Siinä unessa minulle soiteltiin ilkeitä puheluita, joissa se soittaja aina haukkui minua tyyliin "Senkin kääpiö". Soittajalla oli sellainen käheä ääni.
Välillä myös tämä B-alkuinen palstalainen soitteli, jutellakseen ja halutakseen tavata. Halusin tavata hänet myös, selvittääkseni, onko hänellä yhteyttä tuohon käheään puhelinhäirikköön. Huomasin kyllä, että ääni oli aivan erilainen, mutta silti minulla oli se tunne.
Menin sitten häntä tapaamaan ja hän vahingossa lipsautti jotain käheästä soittajasta, jolloin tajusin, että hänen täytyi olla se itse, koska en ollut hänelle kertonut mitään siitä asiasta. Sitten me muistaakseni painimme jonkin verran. (olen unessa aina paljon todellista vahvempi) Sanoin, että tiedän hänen olevan käheä häirikkösoittelija. yritin tivata, miksi hän soitteli niitä soittoja, mutta ei hän kertonut.
Siinä unessa mietin, että hän taitaa vihata minua todella. Ihmettelein, että hän halusi silti olla ikäänkuin ystäväni.
Kummallinen, mutta ihan viihdyttävä uni.
Selvennykseksi sen verran, että emme B-palstalaisen kanssa soittele, tai tunne toisiamme, enkä epäile häntä käheäksi häiriköksi, koska ei minulle soitella myöskään häirikköpuheluja.:xmas: