me mentiin naimisiin viime vuoden tammikuussa, eli vuosi on oltu sormuustettuna.
me pidettiin häät talvella sen takia, että on hieman poikkeavaa. pistettiin paljon lyhtyjä ja kynttilöitä tunnelman luomiseen. alkumaljoina meillä oli kuuma glögi.
meidän häät tuli maksamaan hieman alle 1000e. sanoisinko n.800-1000e. mielestäni saatiin halvat häät sadalle vieraalle, koska itse teimme kaikki.
miehelle käytiin ostamassa dresmannilta puku, sekä kengät. minun ystävä ompeli minulle puvun, mistä olen erittäin tyytyväinen. sain juuri itse suunittelemani.
sormukset makso kummallekkin 200e, eli 1 sormus 100e. ostettiin tavalliset sormukset, aivan samanlaiset kuin kihlasormukset, mutta leveämmät ja joissa on kaunista kaiverrusta pinnassa.
ruokana meillä oli valkosipulikermaperunoita, ja hirvenliha pyöryköitä+wokkivihanneksia. siihen lisäksi leivät ja levikkeet, sekä jälkiruoka.
kakku, ja pikkuleivät, pullat tehtiin itse.
mieheni eno oli laulamassa niin kirkossa, kuin juhlapaikallakin. oli muutamia leikkejä, ja muuten ihmiset sai olla vapaasti.
häävalssia ei aiottu tanssia, mutta sekin lopuksi sitten tanssahettiin. ei se niin vaikeaa olekkaan
paikkana meillä oli eräs luontokeskus, jonka oikeasti sai todella tunnelmalliseksi. ainoat mitkä meidän vanhemmat maksoi oli hääapaikan vuokra, joka oli 500e. kallis oli, mutta kannatti!
juhlassa sai ostaa alkoholia kuka halusi, mutta rahat meni vieraiden omista taskuista. mikä mielestäni on hyvinkin fiksua!
iltasella lähdettiin me nuoriso porukka jatkoille juhlimaan, ihan hillitysti. seuraavana päivänä mieheni kanssa lähdettiin lappiin häämatkalle 3 päivää, poika oli sen ajan mummulassa hoidossa ja hyvin meni!
ja me emme mennyt "muodin" takia naimisiin, vaan sen takia koska rakastamme toisiamme ja halusimme sitoutua toisiimme loppuelämäksi.
kannattaa varata kirkko ajoissa! =)