Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Alkuperäinen kirjoittaja ap:Alkuperäinen kirjoittaja Madicken04:kai lähetät viestejä ja soittelet muutenkin? kutsut kylään tai ehdotat että te voisitte vierailla heillä? Jos siis oikeasti haluat heidät osaksi lastesi elämää.
Vähän hassulta kuulostaa että ex-appivanhemmilta lainailee rahaa. Jos ei muuten pärjää niin mielummin sitten omilta vanhemmilta tai vaikka joltain ystävältä. Jos ex-miniän ainoat yhteydenotot koskevat rahan lainaamista niin sekin voi alkaa ärsyttää.
Nimenomaan olen pyytänyt kylään tai laitan viestejä noin kerran kuukaudessa jossa kyselen kuulumisia ja kerron meidän kuulumisia.. Rahaa pyydän vain harvoin lainaksi, mutta ennen näihin viesteihin tuli aina vastaus. Ymmärtäisin, pelkästään pyytäisin rahaa. Olen kutsunut lapsen synttäreille ihan mihin vain mutta eivät vastaa, mutta minulle lähettävät synttäri ja joululahjat.
Mutta ehkäpä minussa kuitenkin on syy ja heidän käytöksensä on ymmärrettävää. En ihmettele etteivät lainaa/anna rahaa, mutta mikseivät vastaa viesteihin. Kuitenkin sukulaisilleen puhuvat että haluavat kuulua ainoan lastenlapsensa elämään.
Alkuperäinen kirjoittaja Madicken04:Alkuperäinen kirjoittaja ap:Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Auttaisi asiaa varmaan jos olisit maksanut aikaisemmat velkasi pois. Ei heillä ole mitään velvollisuutta elättää sinua tai poikansa lasta. Ikävää, että eivät halua olla lapsenlapsensa elämässä, mutta se on heidän valintansa. Soita lapsen isälle ja pyydä rahat häneltä.
Olen siis aikaisemmin 3-5 lainannut heiltä rahaa ja laittanut aina viestinä laittasivatko tilinumeronsa johon voisin maksaa velkani, mutta joko ei tule vastausta tai sitten tulee ei tarvitse maksaa, haluamme auttaa teitä.
Ei heillä ole velvollisuutta auttaa meitä, kyse oli siitä että VASTAISIVATviestiin ja sanoisivat etteivät halua auttaa meitä.
Lapsen isä ei halua auttaa ja minun sukulaisillani ei tähän hätään ollut lainata. Kyllähän me vielä viikon voimme odottaa, ei kyse siitä ole.
Mutta siis eikä sinulla ole ketään muuta sukulaista, ystävää tai tuttua keltä voisit lainata?
ja jos on muutaman kympin lainoista kysymys niin olisiko mahdollista miettiä sitä taloutta vähän pidemmällä tähtäimellä, laittaa vaikka aina tilaisuuden tullen joku euro säästöön niin ettei tarvi lainoihin ylipäätänsä turvautua?
Alkuperäinen kirjoittaja Kismett:Aika erikoista etteivät näe lasta mutta lainaavat kuitenkin rahaa... Anna olla.
Alkuperäinen kirjoittaja sunflower20:Mun mielestä aivan ihanaa että on edes tuollaiset välit exappivanhempiin. Ja se, että yhteydenpito on yksipuolista on surullista. Ymmärrän ap:n että haluaa pitää yhteyttä ja kertoa miten menee jotta lapset tietäisivät isänsä puolelta sukulaisia.
Ikävä tilanne on että anoppi on nyt tuollainen ettei vastaa. Ja mielestäni ei ole kerjäämistä jos on itse todennut että on ok kysyä apua.
Mä varmaan olisin nyt hiljaa, en laittais uudellen viestiä. Mä varmaan tekisin jonkun "kesäkortin" lapsen kanssa, painaisin jalan ja käden kuvat ja lähettäisin sen niille. Odottaisin sitten että josko tulis joku viesti takaisin.
