NAN äidinmaidon korviketta käyttävät!

Poikamme on syönyt NAN korviketta käytännössä koko ikänsä, vain ensimmäisten viikkojen aikana oli lisänä vähän rintamaitoa. Aivan vauvana hänellä oli vatsavaivoja,mutta ne eivät olleet kovin pahoja.

Viimeksi kun ostin NAN´nia huomasin, että tölkki on muuttanut näköään ja tutkailin tuoteselostetta. Tuotteessa onkin tapahtunut muutoksia jonkin verran. Meillä poika (nyt reilu 8kk) sai tätä uutta maitoa kolmena päivänä ja kolme yötä hän huusi vatsavaivojaan lähes tauotta. Päätin kokeilla, josko syy tosiaan olisi tuossa uudessa maidossa. Kakkakin oli noiden kolmen päivän aikana vihertävää, haisevaa ja todella löysää.

Eilisen päivää annoin pelkästään vanhan koostumuksen maitoa ja viime yönä poika nukkuin 11 tuntia, vain heräten kerran syömään. Ei itkun itkua eikä minkään laista vatsan väännettä.

Haluaisinkin kuulla, onko muut huomanneet vastaavaa muutoksen jälkeen? Onko kyseessä vain sattuma vai todellinen tuleva ongelma (kun vanhan koostumuksen maitoa ei enään saa)?!

Lisäksi haluaisin muistuttaa, että mikäli lapsillenne on tullut "oireita" uuden maidon myötä niin kannattaa laittaa palautetta maidon maahantuojalle. Muutostenhan on tarkoitettu olevan hyväksi eikä huonnonnukseksi.

Ja ihan pienten vauvojen vanhempien kannattaa varmaan kokeilla muutakin merkkiä....
 
meillä ei ole ainakaan tullut mitään uuden koostumuksen myötä.ihan hyvin jakselee ja ei ole tullut kiukkua.siis ainakaan en ole huomannut että olisi ollut mitenkään poikkeavaa. ja tutteli ei meille svi ollenkaan.tulee niin hirveä huuto heti kun sitä on saanut että ei ei ei.. miten kooste on sitten muuttunut? itse en kiinnittänyt siihen niin huomiota,luulin vain että pakkaus on uusi:)
 
Katselin oikein tarkemmin äsken noita tuoteselosteita niin huomasin, että muutokset eivät olekkaan ihan vähäisiä... Ei tainnut olla yhtään tuotetta, jonka määrä olisi täysin sama vanhassa ja uudessa tuotteessa.

Suurimmat erot ovat seuraavat:
* Uudessa tuotteessa on Arakidonihappoa ja Dokosheksaeenihappoa(en tiedä mitä lieneevätkään)
* Uudessa tuotteessa vitamiineja on huomattavasti (osaa jopa puolet) enemmän kuin vanhassa. Sitten luin sitä kirjoitettua tuoteselostetta

Vanha kuuluu näin: Vesi, r:ton maito, maitosokeri, kasviöljyt jne...
Uudessa purkissa: Vesi, rasvaton maito, laktoosi, kasviöljyt, vähäsuolainen herajauhe

Itse kyllä epäilen mahdollisesti tuota laktoosia vatsavaivojen lähteeksi. Meillä esikoinen kärsi jo alle vuoden ikäisenä laktoosivaivoista ja käyttää edelleen vähintäänkin hyla tuotteita. Mitenkäs näin pienen kohdalla sitten toimitaan? Täytynee yrittää saada neuvolalääkäriä kiinni?

Vielä tee kyllä testiä ja annan jonkin päivän päästä taas pelkkää uutta maitoa niin sittenhän se ainakin varmistuu, ettei kyseessä ole pelkkä sattuma.
 
Joo siis laktoosi ja maitosokeri ovat saman asian kaksi nimeä, joten sitä on turha syyttää...

Arakidonihappo ja dokosheksaeenihappo ovat niitä ns. omega-rasvahappoja, joista taitaa olla semmoinen "mainoskin" siinä purkin kyljessä. Nämä ovat siis rasvoja, ja itsessään niiden ei pitäisi aiheuttaa mitään, mutta jos niiden lisäämisen myötä muuta öljykoostumusta on muutettu niin sillä voisi olla vaikutusta niin kuin NallePuh82 epäilee.

Onhan noissa korvikkeissa eroja, toisille käy vain tietty merkki ja toisilla kaikki.

Onko teillä sattunut yhtä aikaa jotain muita muutoksia ruokavaliossa? Esim. aloittaneet jotain uutta ruokaa?
 
neitiperho
Meilläkään ei ole ollut mitään vaikutusta ns. muutoksen myötä. Eräs tuttu kertoi että heillä NAN aiheutti vaivoja ja tutteli taas ei. Itsekin kuvitellut, että yleensä menisi toisin päin. Kannattaa vaan siis kokeilla eri merkkejä. Niin ja jostakin luin, että nan maitojauhe olisi vielä paremmin siedettyä, jos et siis ole kokeillut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja nebraska:
Meillä tutteli veti vattan kipeeksi mutta nanilla ei mielestäni oo tullut erityisempiä vattavaivoja..Imetän myös siis nanin lisäksi,ei vain tule tarpeeksi maitoa
Käy ihmeessä katsomassa http://www.phpbbplanet.com/forum/index.php?mforum=korvikemutsit Osittaisimetys-kansiota?
 
Meillä Nannin myötä ensin kakan väri vaihtui vihreäksi, sitten maha meni niin kovalle ettei tyttö saanut kakattua!
Ollaa vaihdettu Tutteliin mutta ei sekään ole vatsan toimintaa ennalleen palauttanu... Mallasuutteen kanssa kikkaillaan nyt, sen kanssa vauva saa pari kertaa viikossa kakattua.
 
iru
Meillä syötiin ensiksi rinnan lisäksi tuttelia ja siitä tuli vatsanväänteitä, joten siirryttin Nan1.. syötiin siis vielä tota nan1 ku tuotteesta tuli se uudempi versio. Mä en ainakaan huomannu kakassa tai pojan käyttäytymisessä mitään eroa uuden ja vanhan välillä.. nyt ollaan siirrytty nan2 eikä sillonkaa mitää muutosta kakassa tai pojan käytösksessä.. mutta nämä asiat on sellasia että jokainen on yksilö ja reagoi erillä tavalla.. itellä tuli kans mieleen että ootko ap antanu jotain uutta ruoka-ainesta tän nan2 lisäksi joka ois voinu aiheuttaa noi oireet? voihan se tietenki olla että toi korvikekki on sen tehny, ku on sun vauvalle uusi aine periaatteessa.. me ollaan syöty koko ajan relatippoja ja nehän lieventää kaikkia noita oireita mitä uusista ruoka-aineista voi tulla..
 

Yhteistyössä