N
naarasleijona
Vieras
Olen ollut kotona hoitamassa vauvaa viimeiset 6kk, mies ollut myös koko ajan kotona koska työtön tällä hetkellä ja on osallistunut tytön hoitoon täydellä panostuksella.
Vauva siis nyt 6kk ja olemme ajatelleet miehen jäävän kotiin ensi kuusta lähtien ja itse palaan takaisin töihin osa-aikaisena eli 5-6h/pvä 3-4krt/vko. Auttaa taloudellisesti pärjäämään vaikka pakottavaa tarvetta ei ole.
Satuin asiasta mainitsemaan neuvolassa ja täti alkoi heti kauhistella miten nyt noin pienen jätät isän hoiviin ja onko jo noin kiire saada sitä OMAA AIKAA? wtf?!!
Menen töihin taatakseni taloudellisen tasapainon hätätilanteiden varalle ja tiedän mieheni mielellään viettävän laatuaikaa lapsensa kanssa!
Itse koemme tilanteen olevan ok, en imetä enää ( lopetin kun vauva 4kk )
joten neuvolan suhtautuminen suututti/ihmetytti.
Hylkäänkö minä nyt muka lapseni käymällä töissä pari kertaa viikossa kun lapsen isä on kuitenkin aktiivisesti hoitanut lasta koko ajan kuten minäkin?
Miksi isän töihin meno olisi parempi asia?
Kiitos kun sain purkautua tästä asiasta