Naurettiin naisillemme!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Lååte
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Status
Viestiketju on suljettu.
L

Lååte

Vieras
Meitä oli about kymmenkunta pariskuntaa juhannusta viettämässä samalla mökillä. Niaset olivat saunomassa ja me miehet joimme olutta terasilla kun joku keksi että mennääs rantaa arvosteleen ja pisteyttämään akkojemme ulkoista "kauneutta", että lytyykö keltään täydellistä naista. Näin siis tehtiin.

Ensin saunasta tuli kaksi naista uimaan, Viisikymppinen ja nelivitonen. Viisikymppinen oli n. 160 cm/9o kg. Täynnä raskausarpia. Rinnat olivat isot, riippuvat ja veltot. Nännipihat tummat ja isot, samoin nännit olivat ainakin neljä senttiä pitkät. Maha roikkui vitun niskassa. Pikkuisen harvaa mustaa kahtuhkaa näkyi mahan alta. Sisäriedet olivat mustuneet pihtikittuisen reisien hangatessa jatkuvasti toisiinsa. Naamaltaan nainen oli iloisen näköinen pullukka.

Nelivitonen oli laiha kuin nälkävuosi ja lähes 180 cm. Rinnat olivat olemattomat pussit leuan alla. Reisien välistä olisi voinut potkaista jalkapallon. Sääret olivat väärät ja karvaiset. Pillu oli karvainen napaan asti. Kainalokarvat tursuivat valtoimenaan. Perse oli kuin luinen pelto. Naama kuin petolinnun perse.

Ei meitä poikia naurattanu, ei ainakaan näiden muijien miehiä. Alkava erektio laski alle aikayksikön.

Seuraavaksi rantaa ilmestyi porukan kuopus 18 v blondi. keskimittainen ja normaalipainoinen ja kasvoiltaan kaunis. Pillunsa hän oli ajellut posliiniiniksi. Pienemmät häpyhuulet olivat melko isot roikkuivat selvästi ulkona. Arvelimme ettei pitkän matkan pyöräily onnistu tuolla perseellä. Rinnat olivat kuppia c, mutta eri paria. Toinen oli häiritsevästi pienempi. Samoin nätisti kaartuvassa mahassa oli umpilisäkkeenpoistosta johtuva ruma arpi.

Sitten laiturille tuli kolme n. kolmekymppistä naista. Ruskeaverikköjä. Normaalipituisia ja painoisia mutta yhdellä kasvoi tummat viikset nenän alla, samoin häpykarvat ja kainalokarvat rehottivat ilkeästi. Rinnat olivat pienet mutta silti roikkuivat, nännit oli sisäänpäin. Perse oli mallia latta. muutenkin ämmä oli ihan tasapaksu ilman mittän muotoja. Toinen oli paksu ja leveäperseinen, pihtikinttuinen ja pienirintainen. Kolmannella oli raskaat riippuvat rinnat ja liian kapea lantio. Lättäjalat ja runsas karvoitus. Naamaltaan nämä kolme eivät olleet mitään ruususia.

Seuraava uimari oli 25:nen urheilija. Lyhyesti sanottuna kakkosnelonen, ei laaksoa ei kukkulaa. Väljä käynti, eli siis perse. Kauneutta oli korkeintaan sisällä.

Loppuja kolmea emme jääneet enää katselemaan, noin kuusikyppisiä mummoja, koska olimme tosi pettyneitä naistemme ulkonäköön. Tulimme siihen tulokseen että täydellistä naista ei ole olemassakaan. Emme jaksaneet kauaa häpeillä vaimojamme vaan lähdimme takaisin terassille juomaan olutta ja päätimme mitata munamme, että saisimme edes vähän nauraa.
 
