surinaa ja ajattelee, että siellä voisi olla jokin sähkölaitoksen kaappi tai muuta vastaa.
Taitettuaan matkaa satakunta metriä hän
alkaa kuulla taas outoa mekaanista pauketta, tosin lähempää, kuin viimeksi. Se ei myöskään enää muistuta ihmisääntä, vaan se on nyt
paljon koneellisempaa, aivan kuin joitakin metalliosia hakattaisiin yhteen.
Seikkailumielisenä poikana Niko jatkaa
eteenpäin. Hän valaisee seiniä ja lopulta näkee sieltä roikkuvan jotain outoa. Hän huomaa, että luolan seinustalta roikkuu erikoisen näköiset kuulosuojaimet. Niko ottaa ja panee ne varmuuden vuoksi päähänsä ja jatkaa kohti paikkaa, josta melu kantautuu.
Laahustettuaan kolmesataa metriä lisää,
hän alkaa odottamatta kuulla kuulosuojaimistaan naisen laulua. Naisen laulu vain voimistuu, mitä syvemmälle luolaan hän tarpoo. Laulu tuntuu niin houkuttelevalta, ettei hän uteliaana ja lyhytnäköisenä poikana enää osaa perääntyä. Lopulta Niko todella säpsähtää ja ymmärtää vaeltaneensa ansaan.
Hänen taskulamppunsa valokiilaan osuu
nimittäin suurikokoinen nelikymppinen mies, jolla on jättimäinen, huoliteltu parta ja nahkatakki. Valtava mies hypähtelee Nikon edessä nyrkit ojossa, yrittämättä kuitenkaan lyödä pelosta uikuttavaa Nikoa. Hän tuijottelee Nikoa pitkään ja sitten räjähtää valtavaan, raikuvaan ja kaikuvaan nauruun. Samassa luolaston katossa oleva violetti tunnelmavalo syttyy palamaan. Niko ottaa kuulosuojaimet pois ja meinaa avata suunsa ehtimättä kuitenkaan.
-Onnistuit löytää mestamme! mies toteaa kovaan ääneen.
-Anteeksi, olen täällä vain seikkailemassa. Voin mennä takaisin kotiin.
-Et sinä varmaan kotiin lähde, kun olet tänne saakka löytänyt.
-Ihan oikeasti, halusin vain selvittää mitä täällä on!
-Sen saat selville. Mutta painat liikaa. Riisu vaatteesi tuohon, nappula, äijä huudahtaa ja jatkaa tanssahteluaan Nikon edessä.
-En minä ole niin painava, Niko änkyttää.
-KUTEET POIS JA SASSIIN! äijä karjuu pää punaisena ja Niko alkaa hädissään riisuutua, ja taatusti vasten tahtoaan.
Siinä Niko seisoo alastomana raavaan
miehen edessä. Mies räpäyttää silmiään, napsauttaa sormiaan ja samassa paikalle lönkyttää raihnainen susikoira, joka poimii hänen vaatteensa hampaisiin ja vie ne pois jonnekin. Mies katselee vielä ilkialastonta poikaa ja räjähtää nauruun useita kertoja. Sitten hän ottaa pojan kainaloista kuin pienen koiranpennun ja vie hänet syvään, syvään portaikkoon. Portaikon päässä on selli, jonka ovi ovi selällään. Sinne hän heittää Nikon voimalla olkansa yli ja lyö sellin oven kiinni.
Minuuttien päästä Niko palaa tajuihinsa tuntien särkyä eri puolilla kehoaan. Hän ei kuitenkaan epäile luitansa katkenneen, mutta pää tuntuu vaarallisen kipeältä. Hän yrittää huutaa ja huhuilla, josko joku kuulisi. Kuuluu vain ajoittaista surinaa ja pauketta. Niko asettuu lepoon ja päänsärky hälvenee.
