Neuvoja taaperon takertavuuteen?

["Nanna"]

Minulla on 1,5v tyttö joka on todella kiinni minussa! Saa yhtäkkiä kunnon itku raivarit jos menen vessaan tai keittiöön tai vaikka pukemaan itselleni vaatteita päälle ja nyt on alkanut lyömään päätä lattiaan menen toki aina estämään ja lohduttamaan tyttöäni ja tarvittaessa otan syliin . Mutta ainakun lasken tytön maahan niin sama tapahtuu uudelleen eli raivarit ja pään lyömistä lattiaan .... Lisäksi olen huomannut että tyttö seurailee minua joka paiKkaan eikä enää tykkää/osaa leikkiä tai olla yksin edes pientä hetkeä! Ja kun mieheni tulee töistä kotiin ja ottaa tyttäremme syliin tai haluaa viettää hänen kanssaan aikaa niin tyttö alkaa itkeä ja raivota ja rauhoittuu vasta kun otan hänet syliin :/ tämä on niin raskasta kun tuntuu ettei ole enää omaa aikaa ja kaikki aika menee lapsen kanssa vieressä olemiseen ja viihdyttämiseen ... Onko nyt minun ja tyttäreni kiinnittymis suhteessa jokin pielessä? Pitääkö aina kun lapsi itkee ja kiukuttelee niin lohduttaa? Entä jos lapsi kaipaa koko aika syliä niin onko aina pakko kanniskella? Joudun aika monesti tekemään ruokaa lapsi sylissä jne

 

[Nuumia]

Tuskin mikään pielessä, monella lapsella tulee tuo vaihe jos viettää suurimman osan ajasta kaksin toisen vanhemman kanssa ja se toinen vanhempi hoitaa lasta selvästi enemmän kuin toinen. Raivoaminen ja itkeminen äidin perään tämän mennessä toiseen huoneeseen on huonoa käytöstä eikä sitä tule palkita sylillä ja haleilla, lapsella ei ole hätää ja tiedät sen varsin hyvin niin anna huutaa sen hetken ajan kun käyt vaikka hakemassa jotain toisesta huoneesta. Opeta lapsi siihen että palaat pian takaisin, älä enää opeta siihen että itkemällä ja päätään lattiaan lyömällä saa sinut paikalle heti. Kun mies tulee töistä niin lähde sinä jonnekin ja jätä mies ja lapsi keskenään kotiin, on tärkeää että lapsi tottuu siihen että joku muukin hoitaa kuin äiti ja yleensä se onnistuu parhaiten silloin kun äiti ei ole paikalla.

 

[leijona76]

Ei oo pielessä. Mutta taapero kyllä sen pärjää että äiti menee vessaan tai käy toisessa huoneessa. Meilläkin oli iilimatovaihe ja tein ruokaa toisen karjuessa lahkeessa. Se vain oli elettävä eikä mentävä siihen että taapero saa olla sylissä jokakäänteessä senkin uhalla että tekemiset kärsivät. Ja kyllä, olin se pääasiallinen lapsen kanssa olija sillon kotiaikaan. Ota ruokaalaittaessa lapsi siihen viereen ja anna kippo sekä kauha millä saa itse kokata samalla kun äitikin.

 

["vierasvieras"]

Nää on niitä perusjuttuja mitä pitäisi neuvolassa kertoa sen sijaan että vatvotaan perunan tai bataatin paremmuutta ensimmäisenä kiinteänä ruokana.

