Naisista 1/5 jää lapsettomiksi

Mitä mieltä olette, nykyään arvioidaan että 1/5 jää lapsettomiksi, koska se aika vaan lipuu ohitse kumppania/elämäntilannetta odotellessa ja ehkä sitten kun yritetään, ei enää tärppää?
 
Uusin Hyvä terveys. Ja Hesarissa on aika ajoin. Kun se hankinta siirtyy opiskelujen yms. takia myöhemmäksi. Ja kun ikää tulee, heikkenevät mahdollisuudet onnistua niin luomusti kuin myös keinotekoisesti. Ihan omassa tuttavapiirissä suurin osa naisista (n. 35 ja hiukan yli) lapsettomia. Samoin ainakin puolet naispuolisista kurssikavereista (samaa ikäluokkaa) , siis yliopistossa oltiin, korkeakouluopsikelijoita. Ja syynä on kumppanin puute, tai siis miehen puute, joka haluaisi perheen...Ja toisena, omien vanhemmuuden kykyjen epäily, yöheräilyjen pelko yms.

Ja erään yo-kaupungin keskimääräinen ensisynnytysikä korkeasti koulutetuilla 35-v.

Siis kyllä moni saa yli 35:nakin, mutta ei se ihan itsestään selvyys ole (vaikka ongelmia tietty nuoremmillakin)
 
Julkisuudessa voitaisiin pohtia myös miksi 3-kymppiset miehet eivät halua lapsia kuin korkeintaa "sitten joskus mahd. myöhään, ei mitään kiirettä". Ei aina ole naisen urasuuntautuneisuus, kranttuus miesten suhteen, matkustelun halu syynä...Ainakaan tuttavani eivät ole törmänneet perhettä haluaviin miehiin. Ja itselläkin meni kauan.
 
Niin otin tämän tälle palstalle, koska ns. tahaton lapsettomuus tai iästä johtuva hedelmällisyyden aleneminen on yksi tärkeä lapsettomuuden syy. Ja iästä johtuu monet ongelmat mm. ovulaatiossa, raskauden alkamisessa yms.

Toivon vaan että ihmset ja erityisesti naiset tiedostaavat tämän valintoja tehdessään.

 

Yhteistyössä