Parin tunnin piinaavan odotuksen
jälkeen sellin valot syttyvät ja lattiassa oleva luukku aukeaa koneen toimesta. Hän näkee luukusta tikkaat, jotka vievät yhä syvemmälle maan uumeniin. Hän lähtee laskeutumaan niitä pitkin, päästäkseen eteenpäin. Niitä tuntuu olevan kymmeniä metrejä. Alapuolellaan hän huomaa valoa ja lopulta hän saavuttaa viimeisen askelman, jonka jälkeen on pudotus. Alapuolella hän havaitsee jotain punaista ja pehmeää. Hän päättää pudottautua parin metrin verran ja huomaa olevansa jossain makuuhuoneessa, parisängyssä, päiväpeitteellä yksin
ja alasti. Taustalla soi omituinen ksylofoni- ja torvimusiikki.
Sitten ovi aukeaa. Ja sisään kävelee kolme
suurikokoista, parrakasta mieshahmoa, jotka tanssahtelevat uhmakkaasti ja luovat salaperäisiä katseita toisiinsa ja Nikoon. Niko on ihan kauhuissaan ja sitten miehet kääntyvät häntä kohtaan selin ja pysähtyvät. Heillä on nahkatakit, joissa lukee "Wet Rogues of Underground".
Niko alkaa vakuuttua, että hän on joutunut mitään iljettävimpään homomestaan, roskayhteisöön, jota maan päällä ei koskaan tiedetty edes olevan. Mutta aikansa riekuttuaan ja sanomatta mitään miehet perääntyvät ja paikalle pöllähtää kaksi
siroa, noin 175 senttistä blondia teräväkärkisissä buttseissaan, tiukoissa housuissaan ja nahkatakeissaan.
Blondit istahtavat sängylle ja tarttuvat alastomaan Nikoon, kääntäen hänet ympäri. Niko yrittää rimpuilla, mutta he ovat naisiksi kyllin vahvoja estääkseen sen. Salamannopeasti he taivuttavat Nikon kädet selän taakse niin tiukalle, että Nikolla on tukalaa.
-Koeta nyt edes vähän liikkua, toinen tytöistä sanoo.
-Rimpuile hiukan. Pääset kyllä pois jos olet vahva mies.
Niko yrittää rimpuilla, muttei voi liikkua
senttiäkään mihinkään ilman että kädet katkeaisivat.
-En pysty.
-Yritä nyt. Toinen tytöistä sanoo ja kaivaa esiin metalliset käsiraudat ja asettaa ne Nikon silmien eteen.
-Jos et karkaa ajoissa, me teemme sinulle pahaa.
-Rimpuile pois! Pakotie on vielä edessäsi! Tytöt provosoivat rauhalliseen sävyyn.
Mutta käsivarret on tiukasti tyttöjen
käsissä, eikä Niko pääse liikkumaan, vaikka yrittää kuinka sätkiä. Sitten hän tuntee kuinka käsiraudat kiertyvät vahvasti hänen ranteidensa ympärille.
Toinen tytöistä istahtaa Nikon taakse
sängylle ja ottaa hänen hiuksista tukevan otteen ja nostaen hänet istuma-asentoon.
Toinen tyttö lähtee juoksemaan ja hakee
isot partamiehet takaisin paikalle. Jokaisella partamiehellä on nyt kädessään veitsi. Sitten
hän ottaa kiinni Nikon peniksestä ja alkaa runkata sitä täynnä sormuksia ja rannekoruja olevalla kädellään.
Partamiehet asettavat veitsensä Nikon
naaman eteen. Toinen blondeista edelleen runkkaa Nikoa ja toinen pitää tukasta kiinni, eikä Niko voi liikuttaa käsiään, jotka ovat raudoissa selän takana. Niko rukoilee, ettei hänelle tehtäisi pahaa, mutta sitten miehet alkavatkin viiltää hellästi hänen kasvojaan silmien alta. Veri noruu alas poskia pitkin. Kaikesta huolimatta hän tuntee elimensä kiihottuvan. Yksi miehistä ottaa korkkiruuvin ja alkaa kepittää
sitä Nikon sieraimeen. Se sattuu ja Niko alkaa ulvoa silkasta kivusta. Partamiehet ulvovat naurusta ja poistuvat.
