Naimisiin vai testamentti?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja S&S
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

S&S

Vieras
Olemme lapseton pariskunta ja olemme keskustelleet kumpi olisi parempi vaihtoehto mennä naimisiin vai tehdä keskinäinen testamentti.
Yhteistä omaisuutta on jonkin verran ja lisäksi kummallakin omaa omaisuutta.

Mielipiteitä kiitos!
 
Alkuperäinen kirjoittaja iloinen leski:
Leski ei nykyisin maksa perintöveroa. Susiparit taas maksavat hirmuisesti niitä.


Kyllä leski periessään maksaa perintöveron. Leski kylläkin perii yleensä vain jos kuolleella puolisollaan ei ole lapsia tai tämä ei ole tehnyt testamenttia. Leski kuuluu lievimmin verotettuun ryhmään.
 
Pitää olla naimisissa 5 vuotta ja olla alle 50-vuotias vihittäessä, niin oikeutettu perhe-eläkkeeseen. Jos naisella pienet tulot, niin kannattaa miettiä.Myös mies saa perhe-eläkkeen, samoin uudelleen avioitunut. Lapsiperheessä tämä on erityinen tärkeää.

Jos kyse hyvin varakkaista henkilöistä, tällä ei liene merkitystä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kardin:
Alkuperäinen kirjoittaja iloinen leski:
Leski ei nykyisin maksa perintöveroa. Susiparit taas maksavat hirmuisesti niitä.


Kyllä leski periessään maksaa perintöveron. Leski kylläkin perii yleensä vain jos kuolleella puolisollaan ei ole lapsia tai tämä ei ole tehnyt testamenttia. Leski kuuluu lievimmin verotettuun ryhmään.



Oisko siinä sitten jokin rahallinen raja erona? Nimittäin minä leski en maksa veroja ja lakimies teki perunkirjoitukset viime viikolla. Lapset taas rintaperillisinä maksavat perintöveroa. Se osuus, eli puolet kaikesta, joka jäi minulle on verotonta. lasten osuus toinen puoli jaettuna tasan heille kaikille on verllista. Verot ovat 3400e-17000e = 10% ja 17000-50000 e =13% ja 50000e -> = 16 %.

Meidän kaikkien osuuden jäi noihin rajoihin ja verot menivät kuten kerroin. Jos emme olisi olleet naimisissa lapset olisivat perineet kaiken isänsä omaisuuden mutta ei tietenkään minun henk. koht omaisuuttani. Minuahan he eivät peri.
 
Varmasti "iloinen leski" onkin iloinen, kun sai huiputettua miehen vihille ja vietyä lapsilta lähes koko perinnön. Ilmeisesti mies sai elinaikanaan jotain niin hunajaista
:-D, ettei älynnyt tehdä avioehtoa, jolloin leski ei olisi päässyt hyötymään omaisuudesta, vaan kaikki olisi mennyt oikeille verisukulaisille eli lapsille...
 
No huhhuh iloisen parisuden kommenttia.... Kyllä minä ainakin haluaisin, että jos kuolen, puolisoni saisi osuutensa omaisuudestani. Kyllähän sekin sitten lopultaan menee lapsille.

Minusta paras tapa olisi mennä naimisiin ja tehdä keskinäinen testamentti siten että perinnönjako suoritetaan vasta kun molemmat ovat kuolleet. Näin leski ei joutuisi jakamaan yhteistä omaisuutta (yleensä kaikki kotona on yhteistä ainakin pidempään yhdessä olleilla) eikä ainakaan joudu rahallisesti ahtaammalle kun joutuu puolesta luopumaan. Ei se parisuhteessa ole yleensä niin helppoa pistää kaikkea puoliksi.

Todella törkeä vastaus iloiselta parisudelta. Ajattelisit edes vähän ennen kuin lauot loukkaavia törkeyksiä. Ei ihme ettette haluakaan mennä naimisiin, jos teillä keskinäinen kunnioitus on tuota luokkaa kuin viestistäsi ilmenee.
 
