Nautitko raskausajasta? Miksi/miksi et?

Olisi mielenkiintoista kuulla, mitkä asiat tekevät raskaudesta nautinnollisen tai päinvastaisesti epänautittavan.

Odotan kovasti vauvan syntymää ja haaveilen vauva-ajasta, mutta raskaudesta en itse nauti lainkaan. Kropan muutokset, toiminnan rajoittuneisuus ja esim. hankalat nukkuma-asennot ketuttavat eniten. Kumpa tää olis jo pian ohi...
Ainoa asia, joka raskausaikana on ihanaa, on vauvan potkut <3

Samat fiilikset oli ekassakin raskaudessa...

Nyt menossa rv 35, joten pienen hetken kun vielä malttais tsempata itseään... Synnyttäminen on pikkujuttu kuukausia jatkuneen odotuksen rinnalla..

Vai mitä muut on mieltä?

 

En nauti. Pelkään liikaa koko ajan listeriaa sun muita pöpöjä. On stressaavaa miettiä, mitä kaikkea pitää varoa, esim. lääkityksiä, tiettyjä urheilulajeja, kuulostella liikkeitä, tulee syödä riittävän hyvin jne. En ole mikään hygieenikko muuten, mutta raskausaikana joudun olemaan siitä tosi tarkka, koska en antaisi itselleni anteeksi, jos vauvalle sattuisi jotain mukavuudenhaluni vuoksi.

Nyt on myös ikävää, kun ei jaksa leikkiä ja touhuta esikoisen kanssa täysipainoisesti, kun pitää vähän varoa mahaa. Olen niin onnellinen, kun tämäkin vauva lopulta syntyy. Ainoastaan raskausmahaa on mielestäni kiva katsella peilistä. Onhan raskaana oleva nainen aika ihana näky

Esikoisen syntymän jälkeen muuten makasin aina mahallani, kun tilaisuus tuli, niin kauan sitä olin odottanut

 

Taidan mennä nukkumaan jo. Luin otsikon nautitko raiskausajan,,,

 

Nautin hirveästi kun seurailin raskauden etenemistä, odotin vauvaa, unelmani omasta lapsesta oli lähellä.

Esikoista odottaessa alkuun pahoinvointi oli hirveää. Sen jälkeen todella nautin raskaudesta. Kuopusta odottaessa oli ikää yli 10v enemmän ja vointini oli todella huono. Nautin ajatuksesta, että saan vielä yhden pikkuisen, mutta olo oli kyllä aiva ån hirveä alusta loppuun.

 

En nauti. Pelkään liikaa koko ajan listeriaa sun muita pöpöjä. On stressaavaa miettiä, mitä kaikkea pitää varoa, esim. lääkityksiä, tiettyjä urheilulajeja, kuulostella liikkeitä, tulee syödä riittävän hyvin jne. En ole mikään hygieenikko muuten, mutta raskausaikana joudun olemaan siitä tosi tarkka, koska en antaisi itselleni anteeksi, jos vauvalle sattuisi jotain mukavuudenhaluni vuoksi.

Nyt on myös ikävää, kun ei jaksa leikkiä ja touhuta esikoisen kanssa täysipainoisesti, kun pitää vähän varoa mahaa. Olen niin onnellinen, kun tämäkin vauva lopulta syntyy. Ainoastaan raskausmahaa on mielestäni kiva katsella peilistä. Onhan raskaana oleva nainen aika ihana näky

Esikoisen syntymän jälkeen muuten makasin aina mahallani, kun tilaisuus tuli, niin kauan sitä olin odottanut

Hyvin paljon samoja ajatuksia.

Tavallaan nyt nautin kun tiedän että tämä on viimeinen kerta, mutta enemmän ehkä kuitenkin odotan että olisi jo ohi tämäkin. Juuri näistä yllä mainituista syistä. Jatkuvaa huoltahan tämä tavallaan, ja raskauden edetessä vaivat lisääntyvät. Joka liitoskivun kohdalla tietää että tämä tulee tästä vielä pahenemaan . Raskausaika on tavallaan aika pitkä, ja vatsan kasvaessa tuon 1v:n kanssa joutuu koko ajan varomaan ettei tölvi mahaa, plus lapsen pukeminen ja kantaminen on aina vaan hankalampaa mitä pidemmälle raskaus menee.

 

niin ja itse lisään vielä, että raskauaikana seksikin on jumalattoman rajoittunutta. Alussa alkuraskauden oireet rajoittavat ja muutenkin spontaanisuus ym. "hauskuus" jää pois raskausajan seksissä. Asentovaihtoehdot minimissä... :headwall:

 

Nautin, koska oon voinu niin hyvin.

