Nainen haaveissa

Näen jatkuvasti unia, että nainen lähestyy minua ja lopulta johtaa seksiin. Tänäkin aamuna oli pakko hoidella itse hommat, kun panetti niin herätessä :/

En ole ikinä päässyt kokeilemaan millaista voisi olla rakastella naisen kanssa, mutta mieli tekisi senkin edestä.. Mikään heteroporno ei ole ikinä sytyttänyt minua, mutta lesbokohtaukset saa sykkimään ja kostumaan aina ihan taatusti :p

Turhauttavaa, kun elää heterosuhteessa ja mielessä pyörii naisen kanssa seksi siinäkin määrin, että ne tulee jo uniin :/ En edes usko omaavani yhtään bi-henkistä ystävää, jolle voisi edes ääneen paukauttaa turhautumiseni, joten olen ihan salassa ajatuksineni. :( En edes uskalla kuvitella millaista se voisi olla, kun ei itsellä ole kokemuksia.

Onko muita?
 
miust siu kannattaa kertoo miehelles milt siust tuntuu. Parhaas tapaukseshan hääki on homo. Mut joo, paljolti riippuu siit onks teil lapsii ja minkä ikäisii ja miten tällainen tilanne vaikuttais heihi. Mut jos siul on viel jotain epäilyksii; seksi naisen kanssa on tsiljoona kertaa parempaa kuin miehen kaa! Itse olen tällä hetkellä parisuhteessa miehen kaa ja pakko sanoo etten koskaan oo näin puutteessa ollut. Sie teet nyt näin : unohda kaikki velvollisuudet, kaikki "pitäisi, on pakko" ja keskity tunnustelemaan mitä sie oikeesti HALUAT. ja kerro se sitte miulle.
 
:D ".. ja kerro se sitten miulle. " Ihana :D

Mut joo, itsellä jotain kokemuksia myös naisista, mutta heterosuhteessa porskutan. En oikein tiedä miksi, koska kuitenkin haaveilen elämästä, ja nyt akuutisti erityisesti seksistä, naisen kanssa. Tilanne on siinä mielessä outo, että vaikka normaalisti peräänkuulutan uskollisuutta ja rehtiä meininkiä, voisin milloin tahansa hypätä petiin kivan tytön kanssa ja tuskin kokisin siitä sen kummempaa syyllisyyttä miestäni kohtaan. Tarve alkaa olla sen verran kova, että menee moraalitkin uusiksi :ashamed: Turhauttavaakin.. Bi-ystäviä ei minullakaan ole ja on mahtava kuulla että on muitakin asian kanssa painiskelevia. Mies tietää tunteistani/tarpeistani (puhuin naisvetoisuudestani avoimesti jo ennen suhdettamme) ja luulen hänen olevan vähän peloissaankin niistä.
 
täällä on aivan sama juttu =)
mutta monet kaverit on bi, enkä mä niitä kyllä halua,ne on kavereita..

toisaalta en tiiä osaisinko/haluisinko/oisko pokkaa tehdä oikeesti jtn naisen kans. kännissä ainaki :LOL:

mun mies tietää ja haluis jonku tytön mulle joskus ja tykkäis titenki kattoo meitä.
oisin vaan mustasukkanen ja ajattelisin vaan että se kattoo sitä toista kumminki..
 
kyltymätön nainen
Täällä kans yks naisesta haaveilija, mun kohdal se vaan on yks tietty nainen josta haaveilen..
Ollaan entisiä työkavereita ja tulee hänen kans aina suudeltua ku ollaan jossain bilettämässä, mutta sen pidemmälle ei oo menty enkä tiedä mennäänkökään koskaan..

Mieheni tietää asiasta ja sallii mulle mun suutelut ja on kannustanu kokeileenki seksiä, mutta mun mielestä se on samanlain pettämistä ku se et oisin toisen miehen kans..

oma seksielämä on loistavaa, mutta jotenki sellanen mikään ei riitä meininki :D
 
"Mieheni tietää asiasta ja sallii mulle mun suutelut ja on kannustanu kokeileenki seksiä, mutta mun mielestä se on samanlain pettämistä ku se et oisin toisen miehen kans.. "

Itse henkilökohtaisesti näkisin asian toisin, eli jos vaimoni olisi toisen naisen kanssa, en kokisi sitä pettämiseksi siinä mielessä, kuin jos hän olisi toisen miehen kanssa. Päinvastoin, luultavasti miehesi tavoin kannustaisin vaimoani. Haluaisin hänen nauttivan seksistä entistä enemmän uudella tavalla. Voi näkökulmaani vaikuttaa sekin, etten kokosi toista naista "kilpailijaksi", kuten todennäköisesti miehen kokisin. Tokkopa kannustaisin vaimoani hakemaan satunnaisia seksinautintoja vaikkapa työtehtävissä olevan nuohoojan kanssa. Olkoonkin, että nokinen kolari panemassa vaimoani haalarit kintussa keittiön pöydällä herättäisi melkoisella varmuudella melkoisia tuntemuksia...
 
kyltymätön nainen
Tutkailija, olet luultavasti oikeassa. Riskinotto vaan ei aina kannata ku jos se ei sit menekkään noin ja alkaa miestä vaivaamaan, vaikka myöhemmin..
Toisaalta taas en voisi tehdä sitä ainakaan kertomatta miehelleni asiasta.
Aika näyttää et lämpeneekö se mun haaveideni kohde ;)
 
Nostanpa :p

Itse unelmoin naisesta. En ole koskaan päässyt kokeilemaan miltä tutuisi tuntea toisen naisen kosketus keholla, mutta fantasioissani toinen nainen pääsee mulle näyttämään omia taitojaan.. ehkä opettaakin :whistle:
Housut kostuu, kun ajattelen mitä olisi jos ihan oikeasti joskus pääsisi kokemaan tämän. Ja itsekin maistamaan toisen naisen rintoja ja maistaa toisen naisen kosteus kielen päällä...