nå niin. Tarina kai jatkuu?
Annas nyt kuulua, kenellä oli suuri/ pienin muna- ennen ja jälkeen erektion. Olivatko kivekset kuinka roikkuvat, suhteessa munaan sopivan kokoiset? Kuinka monella oli kaljavatsa, kenellä sixbäkki, varsi norja kuin nuorella oriilla? Roikkuiko perse, vai oliko tilalla penninkorput, vai omistiko kukaan niin ihanaa täydellistä "pyöryköitä"pakaroita joita on ihana hyväillä ja tunte pakaran kaareus ja kiinteys ;) aaah...
Entäpä rintakarvavarustus? ja ne rintalihakset... roikkuivatko jo kuin vanhalla ämmällä, vai omistiko kukaan sitä komeaa rintalihaksistoa, johon hentonen nainen voisi päänsä kallistaa haaveillen? Ja karvoitus, se kiinnostaa myös!
Omistiko kukaan suonikohjuja... muuallakin kuin- ehkä- siinä munan varressa? Sekin olisi kyllä mielenkiintoista "kuulla".
Ja se naamavärkki myös kiinnostaa. Oliko kenelläkään pusseja silmiensä alla, enkä nyt tarkoita kiveksiä- kentis rankasta kaljanjuonnista tai raskaasta työstä tai valvotuista öistä. Ja katto siellä päänpäällä- kuinka monella se oli vielä tallella, vai paistoiko jo sisäkumi?

Kerro toki, kerro!
;D
 
Okei,kun olet niin suunnatoman kiinnostunut meidän mulkuista, niin tässä tulee;
Ennen erektiota meillä kaikilla oli muna 10-15 cm ja jälkeen erektion, kuinka ollakaan, samat mitat. Ilmeisesti olet Lise-lotta lesbo, koska sinua kiinnostaa vain lepomitat. Miehistä pitävää kiinnostaisi varmaankin enemmän erektiomitta. Olemme kaikki bodattuja suonikohjuttomia täydellisiä uroksia, toisin kuin vaimomme. Mutta niinhän se on myös eläinmaailamssakin että uros on aina se komeampi ja naaras se vaatimattomampi. Siis naarashan on vain siittämistä varten että uros voi jatkaa sukuaan. Naimiseen välttää tiukkapaikassa suomalainen ryhävalasämpäripillukin, mutta oishan se kiva joskus saada täydellistä naistakin, jossa ei silmä sairasta ja normaalikokoisella vehkeellekin tulis edes jonkinlaista puristusta.

Harkittu kalju on ok. Mutta luonnonlahjakkuus siinäkin asiassa kaventaa valinnanvaraa.

Hyvää jatkoa sulle Lisa-löttö ja joskus haluat vaihtaa merkkiä, eli seksuaaalisuutta olen valmis sinua opettamaan...tietenkin jos olet edes jollain lailla ihmisen (naisen) näköinen ;))
 
Huh huh, olipas pieni munasia ukkoja! Onneks ei tarvinnu olla kattomassa! Munan pitää olla väh.20 cm, sellainen se komea on, ja nuorella komealla oriilla ku se on ,niin WAU ,sanon minä!! Sellaisesta vasta nainen syttyy ja haluaa heti ihanan,ison kunnon Melan mekkonsa alle!!
 
Joko et osaa lukea tai sitten et ymmärrä lukemaasi, 10-15 cm oli lepomitta. Erektiomittoja en kertonut koska liiselotto on lesbo.

Eikä sulle riitä ees kakskytsenttinen, olet kuitenkin niitä suomalaisia ryhävalaita joilla niin väljät värkit että ihan hävettää.
 
Voi suonet anteeksi yksinkertaisuuteni ja oppimattomuuteni, näinhän se menikin, siis puhuinkin vain ennen ja jälkeen erektion.. siis sama mitta.. hmmmm ... olenpas minäkin :o
Mutta kun näin puhe taas tuli niin toden totta kiinnostaa myös ne erektiomitat, ja se paksuus myös, siis ennen erektiota ja erektion aikana :)

Ja eihän voi toista tuomita, kun ei kerran tunne! Siis lesbo en ole lainkaan! :D
Ja minulle riittääkin se, että kelpaan itselleni juuri sellaisena kuin olen :) ja se kai täytyy kelvata myös muille :)
Joten kiitos vaan tarjouksesta, opettajaa en elämääni juuri nyt kaipaa- viihdyn tässä sukupuolessa oikein hyvin, sillä olenhan se elämään opiskelija että opettaja itse ;)
 
Itseasiassa miehen erektio on reaktio.
Silmä näkee, korva kuulee ja kulli haistaa, kukahohan neitokainen olisi valmis pantavaksi. -Kullilla on erinomainen hajuaisti, se kykenee aistimaan ja tunnistamaan kiimassa olevan naaraan progesteronin vajeen. -Kulli aistii, että ovulaatiovaiheessa oleva naaras, olipa kysymyksessä eläin-, tai ihmisnaaras muuttuvat levottomiksi , rauhattomiksi. -Saatuaan spermaruiskeen sisäänsä, naaras rauhoittuu, kuin narkkari, joka on saanut päivän annoksen tarvittavaa "huumetta suoraan suoneen, rintojen väliin, anaaliim suuhun tai mihinkä tahansa aukkoon tai suoraan "suoleen".