Kun menemme vihille teemme avioehdon. Kumpikin lisäksi testamenttaa oman omaisuutensa valitsemalleen kohteelle, samoin käy yhdessä kerätyn omaisuuden, joka jaetaan heti toisen kuoltua. Ei tulisi kummankaan mieleenkään asua perikunnan kämpässä toisen kuoltua. Meillä ei ole yhteisiä eikä erillisiä lapsia, eikä tule, joten KUNNIOITAMME toisiamme sen verran, että kummankin omat ja läheiset kummilapset tulevat aikanaan saamaan jotain. Mikäli meillä olisi YHTEISIÄ lapsia, niin he saisivat kaiken.

 
P.S. Aika törkeää myös puolustaa perinnöillään kehuvaa ILOISTA leskeä, joka oikein korostaa iloaan ja sitä, että häntäpä eivät lapset peri, kun eivät ole hänen lapsiaan ! Yleensä kai lesket vielä perunkirjoitusvaiheessa ovat surun murtamia...Näin meillä päin ainakin. O tempore o mores !
 
Te saatte toki valita mitä teette, mutta ei silti tarvitse olla törkeä niille jotka valitsevat toisin.

Meillekin tulee avioehto, mutta vain osittainen. Kaikki yhdessä eletty on yhteistä.

Tuntuisiko sinusta tosiaankin vaikka 30 vuotta omassa kodissasi asuttuasi, että yhtäkkiä puolisosi kuoltua se olisikin perikunnan kämppä, ei enää sinun. Rakkaasi menettämisen lisäksi joutuisit vielä muuttamaan omasta kodistasikin.
 
"Oisko siinä sitten jokin rahallinen raja erona? Nimittäin minä leski en maksa veroja ja lakimies teki perunkirjoitukset viime viikolla. Lapset taas rintaperillisinä maksavat perintöveroa. Se osuus, eli puolet kaikesta, joka jäi minulle on verotonta. lasten osuus toinen puoli jaettuna tasan heille kaikille on verllista."

No ethän sinä mitään perinytkään vaan sinulle jäi oma osuutesi omaisuudesta joten et tietenkään veroakaan siitä maksa.
 
Sinä ja minä näemme iloisen lesken kirjoituksen ihan eri valossa. Sukulaiseltani kuoli puoliso ja kyllä hän pystyi hoitamaan asiansa, nauramaankin, vaikka tuska ja suru oli aivan ääretön. Nuo asiat vain kulkevat omalla painollaan ja moni elää puolison kuoleman jälkeen shokkivaihetta, jossa hyvinkin pystyy toimimaan rationaalisesti ja heittämään ulkopuolisen korvissa aika kalsealtakin kuulostavaa herjaa, se on sitä asiasta selviytymistä. Ei sitä voi aina tietää kuinka itse reagoisi missäkin tilanteessa.

Mistä päättelet että iloinen leski huiputti miehen vihille? Ja miksi mies ei olisi iloisesti halunnut antaa osaa omaisuudestaan leskelleen? Jokainenhan kuitenkin saa valita mihin omaisuutensa kuolemansa jälkeen haluaa menevän. Eikä siinä pitäisi muilla olla sanomista, varsinkaan ulkopuolisilla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pallontallaaja:
"Oisko siinä sitten jokin rahallinen raja erona? Nimittäin minä leski en maksa veroja ja lakimies teki perunkirjoitukset viime viikolla. Lapset taas rintaperillisinä maksavat perintöveroa. Se osuus, eli puolet kaikesta, joka jäi minulle on verotonta. lasten osuus toinen puoli jaettuna tasan heille kaikille on verllista."

No ethän sinä mitään perinytkään vaan sinulle jäi oma osuutesi omaisuudesta joten et tietenkään veroakaan siitä maksa.



