Nettikaupat pilaa nykyisten kauppojen mahdollisuudet, mielipiteitä?

  • Viestiketjun aloittaja itsekin aiemmin myyjänä
  • Ensimmäinen viesti
Ajattelin ostaa syksyksi uudet värikkäät nilkkurit. No, kiersin kaikki Turun kenkäkaupat läpi enkä löytänyt yhtään paria, joka ei olisi ollut joko musta tai ruskea. Ei muuta kuin Zalandon sivuille ja taivashan siellä aukeni. Nilkkureita löytyi ihan kaikissa mahdollisissa väreissä ja nyt mun jalassa on niin hienot punaiset kengät :). Turha itkeä nettikaupan takia, jos omat valikoimat on surkeaakin huonommat.
 
itsekin aiemmin myyjänä
Kerro toki kuinka nostaa palkkoja?
Hups, jäi tähän vastaamatta.

Tietenkin nyt on surkeat ajat, jopa kaupallakin joka on tahkonnut onnekkaiden tähtien alla monia vuosia ennen taantumaa.

Mutta aikojen ollessa paremmat on myyjien palkat pysyneet tasolla surkea ja palkkakuluja on hallittu ottamalla harjoittelijoita, halpoja vuoden-kahden kokemusvuoden myyjiä ja pitää myyjät osa-aikaisina, määräaikaisina jne.

Jo se olisi valtava positiivinen uudistus että kaupanalalla rajattaisiin radikaalisti ja aidosti tuota osa-aikaisuutta. Myyjät tekee töitä vajailla viikkotunneilla, joka tarkoittaa sitä että käyt töissä 5pv viikossa, mutta työstä ei saa palkkaa senvertaa että sillä eläisi. Edes minimikustanteista elämää.
Palkankorotukset korvataan tuntien leikkaamisella, tai siis niin että työtunteja ei tarjota lisää ja uusille tehdään nollatuntisopimuksia.

Eli täydet viikkotunnit useammalle, jolloin asenne työhönkin paranee huomattavasti kun tietää pystyvänsä elämään palkallaan.

Myyjiä kyykytetään niin monilla tavoin huonojen työehtojen vuoksi, etten tippaakaan ihmettele nykyistä asiakaspalvelun tasoa.
 
"Sirkkeli"
Alkuperäinen kirjoittaja kaupasta minäkin;29179784:
Niinpä. Tuntuu varmaan myös siitä kauppiaasta maksaa helvetillisiä veroja, vuokria, palkkoja jne. , joilla näitä ulkomaisten verkkokauppojen käyttäjiä sitten tuetaan kaikenlaisilla sossukorvauksilla. Kyllä se on aika omituista, jos nykyisistä hehtaarihalleista ja tuhansista putiikeista ei löydä itselleen mitään käyttökelpoista.

Ihmettelee samaa varmaan kunnanhallitus ja valtionvarainministeri, kun rahaa joudutaan lainaamaan miljardeja vain siksi, että ihmiset haluavat välttää juuri ne verot ja kulut, jotka tulisivat peräänkuulutettuun hyvinvointiin.

Tuo surkea tarjonta on pelkkää paskanjauhamista.
Tuu vittupää katsomaan tänne Porvooseen tarjontaa. Meillä ei muuten ole yhtään automarkettia edes täällä.
Nuorisovaateputiikkeja oli täällä vuosi sitten vissiin tasan yksi. Sekin stanan kallis ja köyhä valikoima. Nyt on sentään H&M, mistä voi tytärkin löytää tyyliään. Levyjä saat Sokokselta ja Cittarista.
Siinäpä se, yhtään erikoisempaa jos haet, niin et saa. Esim. Nintendo DS:n koteloa, vanhempaa levyä ei niin kuuluisalta bändiltä yms. Ja Porvoo on Suomen kalleimpia kaupunkeja. Että siinä sulle idiootti. Tyydy sie kuule kaupan valikoimaan, minä tilaan vaikka Kiinasta, että saan tarvitsemani. Ja vielä murto-osan Porvoon akauppojen hinnasta.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja itsekin aiemmin myyjänä;29180007:
Hups, jäi tähän vastaamatta.

Tietenkin nyt on surkeat ajat, jopa kaupallakin joka on tahkonnut onnekkaiden tähtien alla monia vuosia ennen taantumaa.

Mutta aikojen ollessa paremmat on myyjien palkat pysyneet tasolla surkea ja palkkakuluja on hallittu ottamalla harjoittelijoita, halpoja vuoden-kahden kokemusvuoden myyjiä ja pitää myyjät osa-aikaisina, määräaikaisina jne.