Lapsen psyykkinen kehitys on lähetymis-itsenäistymisvaiheiden aaltoliikettä. Se on yksilöllistä, mutta tyypillisiä ripustaustumisvaiheita on n. 9kk ja 1,5v iässä, eli ihan oppikirjanmukainen lähetymisvaihe on lapsellasi. Se on vaihe, ja se menee ohi. Se ei mene ohi nopeammin jos yrität vain opettaa lapselle että nyt on pärjättävä. Se SAATTAA mennä ohi nopeammin jos lapsella on vapaa pääsy syliin aina, mutta kuka tietää. Ja kyllä sulla on oikeus vähän vetää omaa rajaa, jos sinun henkilökohtainen rajasi menee siinä että käyt vessassa yksin niin sitten käyt vessassa yksin: sanot lapselle, että menet vessaan ja tulet sitten takaisin, ja takaisin tultuasi otat syliin ja lohdutat. Ja sulla on oikeus käydä jumpassa tai kaupalla yksin vaikka lapsi jäisikin itkemään isin sylissä ovenrakoon, kyllä ne pärjää sitten kun olet kadonnut nurkan taakse. Toisaalta, silloin kun molemmat ovat kotona niin sellainen väkisin isän seuraan ravistelu ei välttämättä lähennä isää ja lasta tai vähennä sitä sinuun ripustautumista, joten valitse tie jonka teidän kaikkien päät kestää, eli vaadi etäisyyttä sen verran kun tarvitset mutta älä opettamismielessä linnouttaudu lukitun oven taakse "koska pitäähän sen nyt olla isänsä kanssa". Jotkut ajattelee, että lapsen vaativa itku pitäisi jättää huomiotta, ettei lapsi opi sillä tavalla vaatimaan, mutta minä en kyllä pikkutaaperon kanssa usko niin. Tietysti lapsen kasvaessa tulee sellaista tavoitteellisempaa kiukuttelua ja huutoa ja sillä ei tarvitse palvelun pelata, mutta 1,5-vuotiaan eroahdistusitku ei ole tahallisen manipuloivaa, vaan oikeasti lapsen sisäistä ahdistusta siihen aikuisen mielestä mitättömään eroon liittyen. Minusta lapsen itkemiseen vastaaminen opettaa lapselle että hänen tunteenilmauksensa nähdään ja niistä välitetään - vaikka kävisikin vessassa yksin ja vaikka itkemällä ei saisikaan sitä torin suurinta vappupalloa, harmin voi silti tunnustaa ja tarjota siihen lohdun.

Meidän 1v4kk ikäisellä iski iilimatovaihe pari viikkoa sitten. Yksi päivä oli sellainen, että tosiaan vessassakin olisi pitänyt säilyttää kosketus (sylissä tai kädestä kiinni) ja ruokapöydässäkään ei voinut istua omassa tuolissa vaan sylissä. Koska se oli niin epätyypillistä käytöstä ko. lapselle niin oli helppo suostua siihen, kun tuntui että se tuli todelliseen tarpeeseen. Ja se tosiaan jäi se kaikista pahin vaihe yhteen päivään. Jonkin aikaa yöt nyhjäsi kainalossa, avoimessa päiväkodissa painui syliin turvaan sen sijaan että olisi osallistunut lauluhetkeen, mummoa mulkoili hyvin epäluuloisesti, ruokaa laittaessa piti olla sylissä, rattaisiin ei enää voinut nukahtaa (=seuraa erossaoloa äidistä), isin sylissä oleminen oli aina riski joutua eroon äidistä. Mutta se meni ohi, tällä viikolla lapsi jo uskaltautui avoimessa päiväkodissa taas vähän etäämmälle, vaikka varmistelikin vielä tavallista tiheämmin äidin läsnäolon, kotona isikin kelpaa, vessassa käydessä riittää tällä hetkellä näköyhteys ja tänään nukahti jopa autoon, ja eilen oli ukin sylissä huutamatta vaikka kulmiaan kurtisteli. Tällä lapsella vaihe meni tosi nopeasti ohi, esikoinen oli sitkeämpi.

Käytännönkikkoja iilimatovaiheeseen on tarjota lapselle sylissä olemisen sijaan esimerkiksi kädestä pitämistä, polvesta pitämistä tai kantoliinassa/-repussa olemista. Esimerkiksi tuolle kuopukselle riittää joissain tilanteissa "pidä polvesta kiinni" jos tarvitsen kädet vapaaksi, silloin hän tietää että en yritäkään karkuun tai ole lähdössä mihinkään, vaan pysyn saatavilla vaikka laskenkin sylistä. Ei tietysti kovin kätevää siivotessa tai enemmän kotona touhutessa Ruokaa laittaessa joskus toimi myös syöttötuolin ottaminen siihen oman työskentelitilan viereen, jolloin oltiin enemmän yhdessä kuin lapsen ollessa lattialla. Ja sit vaan... kärsivällisyyttä ja kalapuikkotasoista kokkausta, se vaihe menee ohi.

Niin että lohtua ja vertaistukea, mikään ei ole pielessä, vaihe on rasittava, yritä kestää

 

["vierasvieras"]

Ai niin, ja lisään muuten että lohduttamisen ei tarvitse aina olla kovin suurieleistä tai siihen lapsen harmiin uppoutuvaa sen ei tarvitse pysäyttää aina arkea, vaan esimerkiksi sieltä vessasta tullessa voit napata lonkalle, pyyhkiä silmät, silittää hiuksia ja sanoa että no niin mennääs yhdessä katsomaan onko pyykinpesukone valmis, vaikka lapsi siinä lonkalla vielä hetken nyyhkisi. Viesti on, että elämä jatkuu, tässä ollaan, takaisin tulin vaikka vessassa kävin ja ei se vakavaa ole. Mutta syli ei saisi olla "ehdollista" eli siis että syliin otetaan vasta kun lapsi "ei enää itke turhasta".