Kiimassa oleva naaras käyttäytyy kuin narkkari. Hänen on saatava rauhoittava "ruiske", keinolla millä hyvänsä ja jopa keinoja kaihtamatta.
Saadakseen rauhoittavan ruiskeen kiimassa olevan naaraan on herätettävä kullin mielenkiinto. -Riiputissiset, läskiperseet, ylilihavat, persjalkaset, rumat joutuvat jonon hännille ja saavat osakaseen huomiota vain, mikäli "veret seisauttavaa" neitokaista ei ole näköpiirissä. - Tällöin kulli saattaa "joustaa" ja alentaa vaatimustasoaan ja tyhjentää täydet pallinsa pilluun, kuin pilluun.

Itseasiassa väittämä, "isovittuisia naisia ei ole olemassa, vaan se on pienikyrpäisten miesten propagandaa", ei pidä paikkaansa, sillä hyvin treenattu "lypsypillu" lypsää mieheltä spermat kullista viimesitä tippaa myöten, joko vaginaalisesti, anaalisesti, tai oraalisesti. -Kilpailu on naisten kesken kovaa. Kiimassa oleva ihmisnaaras saattaa tuskissaan repiä vaiikka parhaan ystävättrensä päältä miehen kesken aktin.
Tämä on kait sitä naisten seksuaalista vapautumista -vai liekkä vammautumista?
 
Etteks te älyy et tää on provo. Selkee vastaus Helin pieni penis-keskustelulle. Jos naiset arvostelee miehiä munan koon perusteella, niin miksei miehet voi arvostella naisia suonikohjujen tai roikkuvan perseen perusteella. Hei Haloo!!
 
Hah haa...ikävä kyllä en ole ryhvävalas enkä muutenkaan sellainen epäkelpo yksikö joita sinä olit rannalla arvostellut! Siinähän ei ollut yhtään hyväkroppaista täydellistä Naista! Minä olen sellainen, miehet,nuoret ja vanhat ,kuolaavat perääni, on pornopeppu parasta laatua,ylväät tisut, oikea Naisen tiimalasivartalo, tummat pitkät hiukset, ja ruskeat silmät, olen niin hyvännäkönen että saan hätistellä jatkuvasti rumimpia ja niitä PieniMunasia ukkoja kauemmaks! Mulle kelpaa vain lutuset,sexyt,kiinteät uroot, oriit jotka tietää mitä naisella tehdään ja tietävät mistä AikuinenNainen pitää!! Mittaile sinä vaan omaas erektiossa, ei kiinnosta ketään!
 
Meillä on muijaporukassa, esim. firmojen saunailloissa, tapana arvostella näitä miehiä, jotka itse kuvittelevat olevansa jokanaisten unelmia.

Yhdelläkin oli niin pieni, että kun se kävi järvessä uimassa, niin sitä ei enää ollutkaan. Ja se onneton meni sitten sanomaan toiselle miehelle, että tuleeko tämä enää lainkaan takaisin vai onko tila pysyvä, johon toinen vastasi, että kyllä se varmaan elokuuhun mennessä löytyy.
 
Meidän firmassa taas ei ole yhtään eriparirintaista naista. Mikään ei oo niin vittumaisen ällöttävän näköistä kuin eriparirinnat. Se on sama onko rinnat isot vai pienet, kunhan ne on samankokoiset. YÖK!!
 
Kuka noista ämmistä oli oma vaimosi, Lååte? Annatko sähköpostiosoitteen. Pyydän hänet tänne lukemaan rakkaan aviomiehensä selostuksen.
 
Lååtelle 10 pistettä ja papukaijamerkki aloituksestaan.
Lueskelin näitä aiempia tekstejä ja täytyy sanoa, että moni kirjoittaja tulee vielä yllättymään kehonsa rapistumisesta, vaikka se onkin aivan normaali ilmiö ihmisen vanhetessa.

Ja muutenkin, kehon mitat ovat vain mittoja. Kunhan vain kaikki jaksaisivat yrittää pitää itseään parhaassa mahdollisessa kunnossa. Ei muita varten, vaan itseään.

