Nelikuukautisen vauvan itkukohtaukset

Onko kenelläkään muulla ollut vastaavaa:
Kohta neljä kuukautta vanha vauvamme on alkanut nyt parin viikon sisällä saada kummallisia itkukohtauksia pitkin päivää, yleensä kolme neljä isompaa itkukohtausta päivässä. Yleensä itku alkaa mitä uskomattomimmalla hetkellä kun päällisin puolin mitään ei pitäisi olla hätänä. Ensin hymyillään mutta sitten alkaa sekunnissa kamala itku joka on heti alusta lähtien todella kovaa, suoraa kiljuntaa. Rauhoitteluyritykset eivät auta, tutti ei auta, maito ei auta, vauvaan ei saa edes minkäänlaista kontaktia huutokohtauksen aikana. Ei siis edes hetkellisesti rauhoitu. Saattaa huutaa todella pitkään ja sitten rauhoittua yht'äkkiä.

On hankalaa kun ei pysty mihinkään enää lähtemään, ihmiset pyörittelevät kauhistuneen näköisinä päitään jos kaupungilla sattuu tuo itkukohtaus alkamaan. Kuullostaa nimittäin ihan siltä kuin vauvaa tapettaisiin, sen verran kovaa huutoa. Yleensä sylissä ollessaan heittää ikään kuin itseään taaksepäin kaarelle ja huutaa.
Alkaa olla jo aika epätoivoinen olo :/ Tänään ollaan lääkärille menossa..
Mutta siis onko muilla kokemuksia? Huuto ei siis ajoitu pelkästään iltaan, yöllä ei koskaan huuda.. Ja siis on jo neljä kuukautta vanha, ei siis sinänsä kuullostaisi koliikilta vaikka huuto varmasti koliikkivauvan kriteerit sinänsä täyttäisi..
 
Meillä tyttö on nyt reilu puoltoista kuukautta ja ollu vähän samanlaisia kokemuksia. Tyttö on ollut alusta asti todella rauhallinen, vähän huutanut kun on nälkä ollut tai vatsaan koskenut. Nyt tässä viikon aikana on kaksi kertaa käynyt niin, että tyttö on alkanut huutaa TODELLA kovaa ihan yht'äkkiä. Huuto ajoittuu yleensä alkuiltaan ja mitään selkeätä syytä en ole keksinyt. Viimeksi huuto alkoi ihan kesken unien, ensin nukuttiin rauhallisesti ja sitten yht'äkkiä herättiin ja samantien alkoi huuto. Ekalla kerralla auttoi se, kun laitoin tytön hoitopöydälle ja otin kaikki vaatteet ja vaipan pois. Edellisellä kerralla ei tuntunut auttavan mikään, mutta kylvyn jälkeen tyttö yht'äkkiä rauhottui. Huuto alkaa ja loppuu aina aivan yht'äkkiä.

Huuto ei ole jokapäiväistä, joten ajattelin odottaa seuraavaa neuvolakäyntiä ja kysäistä siellä. Muuten kaikki mennyt hienosti ja tyttö kasvaa hyvin :heart:
 

Yhteistyössä