Mutta tsemppiä, toivottavasti pystyt odottamaan niiden sandaalien kanssa lapsilisiin. Vaikka tiedän, että vaikeaa se on kun tarve on nyt. Mutta ei varmaan lohduta, mutta nehän lupas viikonlopuksi tyhmää ilmaan, ei tarvita sandaaleita.
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Soita niille ja ehdota tapaamista, älä lähetä aina tekstaria.
Alkuperäinen kirjoittaja ap:kerroin lapseni odottavan kovasti heidän näkemistään.
Alkuperäinen kirjoittaja ap:Alkuperäinen kirjoittaja sunflower20:Mun mielestä aivan ihanaa että on edes tuollaiset välit exappivanhempiin. Ja se, että yhteydenpito on yksipuolista on surullista. Ymmärrän ap:n että haluaa pitää yhteyttä ja kertoa miten menee jotta lapset tietäisivät isänsä puolelta sukulaisia.
Ikävä tilanne on että anoppi on nyt tuollainen ettei vastaa. Ja mielestäni ei ole kerjäämistä jos on itse todennut että on ok kysyä apua.
Mä varmaan olisin nyt hiljaa, en laittais uudellen viestiä. Mä varmaan tekisin jonkun "kesäkortin" lapsen kanssa, painaisin jalan ja käden kuvat ja lähettäisin sen niille. Odottaisin sitten että josko tulis joku viesti takaisin.
Mutta tsemppiä, toivottavasti pystyt odottamaan niiden sandaalien kanssa lapsilisiin. Vaikka tiedän, että vaikeaa se on kun tarve on nyt. Mutta ei varmaan lohduta, mutta nehän lupas viikonlopuksi tyhmää ilmaan, ei tarvita sandaaleita.
kiitos, että joku ymmärsi. Tuli itselle ihan hirveä olo, itken täällä olenko tosiaan näin itsekäs ihminen...
Kortti on hyvä idea, sen teemme mutta tuskin tulee mitään viestiä takasin ja taas pahotan mieleni lapseni puolesta.
Alkuperäinen kirjoittaja ap:Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Soita niille ja ehdota tapaamista, älä lähetä aina tekstaria.
Asumme 150km päässä eli tapaamisen järjestäminen vaikeaa. Ja tosiaan olemme aina pitäneet yhteyttä nimenomaan viesteillä, anoppi sen aikoinaan alotti, hänelle viesteillä helppo pitää yhteyttä.
Ja tosiaan tässäkin kerjuuviestissäni pyysin heitä kylään, kerroin lapseni odottavan kovasti heidän näkemistään.
Alkuperäinen kirjoittaja Huspati Huta:Alkuperäinen kirjoittaja ap:kerroin lapseni odottavan kovasti heidän näkemistään.
Onko tuo tarkalleen ottaen totta, jos lapsesi ei ole puoleen omasta iästään heitä tavannut ollenkaan? Kuinka hyvin hän heitä muistaa?
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Alkuperäinen kirjoittaja ap:Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Soita niille ja ehdota tapaamista, älä lähetä aina tekstaria.
Asumme 150km päässä eli tapaamisen järjestäminen vaikeaa. Ja tosiaan olemme aina pitäneet yhteyttä nimenomaan viesteillä, anoppi sen aikoinaan alotti, hänelle viesteillä helppo pitää yhteyttä.
Ja tosiaan tässäkin kerjuuviestissäni pyysin heitä kylään, kerroin lapseni odottavan kovasti heidän näkemistään.
Eihän toi edes ole mikään paha välimatka, jos on auto käytettävissä. Onko ap:llä tai ex-appivanhemmilla autoa?
