H
herramajee
Vieras
Työnsin omaa hieman alle 2v lastani rattaissa ja siihen tuli Nico-Peetter noin 3v rattaiden viereen norkoilemaan. He katselivat toisaan hetken ja sitten N-P laittoin naamansa ihan lähelle minun poikani naamaa ja poikani huikasi kädellä ja sanoi et pois. Ei siis yrittänyt huiskata poikaa vaan huiskasi ihan vaan ilmaa. No eihän N-P sitä totellut ja alkoi näyttämään kieltä ja jatkoi lähellä tuijotusta ja heilutteli käsiä poikani naaman edessä, sillee lällättäen.
Poikani huiskasi ilmaan uudestaa mutta lähemmksi poikaa, ei kuitenkaan osunut. Tämä N-P lähti äitinsä luokse itkien ja ilmotti, että tuo poika löi häntä. Äiti sieltä sitten mulkoili vihaisesti meitä. Hymyilin hänelle kauniisti takaisin.
No hetki meni niin tämä N-P oli taas siinä rattaita räpläämässä.Pyysin häntä kauniisti menemään kauemmaksi. N-P ei tietenkään totellut vaan laittoi jalkansa rattaiden renkaan eteen niin,että siitä olisi joutunut ajamaan yli,että olisi päässyt eteen päin. Sanoin pojalle,että olisitko ystävällinen ja siirtyisit pois edestä ja samalla toisella kädelläni hieman avitin häntä,että tajuaisi,että siitä pitää nyt lähteä.
Äiti mikä oli käytävän toisella puolella noin 10 m päässä meistä tuli siihen ja sanoi,että älä töni äläkä komentele lastani,että huomaa kun köyhät on taas liikkeellä ( en tiedä miten tämä kommentti liittyi tähän)
Sanoin,että jonkunhan se on pidettävä sinunkin N-P huolta kun sinä et itse piittaa näköjän ollenkaan. Sen jälkeen olinkin vaikka mitä ihminen nyt suustaan ulos voi sanoa ja toista haukkua. Edelleenkin vain hymyilin hänelle ja jatkoin matkaa tokaisten,että ei ole omena kauas puusta pudonnut.
Sinne se jäi mäkättämään jotain,en kuunnellut sen enempiä
Hetken päästä näimme kun tämä N-P maksasi keskellä käytävää poikittain leikkimässä myytävällä autolla ja äiti huiteli taasen jossain monien metrien päässä piittaamatta laisinkaan lapsensa tekemisistä.
On se joillekkin vaikeaa pitää lapsensa kurissa