V
vieras
Vieras
Äidilläni on yhdeksän lasta, kahden eri miehen kanssa. Nuoremmat on tehty putkeen kovaa kyytiä ja kasvatus on sitten jäänyt siinä jalkoihin eikä ole ollut halua ja kiinnostustakaan minusta mihinkään johdonmukaisee kasvatukseen.
Tänään oli jotain puhetta lapsenlapsista ja itselläni o kolme lasta, lapsillamme o lisäksi vasta yksi serkku. Eli äidilläni on neljä lastenlasta. Äidillä on aina kova tarve päteä sillä, että hänellä o paljon lapsia. Se tekee hänestä jonkun superkasvattajan, kun on monta lasta, vaikka niitä lapsia ei minusta niin kauheasti ole kasvatettukaan.
No sitten äitini tuumasi, että me emme saa aikaiseksi edes yhteensä yhtä monta lasta kuin hänellä on ja en vaan voinut vastustaa kiusausta ja sanoin, että "no jospa laatu korvaa määrän". Aloin sitten nauraa ja äitinikin nauroi, mutta vituttaa tuo kun nostaa itsensä jalustalle. Hän on usein korostanut olevansa parempi synnyttäjäkin kuin minä, kun ei ole saanut mitään puudutteita. Minä olen hänen mielestään ollut ihan tunnoton koko synnytyksen.