Alkuperäinen kirjoittaja ap:Lapsellani on hyvä muisti ja muistaa olleensa mummolassa, pappaa ei muista. Kyllä hän ihmettelee miksei toinen mummo lainkaan käy.Enimmäkseen kuitenkin ajattelin miten ilahtunut lapseni olisi, jos he tulisivat ja hän näkisi että hänellä on mummo ja pappa
.
Alkuperäinen kirjoittaja Madicken04:Alkuperäinen kirjoittaja ap:Alkuperäinen kirjoittaja sunflower20:Mun mielestä aivan ihanaa että on edes tuollaiset välit exappivanhempiin. Ja se, että yhteydenpito on yksipuolista on surullista. Ymmärrän ap:n että haluaa pitää yhteyttä ja kertoa miten menee jotta lapset tietäisivät isänsä puolelta sukulaisia.
Ikävä tilanne on että anoppi on nyt tuollainen ettei vastaa. Ja mielestäni ei ole kerjäämistä jos on itse todennut että on ok kysyä apua.
Mä varmaan olisin nyt hiljaa, en laittais uudellen viestiä. Mä varmaan tekisin jonkun "kesäkortin" lapsen kanssa, painaisin jalan ja käden kuvat ja lähettäisin sen niille. Odottaisin sitten että josko tulis joku viesti takaisin.
Mutta tsemppiä, toivottavasti pystyt odottamaan niiden sandaalien kanssa lapsilisiin. Vaikka tiedän, että vaikeaa se on kun tarve on nyt. Mutta ei varmaan lohduta, mutta nehän lupas viikonlopuksi tyhmää ilmaan, ei tarvita sandaaleita.
kiitos, että joku ymmärsi. Tuli itselle ihan hirveä olo, itken täällä olenko tosiaan näin itsekäs ihminen...
Kortti on hyvä idea, sen teemme mutta tuskin tulee mitään viestiä takasin ja taas pahotan mieleni lapseni puolesta.
Tuo on hyvä idea. Minkä ikäinen lapsi on? Voisiko hänen kanssaan kirjoittaa vaikka kirjeen mummolle, jos tämän olisi siihen helpompi vastata?
En tiedä millaiset teidän välit ylipäätänsä ovat, oletteko ennen olleet läheisiä tms? Joskushan eron jälkeen nuo suhteet monimutkaistuvat ja isovanhempien on vaikea tavata ex-miniää. Onko lapsi sen ikäinen että hän voisi vaikka yksin kyläillä mummolassa, saisivat sitten siinä sitä yhteistä aikaa ja mahdollisuuden tutustua kunnolla lapsenlapseen. Ehkä voisit itse kirjoittaa kirjeeseen tällaista toivetta, että olisi kiva jos lapsi saisi rakennettua jotain kontaktia myös isän sukuun.
muoks. tulihan se lapsen ikä jo aloituksessa. :ashamed: ja kun välimatklaa on noin paljon niin voi olla vaikeaa viedä lasta heille kylään.
Alkuperäinen kirjoittaja ap:Laitoin pääsiäispyhien aikana viestiä, kiitin synttärilahjasta jonka postitse lähettivät ja kysyin olisiko lapseni mahdollista tulla heille joskus kyläilemään, mummo vastasi että tietenkin on ja kertoi mitä kaikkea kivaa voisivatkaan tehdä, laitoin että kuulostaa ihanalta, mutta täytyisi nähdä sitä ennen kun viimekerrasta on aikaa ja lapseni on herkkä ja kova vierastamaan, siihen en enää saanut vastausta.![]()
Alkuperäinen kirjoittaja Madicken04:Alkuperäinen kirjoittaja ap:Laitoin pääsiäispyhien aikana viestiä, kiitin synttärilahjasta jonka postitse lähettivät ja kysyin olisiko lapseni mahdollista tulla heille joskus kyläilemään, mummo vastasi että tietenkin on ja kertoi mitä kaikkea kivaa voisivatkaan tehdä, laitoin että kuulostaa ihanalta, mutta täytyisi nähdä sitä ennen kun viimekerrasta on aikaa ja lapseni on herkkä ja kova vierastamaan, siihen en enää saanut vastausta.![]()
Tuota, tarviiko sitä oikeasti niin hirveästi nähdä etukäteen? Meinaan jos he olisivat halukkaita ottamaan lapsen kylään ja ilmeisesti vielä hakisivatkin hänet niin kannattaisiko tuota oiekasti harkita?
