Neuvola-asiaa (purnausta)

Miten pitäisi suhtautua siihen, että mukavantuntuinen neuvolantäti on kertonut epäilyksensä sen suhteen, onko minusta+miehestä vanhemmiksi?

Olemme molemmat täysi-ikäisiä, mies opiskelee ja käy töissä. Itse olen työtön, mutta mielenterveydellisistä syistä, ja minulla on lääkitys joka pitää lievät oireiluni kurissa. Meillä on yhteenmuutto edessä ensi kuussa ja itse olemme tätä rumbaa hoidelleet (Kela, vuokranantaja ym.), tukiverkkoa ei ole koska miehen suku sanoutui irti elämästämme vauvan vuoksi ja oman sukuni jäsenet isääni & sisaruksiani (ei läheisiä) lukuunottamatta ovat kuolleet. Nyt sitten oli eräänlainen neuvottelu sosiaalityöntekijäni ja neuvolan välillä, jossa oli todettu seuraavaa: "Neuvola ilmaisee huolensa vanhempian pärjäämisestä vauvan perushoidon sekä vanhemmuuden kanssa"!!

Millä oikeudella tuollaista väitetään, kertokaa tyhmälle??? Kumpikaan meistä ei juo, polta, käytä huumeita eikä meillä ole masennukseni lisäksi muita ongelmia. Suhteemme voi hyvin, olemme olleet yhdessä jo kohta 5 vuotta- mistä on siis vedetty tuo "pärjääminen" virallisiin papereihin??

Toivon että typerät kommentit kirjoitustavastani tai sairaudestani jätettäisiin väliin, sen sijaan kuulisin mielelläni että mistä tuo mielikuva on neuvolalle syntynyt? Miksi EMME pärjäisi? Ettei vaan olisi ikäkysymys..?

Ps. Kuinka voidaan arvioida vauvan perushoitoa sitä näkemättä? Yhtäkään vauvanukkea ei ole tuotu puettavaksi tms.! Lastentarvikkeita olemme kyllä hankkineet jo vauvalle eikä vaipanvaihtokaan ole täysin
vierasta. Kirjoja olemme mieheni kanssa lukeneet vauvan hoitoon liittyen, samoin hieman psykologiaa aiheesta- olemmeko silti automaattisesti hakoteillä ja jos, niin miksi..?

 

\

--- oli todettu seuraavaa: "Neuvola ilmaisee huolensa vanhempian pärjäämisestä vauvan perushoidon sekä vanhemmuuden kanssa"!!

Tottakai tuntuu takuulla kurjalta, mutta toisaalta on kuitenkin juuri neuvolan työtä huolehtia, että kaikki pärjäävät! Eli jos ajattelee ihan yleisellä tasolla (kuten minunkin on tehtävä, kun en teitä tunne), niin kertomiesi taustojen perusteella saattaa ollakin ihan aiheellista jo etukäteen pohtia voimavarojanne ja jaksamistanne. Pikkuvauva-arki kun voi (vauvasta riippuen tietenkin) olla todella rankkaakin. Ihan ilman mitään ongelmiakin, niin sitten varsinkin jos taustalla jotain ongelmaa jo on Eli ihan tavallaan aiheellinen on neuvolan huoli!

Minusta asia kannattaisi yrittää kääntää niinpäin, että ihanaa kun ottavat tilanteenne kokonaisuutena (ei tukiverkostoa, sinulla sairaus) huomioon, ja itse tarjoavat apua. Paljon rankempaa olisi, jolleivät sitä tekisi, ja itse joutuisi apua pyytämään - se kynnys saattaa olla yllättävänkin iso!

En tiedä tarkemmin sairautesi laatua, mutta onhan esim mahdollista, että se altistaa synnytyksenjälkeiselle masennukselle. Silloin on erittäin hyvä, että siihen on jo etukäteen varaudeúttu, etä tilanteeseen voidaan tarttua heti ensimerkeistä, eikä sen tarvitse mennä kovi pahaksi. Esimerkiksi tällaista saattaa olla tuossa taustalla!

Toivottavasti yhtään sai selvää, mitä ajan takaa

 

Kiitos vastauksesta, "minä"! :flower: Niin, tahtoisin todellakin ajatella että neuvola pohtii vaan omaa parastamme, mutta tuo sanavalinta vaan räsähti korviini pahasti. Aion ensi kerralla kysyä että mistä tarkalleen kantavat huolta, koska voin mahdollisuuksien mukaan keskustella heidän kanssaan kyseisistä "uhkista" ja niiden hoitamisesta.

 

Varmasti hyvä ajatus keskustella! Varsinkin, jos neuvolatätisi on fiksu ja mukava tyyppi Ihan sekin jo sitten auttaa jaksamaan, jos jatkossa väsy meinaa iskeä käpälään, että on keskustellut asioista etukäteen, ja tietää, että voi ikäänkuin palata jo aiemmin esilläolleeseen, eikä aloittaa aivan alusta...!

Onnea raskauteen

 

Minun raskauden aikainen neuvolatätini ei ollut siitä mukavimmasta päästä, vaan kohteli minua kuin täyttä idioottia nuoruuden, siis monien vuosien takaisten sekoiluiden vuoksi.
Hän myös jaksoi muistuttaa siitä, ettei minusta ehkä olisi äidiksi. Sama täti vaatii myös lastensuojeluviranomaisten puuttumisen meidän asioihimme, ennen kun lapsi oli edes syntynyt.

