Neuvoja?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Nyt kaipaisin konkreettisia neuvoja ikuisuusasiassamme. Isompi lapsemme unohtaa lähes kaiken, mitä pitäisi tehdä, sekä koulussa että kotona. Pienempi (tokaluokkalainen) muistaa paremmin. Kouluaisia siis molemmat. Pienemmältä ei ole tullut koulusta enemmälti viestiä, että olisi tehtäviä tekemättä tai puuttuisi tavaroita. Viime syksyn aikana yhteydenottoja aiheen tiimoilta oli 1 kpl.

Nyt lapset vaihtoivat koulua muutomme vuoksi, uudessa koulussa unohduksiin suhtaudutaan ilmeisesti tiukemmin mitä vanhassa. Koska nyt molemmille lapsille on kahden viikon aikana tullut 3 ilmoitusta unohduksista (josta yksi on vähän epäselvä, mistä haluttiin muistuttaa, tavara minkä ilmoitettiin puuttuvan, olikin kouluss mutta kaiketi sitten väärässä paikassa..). Nyt opettajalta tuli yhteydenotto, jossa kaivataan todella nyt tukea lapselle unohteluissa, toisen kerran on ollut 1 tehtävä tekemättä. Viestin sävy oli hiukan provosoiva. Lapset tekevät läksyt heti koulusta tultuaan ja katsomme yhdessä sitten tehtävät vielä läpi. Tämän jälkeen patistamme laittamaan koululaukun seuraavaa päivää varten valmiiksi. Joskus vielä tarkistamme yhdessä, onhan repussa kaikki mitä pitääkin. Olemme tietenkin puhuneet koulutehtävien hoitamisesta kunnolla jne, mitä nyt normaaleissa perheissä asiasta keskustellaan.

Nyt kaipaisin vain apua, mitä minun halutaan tekevän? En keksi enempää tai poppakonsteja, mikä voisi auttaa. En keksi muuta kuin olisin sitten läsnä koulussakin tarkistamassa, että lapsi merkitsee läksynsä mutta ei liene ihan realistinen vaihtoehto. Onko muilla ollut kokemuksia aiheesta? Mikä on auttanut?
 

Yhteistyössä