H
huono vaimo
Vieras
Toivoisin tähän nyt vain asiallisia vastauksia. Meillä tilanne on jatkunut jo useamman vuoden pahentuen vain nyt entisestään. Viime vuonna seksiä oli ehkä 5 kertaa, viimeks elokuussa ja niistäkin suurin osa hyvinkin väkisin vääntämistä miehen puolelta. Alkoi niin turhauttaa koko homma etten moneen kuukauteen tehnyt edes aloitetta, kun seksistä tuli aina vain paha mieli, kun sen nyt vaan tuntee ja näkee miten haluton mies on. Nyt kun olen pikkuisen yrittänyt viekoitella miestä niin mistään ei ole apua, ei sitä vaan kiinnosta. Keskustelua olen yrittänyt virittää aiheesta mut ei hän ota kuuleviin korviinsa. Olen yrittänyt ymmärtää ja antaa aikaa ja vaikka mitä mut nyt alkaa tuntua etten jaksa. Mun niin tekis vaan mieli kokeilla, että kelpaisinko kellekään muullekaan :'(
No, syynä haluttomuuteen on milloin stressi, milloin väsymys, milloin lääkkeet (mielialalääkitys on). Tiedän, että ne aiheuttaa haluttomuutta, mutta mitä mä teen? miten te selviätte tällaisesta kun itsellä haluja olisi? Läheisyyttäkään ei suhteessa ole, ja mies on muutoinkin vetäytynyt kuoreensa.. :'(
Älkää nyt kuitenkaan ehdottako eroa. Olen sitä harkinnut, mutta mulla ei ole nyt voimavaroja kaikkeen siihen mitä se vaatii ja toisekseen en halua lapsilta hajottaa perhettä.
kaipaisin nyt vaan vertaistukea. Musta tuntuu että mä halkean kun kukaan ei kosketa, ihan niinkuin olisin iljettävä ihminen. Käyn salilla ja kauniiksikin minua sanotaan, joten ei voi olla täysin ulkonäössäkään vika. Ikää on alle 40, joten ei nyt vielä ois halunnut ilman seksiä elää