Tuntui tositosi pahalta, kun ihmistä leimataan jonkun sellaisen takia, mitä on tapahtunut viisi vuotta sitten.

Lapsen synnytttyä neuvolantäti onneksi vaihtui ja nykyinen täti on todella mukava.

Tiedän siis miten pahalta tuntuu... toisaalta näin jälkikäteen ymmärrän neuvolan tilannettakin, mutta asioista olisi voinut puhua hienovaraisemmin ja keskustella ensin minun kanssani, ennenkuin alkaa tehdä vääriä johtopäätöksiä.

 

"sama täällä" kiitos vastauksesta! :wave: Sapettaa edelleen tuo neuvola... jätin muuten mainitsematta että meidät nyt sitten "buukattiin" ensikotiin jo ennen vauvan syntymää. Ajattelin että se olisi suht normaali tukitoimi nuorelle perheelle, mutta tuosta sossun raportista sain kyllä taas ihan toisenlaisen kuvan \|O ... ärsyttää mennä sinne viemään paikka joltain yksinäiseltä, nuoremmalta äidiltä! Uskoisin että pärjäämme kyllä miehen kanssa koska hänkin osallistuu vauvanhoitoon ja kotitöihin enkä edelleenkään jaksa ymmärtää miten se vaipan vaihtaminen voi olla niin saamarin vaikeaa... :/

 

hei!
itse olin päässyt vaikeasta masennuksesta voitolle muutamia kuukausia ennen raskaaksi tuloa eli lääkkeetöntä aikaakin oli ollut vähän. ensimmäisellä neuvolakerralla masennus nostettiin valtavaksi asiaksi. tein kuitenkin itse painokkaasti selväksi, että minulla on se paras ensikäden tieto omasta voinnista ja pärjäämisestäni. täytyy itse painottaa, että kantaa vastuun siitä, että hakee apua, jos ongelmia tulee. mielestäni on erittäin hyvä, että neuvola tarttuu "riskitekijöihin", mutta neuvoloiden asenne ei liikaa saisi olla, että "ammattilainen" tietää asiakkaan asiat paremmin kuin asiakas itse. tuntuu varmaan kurjalta kohdata epäilystä niin suuren elämänmuutoksen keskellä, mutta yritä olla rauhallinen ja päättäväinen neuvolassa. "kiukuttelu" pahentaa asioita.. voimia ja uskon, että pärjäätte oikein hienostia!

 

Meitä meinattiin myös sijoittaa ties mihin laitoksiin ja ensikoteihin, ennen lapsen syntymää, mutta tiesin itse etten todellakaan sellaista tarvitse.
Mutta jos sinusta tuntuu, että ensikoti olisi teille hyvä alku, niin siitä vaan. Missään nimessä teitä ei voida kuitenkaan sinne pakottaa!

Tiedän muutamia perheitä, joissa äiti kärsii todella vaikeista mielenterveysongelmista ja nämäkin perheet ovat selvinneet normaalisti saatuaa kotiin kodinhoitajan ja perhetyöntekijän helpottamaan äidin arkea!!!

Myös meillä tuo kotityöntekijä kävi pari kuukautta ja koin sen ihan hyväksi tukitoimeksi.

 

Hei!

Kerronpa hieman omasta kokemuksesta. Meidän lapsi sai alkunsa seurustelumme alkutaipaleella. Raskausaika meni hyvin eikä neuvolassakaan oltu huolissaan. Lapsen synnyttyä meille tarjottiin kunnallista kotihoitoa ja vedottiin siihen, että olin synnyttänyt keisarinleikkauksella. Alku menikin ihan hyvin, kunnes neuvolassa huolestuttiin väsymyksestäni (meille asiaa ei mainittu, selvinnyt jälkikäteen papereista). Sitten alkoivat sossut juosta ja huolestuivat siitä, että heidän mielestään mieheni hoiti liikaa lasta.

Tilanne lapsemme synnyttyä oli se, että itse olin aika huonossa kunnossa. Hemppa oli 83, kun pääsin kotiin. Sovimme mieheni kanssa, että hän hoitaa vaipanvaihdot ja joskus syöttämisen päivällä ja minä öisin. Mieheni oli silloin vakavasti sairas eli minulla oli kaksi hoidettavaa.

Lisäksi taustalla on se, että mieheni on alle 1-vuotiaana otettu huostaan. Joten meidän kohdalla oli huolia kunnan sosiaalihuollon puolelta, mutta olen kiitollinen, että huolehtivat. Kodinhoitajat hoitivat vauvaa silloin, kun olimme mieheni kanssa lääkärissä. Kyllähän se kieltämättä välillä tuntui kyttäämiseltä, mutta meidän parastahan he ajattelivat.

Voimia tämän ketjun aloittajalle. Teidän ja vauvan parastahan he ajattelevat. Oli se vauvan hoito minullekin ihan uusi asia. Onneksi mieheni on hoitanut sisarpuoliaan ja hoitolapsia, joten hän pystyi neuvomaan minua. Varmasti teidän kohdallanne annetaan neuvoja ja ohjeita vauvan hoitamiseen.

 

Kiitos kovasti vastauksista! :flower: =)