 

Hirveästi nautin, että olo ja ulkonäkö oli kuin plussapallon. Mä en ees ymmärrä, mistä tulee propaganda, etä raskaana hehkuu - lähinnä raivoa, kun on hormooneista niin helvetin sekaisin. Muuten on täysin rupsahtanut, voipunut ja pöhöttynyt.

 

En nauttinut ollenkaan. Vaikka ei ollut aamupahoinvointia, niin sellaista etovaa oloa vähän väliä. Lisäksi käveleminen oli hankalaa, kun alavatsaan tuli aina outoa tuntemusta, joka sitten sai aikaan sen, että alkoi pyörryttää. Muutenkin otti päähän, kun mitkään vaatteet ei näyttäneet hyvältä päällä, jos tällaista pinnallisempaa vielä lisäksi.

 

Kaksi edellistä raskautta sujuivat suht helposti, mutta tämä kolmas raskaus on ollut todellista helvettiä.
Jumalaton pahoinvointi 3 kk ja edelleenkin paha olo, no oksentaa ei enää useampaan viikkoon ole tarvinnut mutta silti. Lisäksi kiusaa jatkuva vessassa ramppaaminen, närästys, issias, korkea verenpaine ja tolkuttoman kokoinen vatsa jo vaikka viikkoja vasta 30+1. Tytöt olivat pienikokoisia ja tästä on veikattu isompaa ja sp-arvio poika.. kun nyt menisi loppuviikot nopsaan.

 

Esikoisesta meni lonkat sijoiltaan jo heti alussa, kakkosesta makoilin tipassa sairaalassa lähes koko raskauden ajan ja kolmosesta olin niin kipeä että minulle tehtiin sänky vessaan ja lonkkani menivät sijoiltaan myöskin. Olin lähes koko raskauden ajan vuodelevossa.

 

Raskaus oli elämäni parasta aikaa!! Pientä vaivaa oli, pahoinvointia, selkäkipua ja supistuksia, mutta ne kuuluivat asiaan eivätkä haitanneet. Raskaana oli niin ihana olla! Tunsin aivan hehkuvani ja seksiäkin teki mieli monta kertaa päivässä. Ihan niin usein ei toki harrastettu. Mutta siis vastaus kysymykseen, nautin raskaudesta todella paljon!

 

En todellakaan nauti. Mulla vasta 9. raskausviikko menossa ja nää oireet tekee elämästä hankalaa! Mielialanvaihtelut on jotain ihan järkyttävää, lisäksi kuvottaa tai oksettaa melkein koko ajan ja väsymys on ihan hirveetä. Mutta ei kai tää loputtomiin jatku näin, eihän??

 

En. Jo seitsemän kuukautta oksentamista. Kaikki muu vielä menee: iskias, ummetus, närästys, kankeus, jatkuva pissahätä, alhaisen verenpaineen aiheuttama pyörrytys. Mutta ei tämä oksentaminen.

 

En nauti, mikä on tosi surullista. Olen toki onnellinen lapsesta, mutta mietin kaikkea ja murehdin liikaa. Valmistuin juuri ja olen pääsemässä hyvään työhön, niin pam, pamahdin paksuksi ja nyt voi heittää heipat työpaikoille. Kukaan ei palkkaa mua isomahaisena. Toinen huolettaa kun mies on paljon poissa työn takia, ansiot epävarmaa, mietin miten jaksan yksin vauvan kanssa kun en pääse enää kuntosalillekaan. Ei ole sukulaisia eikä läheisiä joille viedä vauvaa hoitoon.

Mietin jo miten pääsen töihin heti kun vauva on tarpeeksi iso. Menetänkö arvokkaita muistoja ja aikaa, kun en voi jäädä vauvan kanssa kahdeksi vuodeksi kotiin, kärsiikö lapsen kehitys. Palkkaako minua kukaan kun olen vasta yhden lapsen tuore äiti, ja ajatellaan että teen kuitenkin vielä toisen.
Asuntomme on liian pieni perheelle mutta ei ole varaa isompaan.

On liian raskasta saada vauva kun elämässä ei ole perusta kunnossa. Mutta meillä ei ole muuta mahdollisuutta, näin on elämä meille kortit jakanut.

 

Nautin. Toki oli hankaliakin aikoja, kuten kuopusta odottaessa liki koko raskauden kestänyt vuodelepo ja päivystyksessä hoitoa vaatinut pahoinvointi, mutta raskaana halusin olla. Myllertävää vatsaa on tavallaan ikäväkin.