Sitten toinen naisista lopettaa
Nikon runkkaamisen ja alkaa kiihkeästi nuolla hänen kasvojaan, jotka ovat veressä.
-Nam. Pidän verisistä pojan kasvoista.
-Tämä poika on kypsymätön ja selvästi keskimääräistä miestä hintelämpi.
-Hän ei tule ikinä saamaan kunnon naista
omakseen, toinen blondeista toteaa ja läimäyttää Nikoa kolme kertaa kasvoihin niin kovaa, että hän muistaa sen vielä huomennakin.
-Koska minä pääsen pois täältä? Niko kysyy.
-Et koskaan. Me pidämme siitä huolen.
-Kuolenko minä tänne?
-Hyvin pian. Tai ehkä vuoden päästä. Siitä me pidämme huolen.
mitä vaan. Taskulamppu on pakko sammuttaa. Paljaat kädet ovat kohmeiset, mutta lukiolaispoika, Niko jatkaa odottamaansa seikkailua kotinsa lähellä olevan kukkulan
sisuksissa.
Sieltä tulee outoja ääniä, aivan kuin
siellä olisi menot, mutta Nikosta tuntuu oudolta ajatukselta, että siellä ylipäätään voisi tapahtua jotain. Paikka on hiljainen ja syrjäinen, vain hajanaisia omakotitaloja ympärillä. Hänen mielessään käy tietokonepeleistä tutut örkit, jotka saattaisivat
olla siellä keittelemässä veriseoksiaan ruskeissa puolilahoissa tynnyreissään. Mutta niin ei voi oikeasti tapahtua, Niko tuumii.
Seikkailua on pakko jatkaa.
Hän sytyttää taskulamppunsa uudelleen
ja jatkaa sydän pamppaillen kohti ääntä, joka tuntuu nyt vaienneen. Ehkä hän kuuli jotain mitä ei koskaan ollutkaan. Mutta lopulta vastassa onkin paksu, puinen ruskea ovi, mitä hän ei olisi kuunaan siellä uskonut olevan. Hän valaisee ovea ja siihen on maalattu pentagrammi, jonka sisällä on väärinpäin käännetty sydän, aivan kuin naisen tissit.
Hän on ensin kääntyä viisaasti pois, mutta neitsyenä päättää yrittää avata ovea, joka on painava. Remppaamalla sitä edes takaisin ovi kuitenkin aukeaa päästäen lujan kirskahduksen. Niko säpsähtää, mutta jatkaa eteenpäin. Hän kuulee hiljaista surinaa ja ajattelee, että siellä voisi olla jokin sähkölaitoksen kaappi tai muuta vastaa.
Taitettuaan matkaa satakunta metriä hän
alkaa kuulla taas outoa mekaanista pauketta, tosin lähempää, kuin viimeksi. Se ei myöskään enää muistuta ihmisääntä, vaan se on nyt
paljon koneellisempaa, aivan kuin joitakin metalliosia hakattaisiin yhteen.
Seikkailumielisenä poikana Niko jatkaa
eteenpäin. Hän valaisee seiniä ja lopulta näkee sieltä roikkuvan jotain outoa. Hän huomaa, että luolan seinustalta roikkuu erikoisen näköiset kuulosuojaimet. Niko ottaa ja panee ne varmuuden vuoksi päähänsä ja jatkaa kohti paikkaa, josta melu kantautuu.
Laahustettuaan kolmesataa metriä lisää,
hän alkaa odottamatta kuulla kuulosuojaimistaan naisen laulua. Naisen laulu vain voimistuu, mitä syvemmälle luolaan hän tarpoo. Laulu tuntuu niin houkuttelevalta, ettei hän uteliaana ja lyhytnäköisenä poikana enää osaa perääntyä. Lopulta Niko todella säpsähtää ja ymmärtää vaeltaneensa ansaan.