Hui, kun pelkkä ajatus saa ajatukset käymään kuumina :p

Onko teillä muilla haaveilijoilla jo kokemusta toisesta naisesta? Mä taidan olla "uusherännyt" kun ei enää miehet riitä :whistle:
 
meillä mies aina joskus sanoi et ois ihana jos kiinnostuisin edes kerran kokeilemaan kimppaa niin et ois toinen nainen ja hän.

no jätin kertomatta et voisin kokeillakin kyllä, mut haluisin et se mies olisi myös mulle uusi :D
 
Täällä kanssa yksi naisesta haaveileva hetero suhteessa oleva nainen ILMOTTAUTUU :wave: Itselläkään ei ole mitään kokemuksia naisen kanssa olemisesta sillen, mutta halu olisi kova :) Mieheni tietää asiasta ja haluaa tukea minua asiassa.. Eli on antanut luvan kokeilla sitä, sillä ehdolla että siitä ei tulisi ystävyyttä vakavampaa. Ei tietenkään tulisi, sillä en haluaisi hylätä perhettäni (minulla on vuoden ikänen poika ja toista yritetään).
Usein kanssa itse nään unia naisen kanssa sekstailusta ja porno leffoissa just lesbo kohtaukset saavat kuumaksi :p :p
Olisi minustakin mukava vaihdella ajatuksia ja mielipiteitä jne..asiasta.. Mulle saa laittaa mailia taikka yv:tä B)
 
eipä tuo haaveilu niin ihmeellinen asia ole, suuri osa ihmisistä on jollain tasolla tai jossain määrin biseksuaalisia. monilla vain asia on tukahdutettu tunnemaailmasta kokonaan, siis sen mahdollisuuden ajattelu, tunnetasolla käsittely jne, kulttuurin ja kasvatuksen vaikutuksesta.

itse olen biseksuaali ja elän miehen kanssa. takana on lähes 7v kestänyt suhde naisen kanssa. muistan ajan, jolloin kävin läpi minussa heränneitä tunteita, niitä piti käsitellä aika kauan. mieheni tietenkin tietää asiasta eikä se kenellekään ole mikään tabu.

itse en innostu kokeilusta miehen edessä, liikaa miehistä lähtöisin olevaa pornofantasiaa. itse ihastun ja rakastun ja läheisyys on minulle intiimi asia.
 
Caramian ja Marieleen tekstit olivat kuin omia ajatuksiani. Kun huomasin ajattelevani eroottisia ajatuksia naisista, näkeväni unia ja kiihottuvani alastomista naisvartaloista sekä tyttöseksin näkemisestä, olin aika hämmentynyt, minä umpihetero! Olen naimisissa onnellisesti, meillä on lapsia ja rakastan miestäni ja perhettäni yli kaiken. Seksi on toiminut meillä aina ihan ok mutta hiljattain molemmille tuli tunne, että se voisi olla myös parempaakin. Niinpä aloimme jutella aiheesta ja päätimme avautua toinen toisillemme ja tuossa yhteydessä sain tunnustettua miehelleni nämä mieltymykseni naisiin. Hän oli tietenkin hämmästynyt mutta suhtautui asiaan aivan kuten Tutkailija kirjoitti tuossa aiemmin. Helpotus oli suuri ja sitä seurannut seksi oli elämäni parasta, koska olin nyt jollain tavalla vapautunut. Olen silti vielä aivan pöllämystynyt tästä asiasta jonka vasta itsellenikin uskalsin tunnustaa, ja (tuhmiakin) ajatuksia pyörii päässä vinhaa vauhtia :p Olisi mukavaa jutella privaatisti samanhenkisten kanssa, viestiä saa laittaa ;)
 
Olen kahden kahden lapsen äiti ja yhä useammin vuoteessa, mieheni nukkuessa, haaveillut miltä tuntuisi alaston nainen kaikilla aisteilla nautittuna. Sama ajatus saa minut kiihottumaan yhä uudelleen ja uudelleen. Kaikki tv:n tyttöseksi kohtaukset saa pikkarit märiksi ja on pakko käydä miehen kimppuun. Sitten hommaillessa ajattelen kuitenkin vain naisen sopukoita ja yleensä saan orgasmin. Olisi hyväily naisen kanssa vielä ihanampaa?

Avioliittoa on takana kahdeksan hyvää vuotta ja seksin osalta ei valittamista. Asun Etelä-Pohjanmaalla missä perinteisesti miehet ovat isäntiä ja naiset emäntiä - eikä muita sitte ole! Tästä lähtökohdasta on hieman ahdasta lähteä puhumaan muille (omalle miehellenikään) Bi-henkisyydestäni. Mistä oikeet sanat asialle?

Jos tällä alueella (ja tietenkin muuallakin) on muita samojen asioiden kanssa pohdiskelevia, voipi laittaa viestiä profiilin kautta tai suoraan: tintu71@gmail.com
 
:wave:
On tästä joskus suhteemme alkuaikoina ollut miehenki kanssa puhettakin. Muistan ainakin että yhdessä mietittiin, kuka voisi tulla petiimme kolmanneksi. Mies kuitenkin teki aika selväksi, että jos kokeilisin seksiä naisen kanssa ilman häntä, olisi se ihan selkeää pettämistä. No joo, jos asian kääntäisi toisin päin, ajattelisin varmaan ihan samoin.
Haaveet ovat silti tiukasti päässä.
Ehkä vielä joskus.
 

Yhteistyössä