Jo se olisi valtava positiivinen uudistus että kaupanalalla rajattaisiin radikaalisti ja aidosti tuota osa-aikaisuutta. Myyjät tekee töitä vajailla viikkotunneilla, joka tarkoittaa sitä että käyt töissä 5pv viikossa, mutta työstä ei saa palkkaa senvertaa että sillä eläisi. Edes minimikustanteista elämää.
Palkankorotukset korvataan tuntien leikkaamisella, tai siis niin että työtunteja ei tarjota lisää ja uusille tehdään nollatuntisopimuksia.

Eli täydet viikkotunnit useammalle, jolloin asenne työhönkin paranee huomattavasti kun tietää pystyvänsä elämään palkallaan.

Myyjiä kyykytetään niin monilla tavoin huonojen työehtojen vuoksi, etten tippaakaan ihmettele nykyistä asiakaspalvelun tasoa.
Ihan ymmärrettävää, mutta huonolla asenteella ja asiakaspalvelulla myyjät saavat entistä useamman valitsemaan verkkokaupan. Miksi mennä myymälään työhönsä tympiintyneen myyjän tylytettäväksi, kun voi tilata saman tuottaan netistä ja säilyttää hyvän mielen?
 
"Konkari"
Alkuperäinen kirjoittaja itsekin aiemmin myyjänä;29179799:
Vaikutat todella aggressiiviselta, mieluusti keskustelen kanssasi kun rauhoitut ja jätät solvaukset ja syylistämiset pois kirjoituksistasi.

Katsotaan sitten uudestaan. :)
Ei minulla ole mitään tarvetta keskustella kanssasi, varsinkaan tästä aiheesta, mistä tietosi ovat todella vajavaiset, miksi niin edes luulit?
Otin kantaa, koska ehdotuksesi oli niin älytön ja soti vastaan juuri kirjoittamaasi.


Ja myöhempään kirjoitteluusi taas korjaus: kivijalkakaupasta ostettaessa ei ole olemassa mitään yleistä palautusoikeutta, vaan se on aina kaupan vapaaehtoisesti myöntämä lisäetu.

Sen sijaan aiemmin jonkun asiasta oikeasti tietävän kertoma sovitusmaksu olisi oikein fiksu ja tervetullut tapa tännekin, jotta saataisiin nämä ilmaisen työn itsensä eteen teettäjät aisoihin.
Tervemenoa sinulle vain sinne ihmemaahan, missä nuo hypoteesisi voisivat toteutua.

Vittu, kun taas nousee aggressiot...
 
"hmm"
Tottahan se on että suomalaisten kauppojen valikoimat ovat mielikuvituksettomia, massaan meneviä ja tylsiä. Tuo kenkäesimerkki oli hyvä. Mustaa tai ruskeaa. Samoin takeissa. Ihan kuin tähän maailmaan ei mahtuisi yhtään mitään muita värejä. Niin rumia, kai se johtuu suomalaisten yleisestä "mausta" mutta mua varten se ei kyllä ole :(
 
suus tukkoon
[QUOTE="Sirkkeli";29180019]Tuu vittupää katsomaan tänne Porvooseen tarjontaa. Meillä ei muuten ole yhtään automarkettia edes täällä.
Nuorisovaateputiikkeja oli täällä vuosi sitten vissiin tasan yksi. Sekin stanan kallis ja köyhä valikoima. Nyt on sentään H&M, mistä voi tytärkin löytää tyyliään. Levyjä saat Sokokselta ja Cittarista.
Siinäpä se, yhtään erikoisempaa jos haet, niin et saa. Esim. Nintendo DS:n koteloa, vanhempaa levyä ei niin kuuluisalta bändiltä yms. Ja Porvoo on Suomen kalleimpia kaupunkeja. Että siinä sulle idiootti. Tyydy sie kuule kaupan valikoimaan, minä tilaan vaikka Kiinasta, että saan tarvitsemani. Ja vielä murto-osan Porvoon akauppojen hinnasta.[/QUOTE]

Minä ! Minä! mulle ei riitä kaupan valikoimat. Min1
 
"sasa"
Alkuperäinen kirjoittaja itsekin aiemmin myyjänä;29179907:
Esim. takuu, palautusoikeus, tuotteen käytön opastus, kokoaminen + käyttövalmiiksi asennus, näkee tuotteen etukäteen ja saa sovittaa, henkilökohtainen palvelu, asiakaspalvelun vinkit laitteen käytöstä, lisäosista jne. Luotettavuus ja kuluttajansuoja.