Hänen taskulamppunsa valokiilaan osuu
nimittäin suurikokoinen nelikymppinen mies, jolla on jättimäinen, huoliteltu parta ja nahkatakki. Valtava mies hypähtelee Nikon edessä nyrkit ojossa, yrittämättä kuitenkaan lyödä pelosta uikuttavaa Nikoa. Hän tuijottelee Nikoa pitkään ja sitten räjähtää valtavaan, raikuvaan ja kaikuvaan nauruun. Samassa luolaston katossa oleva violetti tunnelmavalo syttyy palamaan. Niko ottaa kuulosuojaimet pois ja meinaa avata suunsa ehtimättä kuitenkaan.
-Onnistuit löytää mestamme! mies toteaa kovaan ääneen.
-Anteeksi, olen täällä vain seikkailemassa. Voin mennä takaisin kotiin.
-Et sinä varmaan kotiin lähde, kun olet tänne saakka löytänyt.
-Ihan oikeasti, halusin vain selvittää mitä täällä on!
-Sen saat selville. Mutta painat liikaa. Riisu vaatteesi tuohon, nappula, äijä huudahtaa ja jatkaa tanssahteluaan Nikon edessä.
-En minä ole niin painava, Niko änkyttää.
-KUTEET POIS JA SASSIIN! äijä karjuu pää punaisena ja Niko alkaa hädissään riisuutua, ja taatusti vasten tahtoaan.
Siinä Niko seisoo alastomana raavaan
miehen edessä. Mies räpäyttää silmiään, napsauttaa sormiaan ja samassa paikalle lönkyttää raihnainen susikoira, joka poimii hänen vaatteensa hampaisiin ja vie ne pois jonnekin. Mies katselee vielä ilkialastonta poikaa ja räjähtää nauruun useita kertoja. Sitten hän ottaa pojan kainaloista kuin pienen koiranpennun ja vie hänet syvään, syvään portaikkoon. Portaikon päässä on selli, jonka ovi ovi selällään. Sinne hän heittää Nikon voimalla olkansa yli ja lyö sellin oven kiinni.
Minuuttien päästä Niko palaa tajuihinsa tuntien särkyä eri puolilla kehoaan. Hän ei kuitenkaan epäile luitansa katkenneen, mutta pää tuntuu vaarallisen kipeältä. Hän yrittää huutaa ja huhuilla, josko joku kuulisi. Kuuluu vain ajoittaista surinaa ja pauketta. Niko asettuu lepoon ja päänsärky hälvenee.
Parin tunnin piinaavan odotuksen
jälkeen sellin valot syttyvät ja lattiassa oleva luukku aukeaa koneen toimesta. Hän näkee luukusta tikkaat, jotka vievät yhä syvemmälle maan uumeniin. Hän lähtee laskeutumaan niitä pitkin, päästäkseen eteenpäin. Niitä tuntuu olevan kymmeniä metrejä. Alapuolellaan hän huomaa valoa ja lopulta hän saavuttaa viimeisen askelman, jonka jälkeen on pudotus. Alapuolella hän havaitsee jotain punaista ja pehmeää. Hän päättää pudottautua parin metrin verran ja huomaa olevansa jossain makuuhuoneessa, parisängyssä, päiväpeitteellä yksin
ja alasti. Taustalla soi omituinen ksylofoni- ja torvimusiikki.
Sitten ovi aukeaa. Ja sisään kävelee kolme
suurikokoista, parrakasta mieshahmoa, jotka tanssahtelevat uhmakkaasti ja luovat salaperäisiä katseita toisiinsa ja Nikoon. Niko on ihan kauhuissaan ja sitten miehet kääntyvät häntä kohtaan selin ja pysähtyvät. Heillä on nahkatakit, joissa lukee "Wet Rogues of Underground".