 

nautin ja en nauttinut. siksi en nauttinut, koska pelkäsin koko ajan, että vauva kuolee kohtuun kesken raskauden. no ihme pelko, mutta ei sille mitään mahtanut

 

Ekan raskausajasta en aina osannut nauttia. Alussa oli pahoinvointia paljon. Lisäksi siihen liittyi ne kaikki äidiksi tulemisen kriisit. Plussapallo olo mulla ei kyllä ollut, päinvastoin loppuraskaudessa jopa hehkuin. Maha oli nätti pieni pallo, ei arpia, hiukset oli tuuheat, iho hehkui... ulkonäön puolesta oli mukavaa. Toki oli ummetusta, peräpukamia, närästystä, huimausta jne. ( ja joo, 6 kk synnytyksen jälkeen oli jo eri juttu; hiukset tippu päästä, silmien alla järkyttävät pussit jne.... haahaa)

Nyt tokasta olen osannut nauttia paljon enemmän. Pahoinvoinneista jne huolimatta. Ehkä siksi, kun eka lapsi tuli ensi yrittämällä, tätä toista lasta taas edeltää kaksi keskenmenoa. Nyt tuntuu siltä että ihan sama vaikka oksentaisin sen koko 9 kk, kunhan saan terveen vauvan syliin lopussa.

 

Esikoisen raskaudesta nautin täysillä, se oli ihanaa ja onnellista aikaa.
Nyt olen raskaana (ei toivottu raskaus) ja en todellakaan nauti, mutta pääsen onneksi noin 2h päästä keskeytykseen.

Jännä muuten huomata, kuinka paljon negatiivisemmin tämä toinen vaikuttaa mielialoihinkin, koska ei ole haluttu raskaus.

 

En juurikaan.Se,että en ole koskaan ollut sinut kroppani kanssa,on nyt vielä enemmän koetuksella.Ärsyttää kankeus,liitoskivut,ei pysty normaalisti liikkumaan tuntematta kipua,vaakasta on tullut vihollinen...

 

En nauttinut, yök. Alkuun hormonit heitti selän ja naaman finneille, tukka lähti ja näytin hirveälle. Puhumattakaan jatkuvasta huonosta olosta ja nälästä, siten myös lihomisesta. Puolivälin jälkeen alkoi liitoskivut jotka vei pahimpina päivinä sängyn pohjalle, se kipu oli jotain käsittämätöntä enkä todella osannut ennakkoon varautua moiseen. Kaikki lohdutti että kyllä ne kivut katoaa syntymän jälkeen, no meni vuosi ennenkuin kroppa oli normaali... Nyt odotan toista rv 10 ja kauhulla odotan koska ne tuskat alkaa. Positiivista on tällä kertaa se, että iho ei kuki ja pahoinvoinnista huolimatta voin paremmin nyt kuin ekalla kertaa, joten nautin niin kauan kuin tätä kestää....

 

No eihän tämä fyysisesti niin nautintoa koko ajan ole, mutta olen silti onnellinen ja kiitollinen että saan olla vielä raskaana. Ennen rakenneultraa olin kyllä todella huolissani ja hieman masentunut kun en ollut varma jos vauvani on taas sairas, mutta kaikki todettiin normaaliksi joten oloni on henkisesti paljon parempi nyt. Ja vauvan potkuja ja liikkeitä on niin ihana tuntea.

 

Oi nautin! Molemmilla kerroilla. Olo oli loistava koko ajan, mahan kasvua oli ihana seurata ja ne potkut ja myllerrys :heart:
Toivoisin saavani kokea vielä yhden raskauden. Tai vaikka kolme

Mä niin rakastin sitä isoa mahaa!

 

En todellakaan ole pystynyt nauttimaan. Tässä muutama syy:

-Ilmavaivat

• Ummetus
• Närästys
• Valtava turvotus joka puolella kroppaa
• Vasemman käden puutuminen ja tunnottomuus, rannekanavaoireyhtymä?
• Jatkuva pissahätä
• Katkonaiset yöunet
• Si-nivelen / lonkan alueen kipu, haittaa kävelyä ja tuskaista nousta sängystä ylös
• Mielialavaihtelut

 

En huomioinnut. Olin kuullut puhuttavan, että nainen on raskaana ollessaan parhaimmillaan. Ensimmäisestä raskaudesta tiesin vasta ollessani neljännellä kuulla raskaana kun kuukautiset vihdoin jäivät pois. Äitiysvaatteet tarvitsin vasta 7 kk paikkeilla. Toinen raskaus meni myös hyvin ja laskettu aika oli juuri laskettu aika. Helppo homma.