Tämähän riippuu täysin mistä tuotteesta kyse ja lisäpalveluista jotka asiaan kuuluu, joten tuossa nyt joitain esimerkkejä mitä se voisi olla.
Takuun saa samalla tavalla muualta maailmasta ostettuihin tavaroihin. Ja kokemuksieni mukaan takuuasiat hoidetaan paljon sujuvammin. Suomalainen kauppias yrittää hälyttävän usein laittaa asiakkaan maksamaan selkeitä takuutapauksia. Kun taas ulkomaiset kauppiaat hoitavat yleensä käden käänteessä ongelmat. Erittäin usein ei ole tarvinnut viallista tuotetta edes lähettää takaisin, vaan uusi tuote on tullut nopeasti kuriirin tuomana kotiovelle.
Kalliimmissa tuotteissa myyjä on järjestänyt kuriirikuljetuksen kotoa noudettuna takuukorjausta varten.
Suomalaisilla kauppiailla on vielä pitkä matka opiskellessaan vähittäiskaupan ja asiakassuhteiden luomisen salaisuuksia.
Lisäksi hinta on usein erittäin paljon halvempi. Esim. muutama vuosi sitten moottoripyörän renkaat kannatti tilata Saksasta tai Espanjasta. Toimituskulut kotiovelle kuriirifirmalla kuljetettuna olivat 18 euroa ja verrattuna suomalaisen maahantuoja-kauppiasketjun hintoihin niin paljon edullisempia, että eturenkaan sai "ilmaiseksi" verratessa suomikauppiaiden hintoihin. Toimitusaika oli yleensä kolme päivää. Miksi ihmeessä olisi ostanut suomalaisilta kauppiailta?
 
"vieras"
Ulkomaisten verkkokauppojen eduksi on tässä vielä pakko mainita nopea toimitus _kotiovelle_. Ja tämä palvelu ei yleensä maksa yhtään enempää kuin toimituskulut Suomesta tilattaessa. Välillä ei voi kuin ihmetellä, kun ison meren takaa tilattu tuote tulee 2-3 päivässä kotiovelle ja Suomen sisällä pakettia saa odotella jopa viikkoja. Logistiikassa olisi meillä myös siis paljon opittavaa.

Kahden alle kouluikäisen yh:na tilaan lähes kaikki vaatteet ja kengät verkosta. Voin tilata samaa tuotetta useampaa eri kokoa ja niitä voidaan sovittaa silloin kuin lapset ovat sillä tuulella, palauttaminenkin käy yleensä helposti. Lisäksi maailmanlaajuinen valikoima on huimasti parempi kuin tämä kotimainen.
 
En juuri ikinä osta mitään nettikaupoista, en oikeastaan tiedä miksi. En siis ole koskaan tilannut netistä muuta kuin pari kertaa D-vitamiinia.
Ostan mielelläni käytettyjä kirjoja ja vaatteita ja tykkään hypistellä niitä ensin :D
 
kfkfkf
No eiköhän se oo niitten kauppojen ihan oma vika et ihmiset tilaa mieluummin netistä jossa parempi valikoina, halvemmat hinnat ja monessa paikassa vielä toimiva asiakaspalvelukin, jopa 24/7 chatti.

Kauppaan kun menet, et välttämättä saa ollenkaan palvelua, valikoima on surkea ja hinnat kalliita. Tuotteen palautuskaan ei välttämättä ole helppoa, saat liikkeeseen jonkun typerän lahjakortin tuotteen tilalle, vaikket sieltä liikkeestä halua enää mitään ostaa.

Kyllä on vielä liikkeitäkin, joissa ihmiset mieluummin käyvät paikanpäällä...
 
ekonomi
[QUOTE="vieras";29179660]Pelkästään lopettamalla ulkomaisista verkkokaupoista ostaminen, Suomen talous ja hyvinvointi sekä työpaikat kasvaisivat vauhdilla.[/QUOTE]

Asia ei ole noin yksintertainen, saattaa olla jopa päinvastoin.

Kilpailu laskee kustannuksia ja poistaa tehottomuutta. Ulkomaisen nettikaupan ansiosta moni lapsi on saanut turvallisemman turvaistuimen. Ja vanhemmille on jäänyt rahaa käydä ravintolassa syömässä.
 
"vieras"
Ainakin lasten kenkien suhteen on yhdessä suomalaisessa lasten kenkien nettikaupassa parempi valikoima ja parempi palvelu kun missään kivijalkakaupassa täällä päin. Ei ole vaikea valita mitä kannatan.
 

Yhteistyössä