Jos he tulkitsivat tuon "pitäisi etukäteen nähdä"-jutun joksikin toppuutteluksi tms tai heille on muuten vaikea nähdä sinua.
Alkuperäinen kirjoittaja ap:kerjäämisestään tämä kai onkinMutta itse ovat sanoneet että voin aina pyytää heiltä apua, sillä heillä on mistä antaa, aivan näillä sanoilla ex-appi sanoi.
Ei heidän tarvitse lainata saati antaa rahaa, mutta olisi kohteliasta edes vastata viesteihin. Jos laitan postitse lapsesta valokuvan niin mielestäni olisi kohteliasta kiittää siitä, tai jos kysyn mitä kuuluu.... Näihin eivät vastaa, mutta minulle lähettivät jopa syntymäpäivälahjan.
Lapseni on 4v eikä ole tavannut isovanhempiaan 2v, isovanhemmat olivat aluksi innoissaan, mutta innostus meni ohi ja nyt tämä tilanne...
Kyllä me voimme olla ilman kesävaatteita, enemmän olisin halunnut olla tekemisissä isovanhempien kanssa... Rahaviestit nyt sattuvat olemaan ainoita viestejä joihin he ovat ennen AINA vastanneet. Surettaa lapseni jolla ei ole isovanhempia.![]()
Alkuperäinen kirjoittaja ap:Rahaviestit nyt sattuvat olemaan ainoita viestejä joihin he ovat ennen AINA vastanneet. Surettaa lapseni jolla ei ole isovanhempia.![]()
Hmmm...Alkuperäinen kirjoittaja ap:Laitoin pääsiäispyhien aikana viestiä, kiitin synttärilahjasta jonka postitse lähettivät ja kysyin olisiko lapseni mahdollista tulla heille joskus kyläilemään, mummo vastasi että tietenkin on ja kertoi mitä kaikkea kivaa voisivatkaan tehdä, laitoin että kuulostaa ihanalta, mutta täytyisi nähdä sitä ennen kun viimekerrasta on aikaa ja lapseni on herkkä ja kova vierastamaan, siihen en enää saanut vastausta.![]()
Alkuperäinen kirjoittaja sunflower20:Nythän se on sun vastuulla ylläpitää lasten muistia niistä isovanhemmista ja yrittää kehittää niiden välille suhdetta. Tosin rankkaa se on, jos se kerta on noin yksipuolista. Mä kyllä nostan sulle hattua että jaksat. Toivottavasti se mummokin ymmärttä että kyseessä on kuitenkin hänen poikansa lapset.
Onko sun exanoppi vielä työelämässä? Voiko olla että viestisi on mennyt häneltä jotenkin "ohi"?
Alkuperäinen kirjoittaja ap:Alkuperäinen kirjoittaja sunflower20:Nythän se on sun vastuulla ylläpitää lasten muistia niistä isovanhemmista ja yrittää kehittää niiden välille suhdetta. Tosin rankkaa se on, jos se kerta on noin yksipuolista. Mä kyllä nostan sulle hattua että jaksat. Toivottavasti se mummokin ymmärttä että kyseessä on kuitenkin hänen poikansa lapset.
Onko sun exanoppi vielä työelämässä? Voiko olla että viestisi on mennyt häneltä jotenkin "ohi"?
On työelämässä ja kännykkä on hänen yksi työvälineistään.
Kiitos sinulle, että ymmärrät etkä vain syytä minua rahanahneeksi.