Vielä hiukan näistä kulleista, rinnoista ja perseistä. Kaikenlaisia löytyy, kokoja ja muotoja.
Kaikkein tärkein sukupuolielin on joka tapauksessa aivot. Ja sen kapasiteettia voi kasvattaa ja muotoilla paremmaksi!
 
erektio on reaktio jossa veri siirtyy yläpäästä alapäähän ja näin ollen vaikuttaa miehen ajatteluun merkittävästi eli toisin sanoen kusi ja veri vaihtaa paikkaa eli kusta mennee yläpäähän ja veri alapäähän.
 
Olipas taas ilkeästi ja väärin sanottu "Penttu" !
Tässä selvästi arvosteltiin ja pelkkkiä huonoja puolia esitelle. Jaa taidettiin siellä mainita parit kauniit kasvot ja yksi hyvin parturoitu porsliinipillu.
Minä en koskaan arvostele kenenkään miehen ulkomuotoja, enkä varsinkaan penistä. Olisin kuitenkin se, joka jää viimeiselle sijalle, jos pelkkää kokoa katsotaan ( ja mitäs muuta sitä katsottaisiin? )

Mutta Juhannukseen, olimme mekin mökillä, Saimaan rannalla. Pyysin miestäni, että kieltäytyy saunasta, vaikka taas silsaan vedoten, mutta kun ei osaa hävetä, niin saunaanhan se pujahti muiden mukana. Onneksi porukassa oli vain yksi nainen, joka ei etukäteen tiennyt mieheni pienistä munista. Isäntäpariskunta ei juuri ole ajatellut, kun saunasta uimaan mennään terassin kautta, ihan pöydän vieressä olevasta portaikosta. Eli saunojat ovat vieraiden tarkkailun alla pitkän aikaa. Jopa minä tunnustan käyneeni kullit läpi yksitellen silmäillen. Muilla miehillä suht tavallinen noin 10 - 15 senttiä lepopituutta, koska saunahan hieman pidentää. Vedessä kaikilta näytti katoavan useita senttejä. Tämän ainoan vieraan naisen miehellä oli mahtavan kokoinen terska. Vartta ei mitenkään huomattavasti, mutta se terska:)) huhuhuh. Koska se tatti oli selvästi melko raskas, heilui tämän miehen kulli kuin kirkonkellon kieli puolelta toiselle. Näyttävän näköistä, en voi kieltää.
Mutta sitten romahti mieli, kun mun mies hilppaisi saunasta uimaan. Edes sauna ei auttanut. Pieni pippeli pussien päällä tönössä, voi ei :-(( Syrjäsilmällä näin, kuinka tämän vieraan rouvan silmäkulmat kohosivat ja käsi vei suun eteen viilasin, varmaan hymyä peittämään.
Arvatkaa hävettikö ??
Tykkään itse kyllä mun mieheni kalusta kovastikin. Sen kanssa on mukava harrastaa suuseksiä, koska suu ei joudu tiukoille imiessä. Olen elämässäni maistanut isoakin ja se käy leukaperiin. Tämän voi hotkaista kokonaan suukkiin ja yhtään ei tee tiukkaa. Kiveksetkin on sen verran pienet, että ne on kuin kaksi pikkuista luumua siinä varren lopussa ja mahtuu hyvin sekaan.

Entäs sitten kun miehet tuli uimasta? Ei ollut meillä taas kuin tyhjä nahkatötterö tojimassa munan paikalla. Kivekset oli menneet kylmää karkuun vatsaonteloon, joten niitäkään ei näkynyt, ryppyinen kassi vaan kertoi, että jossain ne ovat .
Sillä hetkellä ei kokoasiaa käsitelty, mutta mun hyvä ystävä kertoi tämän uuden tuttavuuden kahistelleen myöhemmin humalapäissään, että voi voi heli raukkaa, millaista sen seksielämä on ?

Eli tällaista häpeää tänä Jussina.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sillä hetkellä ei kokoasiaa käsitelty:
Miksi sinä välität siitä, mitä joku toinen nainen miettii sinun ja miehesi seksielämää?
Varsinkin, kun ymmärsin tekstistäsi, että teillä on ihan mukava ja molempia tyydyttävä seksielämä.

Ja mistä tiedät on tämän uuden tuttavasi seksielämä hyvää ja laadukasta?

Eihän se kullin koosta ole riippuvainen, tai rintojen.

Ihan vaan neuvona sinulle, Heli, kasva jo aikuiseksi. Henkiselläkin tasolla.
 
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä