K
Kirsikka
Vieras
Olemme mieheni kanssa harrastaneet erilaisia ryhmäseksijuttuja jo kohta 20 vuotta. Kirjoitan omista kokemuksistani, en muiden arvosteltavaksi mutta kommentoida kyllä saa.
Olemme olleet avioliitossa 24 vuotta ja kummatkin heteroja, emme siis enään niin nuoria. Olemme kokeilleet toisen parin kanssa mutta siinä oli liian monenlaisia palikoita sovitettavaksi ja sopivaa paria oli äärettömän vaikea löytää. Luovuimme siitä osiosta.
Alkuaikoina kokeileimme myös 1 M+2N juttuja. Ne eivät minulle nyt varsinaisesti vaikeita olleet mutta en halunnut katsella kun mieheni harrasti seksiä toisen naisen kanssa. Kuuntelu toisesta huoneesta käsin kyllä kiihotti. Niistä luovuimme vähitellen. Naisten kanssa oli joskus ongelmia, heidän oli vaikea ymmärtää, että mieheni oli heille vain hyvä pano. Näitä juttuja meillä on nykyisin hyvin harvoin.
Nykyisin meillä on melko säännöllisesti, n. kerran kuukaudessa kolmas mies. Ryhmäseksi on vakiintunut tähän malliin. Se sopii miehelleni ja minulle. En mene mihinkään yksityiskohtiin mutta seksi on ihan normaali juttuja. Ei anaalia, eikä mitään sellaisia yhtäaikaa juttuja, koska niistä en pidä. En myöskään suutele koskaan vierasta miestä suulle, muualle kyllä.
Saan yhden tai kaksi orgasmia. Esileikeistä, kolmannesta pyörästä ja monista ympäristötekijöistä johtuen. Esileikkeihin kuuluu minulla jonkinasteinen fetissi pukeutua seksikkäisiin alusasuihin ja esiintyä niissä usein koko illan. Haluan tuntea sen kiihottavan ilmapiirin puolin ja kolmansin, ennen seksiä.
Kolmansien pyörien kanssa on välillä ongelmia, joten olemme miettineet etukäteen miten toimimme. Emme koskaan hyväksy humalaisia, "selvänä pesään" on ehdoton motto. Emme myöskään pidä samaa kolmatta pyörää kuin 3-4 kertaa maksimissaan, emme halua ystäviä tällä tavoin, vain seksiä.
Netti- tai lehti-ilmoituksella yleensä ne löydämme. Tansseista myös, mutta siinä on pystyttävä päättämään nopeasti, toisin kuin ilmoituksia selatessa, jolloin on aikaa harkita. Miehelläni on siinä suhteessa pelisilmää, hän saattaa bongata kolmannen pyörän melkein mistä vain. Nuoret miehet 20+ ovat parhaita ja... ainahan voi ottaa kaksi, niin on apumies ja varamies... hah...hah jos tuntuu liian nuorelta.
Nuorten poikien kanssa on helpompaa, tekevät mitä pyydetään, eivätkä uhoa tai vänkytä vastaan. Ja uskovat myös, kun ilmoitan, että tämä hauska on sitten loppu tähän kertaan. Eivätkä soittele sen jälkeen ja ruinaa revansseja.
Kirjoitin tämän jutun ihan tuoreeltaan, tänään oli taas "se" ilta.