Loistava avaus, provosoi varmasti paaljon enemmän eipäs-juupas -neuvottelua kuin avaaja koskaan arvasi! Ja mukavasti siellä muutama "äijä", ellei sitten samainen avaaja, on käynyt välillä lisäämässä löylyä.
Mutta asiaan, kun kerran aihe on herättänyt hiukan asiallistakin keskustelua.
Itse en ole yleensä saanut miehen kosketuksesta, vaan itse on pitänyt auttaa. Omin käsin homma on hoitunut jo teini-iässä. Aiemmissa suhteissa kiinnostus seksiin hiipui, kun ei kerta saanut. Ei siinä jaksanut läheisyys paljon lämmittää. Saamisesta tuli iso asia, mihin ihmeeseen sitä miestä siinä tarvitsi kun omin käsin piti homma hoitaa kuitenkin. Tekniikassakin oli joissain tapauksissa puutetta, enkä itse osannut kertoa, kuinka homma pitäisi hoitaa. Siis estoisena vihjailin hieman, mutta rautalangasta olisi pitänyt vääntää... Autoin siis itse itseäni silloin kuin siltä tuntui, mutta usein "annoin" ihan vaan, jotta vonkaaminen taukoaisi hetkeksi. Toisaalta saatoin myös vakuutella itselleni (ja toiselle) sitä, ettei haittaa, vaikken saanutkaan. Mutta kyllähän se haittasi.
Nykyisellään saan yhä useammin ihanan mieheni kosketuksesta, ja voi kun se tuntuu hyvältä. Että en olekaan epäonnistunut tai jotenkin vajaa. Estoisuus on nimenomaan ollut omalla kohdallani se ongelma, ei ujous. Kaikki me reagoimme asioihin eri tavoin, lapsuuden ja nuoruuden sinänsä kohtuu harmittomatkin kokemukset, kasvatus ja ympäröivät arvot voivat aiheuttaa joillekin meistä kummallisia klikkejä, joista sitten ei tahdo päästä eroon. Nykyisin ei harmita auttaa itse itseäni miehen kanssa puuhatessa, mutta jotenkin se vaan tuntuu erilaiselta (paremmalta), kun toinen hoitaa hommat.
Toisinaan annan mieluusti miehen ns. panna, jos siltä tuntuu, esim katseltuaan minua alasti kylppärissä. Minusta tuntuu hyvälle, että mieheni pitää minua kauniina ja haluaa minua. Pikapano ei harmita, kun itse ei ole varsinaisesti sillä tuulella kuitenkaan, eli ei koe jäävänsä mistään paitsi. Minusta on kivaa silloin tällöin ihan vain miellyttää miestäni. Toisin oli ennen; ennen kuin opin itse relaamaan kunnolla ja antamaan myös toisen hoidella minut, oli seksi yleensä aika lailla tyhjän tuntuista.
Yhdynnässä en ole koskaan saanut, ellei samalla ole kosketeltu muitakin paikkoja (eli penetraatio on "vain" tapahtunut samaan aikaan) eikä siinä mielestäni ole koskaan ollut mitään ihmeellistä.