Niko alkaa vakuuttua, että hän on joutunut mitään iljettävimpään homomestaan, roskayhteisöön, jota maan päällä ei koskaan tiedetty edes olevan. Mutta aikansa riekuttuaan ja sanomatta mitään miehet perääntyvät ja paikalle pöllähtää kaksi
siroa, noin 175 senttistä blondia teräväkärkisissä buttseissaan, tiukoissa housuissaan ja nahkatakeissaan.
Blondit istahtavat sängylle ja tarttuvat alastomaan Nikoon, kääntäen hänet ympäri. Niko yrittää rimpuilla, mutta he ovat naisiksi kyllin vahvoja estääkseen sen. Salamannopeasti he taivuttavat Nikon kädet selän taakse niin tiukalle, että Nikolla on tukalaa.
-Koeta nyt edes vähän liikkua, toinen tytöistä sanoo.
-Rimpuile hiukan. Pääset kyllä pois jos olet vahva mies.
Niko yrittää rimpuilla, muttei voi liikkua
senttiäkään mihinkään ilman että kädet katkeaisivat.
-En pysty.
-Yritä nyt. Toinen tytöistä sanoo ja kaivaa esiin metalliset käsiraudat ja asettaa ne Nikon silmien eteen.
-Jos et karkaa ajoissa, me teemme sinulle pahaa.
-Rimpuile pois! Pakotie on vielä edessäsi! Tytöt provosoivat rauhalliseen sävyyn.
Mutta käsivarret on tiukasti tyttöjen
käsissä, eikä Niko pääse liikkumaan, vaikka yrittää kuinka sätkiä. Sitten hän tuntee kuinka käsiraudat kiertyvät vahvasti hänen ranteidensa ympärille.
Toinen tytöistä istahtaa Nikon taakse
sängylle ja ottaa hänen hiuksista tukevan otteen ja nostaen hänet istuma-asentoon.
Toinen tyttö lähtee juoksemaan ja hakee
isot partamiehet takaisin paikalle. Jokaisella partamiehellä on nyt kädessään veitsi. Sitten
hän ottaa kiinni Nikon peniksestä ja alkaa runkata sitä täynnä sormuksia ja rannekoruja olevalla kädellään.
Partamiehet asettavat veitsensä Nikon
naaman eteen. Toinen blondeista edelleen runkkaa Nikoa ja toinen pitää tukasta kiinni, eikä Niko voi liikuttaa käsiään, jotka ovat raudoissa selän takana. Niko rukoilee, ettei hänelle tehtäisi pahaa, mutta sitten miehet alkavatkin viiltää hellästi hänen kasvojaan silmien alta. Veri noruu alas poskia pitkin. Kaikesta huolimatta hän tuntee elimensä kiihottuvan. Yksi miehistä ottaa korkkiruuvin ja alkaa kepittää
sitä Nikon sieraimeen. Se sattuu ja Niko alkaa ulvoa silkasta kivusta. Partamiehet ulvovat naurusta ja poistuvat.
Sitten toinen naisista lopettaa
Nikon runkkaamisen ja alkaa kiihkeästi nuolla hänen kasvojaan, jotka ovat veressä.
-Nam. Pidän verisistä pojan kasvoista.
-Tämä poika on kypsymätön ja selvästi keskimääräistä miestä hintelämpi.
-Hän ei tule ikinä saamaan kunnon naista
omakseen, toinen blondeista toteaa ja läimäyttää Nikoa kolme kertaa kasvoihin niin kovaa, että hän muistaa sen vielä huomennakin.
-Koska minä pääsen pois täältä? Niko kysyy.
-Et koskaan. Me pidämme siitä huolen.
-Kuolenko minä tänne?
-Hyvin pian. Tai ehkä vuoden päästä. Siitä me pidämme huolen.