Näin se on, vaikkakin edesmennyt mieheni oli huomattavasti suurituloisempi koko sen kolmenkymmenen vuoden ajan mitä yhdessä olimme. Minä olin syöpäni takia sairaseläkkeellä pienellä sellaisella viimeiset yhteiset kymmenen vuotta. Edes,ennyt mieheni kuoli lähes heti syövän saatuaan. Miehen lapset halusivat jakaa heti koko perintönsä joten muutan pois asunnostamme vuokralle, myymme sen ja jaamme kaiken.
 
Miksi myytte asuntonne? Leskellä on oikeus asua yhteisessä kodissa tavaroineen kaikkineen, sitä ei tarvitse hajottaa, vaikka jakaisittekin asiat niin, että lapset sen omistavat.

Leskellä on lakiin perustuva oikeus pitää yhteinen asunto kotinaan niin pitkään, kuin hän sitä tarvitsee.
Näin meilläkin on. Isä asuu, me lapset omistamme. Ei tulisi mieleemmekään, että möisimme häneltä kodin ja pitäisi muuttaa vuokra-asuntoon - edes johonkin toiseen tilalle hankittavaan asuntoon.
 
Todellakin, jos kerran olitte aviossa, yhteinen kotinne on sinun kotisi miehen kuoltuakin. Päätös on sinun vallassasi, lapset eivät voi siihen velvoittaa.

Avioliittolaissa on turvattu jälkeenjääneen lesken asemaa ja tämä "yhteinen koti"-asia on keskeinen siinä.
 
olemme lapseton pariskunta avoliitossa ja testamentti on tehty. emme ajatelleetkaan naimisiinmenoa ja meillä ei ole lapsia. ja sitten kun meillä on omaisuutta vielä, niin se on todella hyvä olla olemassa. oma äitini alkoi puhumaan, että meidän kannattaisi tehdä testamentti. minulle ja avokilleni ei olisi tullut mieleenkään.nyt on homma hoidossa ja jos jotain tapahtuu, niin testamentti sen kertoo. kannattaa kaikkien lapsettomien avoliitossa asuvien tehdä testamentti.
 
En jaksa riidellä asiasta mieheni lasten kanssa. Kun kaikki on jaettu olen omillani. Ja asunnon arvo laskee sitä enemmän mitä enemmän se kuluu. Nyt se on vielä kohtalaisen uusi, siitä saa uuden hinnan. Makselen vuokria osuudellani pitkään, kun elän säästeliäästi.
 
Jos avioparilla ei ole avioehtoa, puoliso saa kuolemantapauksessa puolet omaisuudesta. Tuo lesken osuus ei ole perintöä, vaan hänelle avioliiton aikana kertynyttä omaisuutta. Loppu puolisko menee rintaperillisille eli kuolleen henkilön lapsille. Leskellä on oikeus asua yhteisessä kodissaan elämänsä loppuun asti. Lapset siis omistavat kodista puolet, vaikka leski siinä asuukin.

Minusta on ihan oikeus ja kohtuus, että lapset saavat oman osuutensa perinnöstä silloin, kun jompi kumpi vanhemmista kuolee, sillä lapsethan joutuvat vastaamaan omaisuudesta, vaikka leski sitä hallinnoisikin. Tai sitten perintölakia pitäisi ihan radikaalisti uudistaa siten, että perintöveroja, omaisuuden hoidosta aiheutuvia kuluja yms. ei tarvitsisi lasten maksaa.

Minulla on lähipiiristä omakohtaista kokemusta siitä, kun ystäväni isä kuoli. Yhteiseen kotiin jäi asumaan isän uusi, nuorempi vaimo. Vaimo ei viitsi pitää omakotitaloa kunnossa, vaan antaa sen rapistua. Puhevälit ovat menneet (kumpikin osapuoli lienee syyllinen). Vaimo ei myöskään halua edes ajatella sitä vaihtoehtoa, että talo myytäisi ja niillä rahoilla vaimo saisi keskustasta esim. kerrostaloasunnon. Vaimo saattaa elää hyvinkin vielä 30-vuotta ja siinä vaiheessa kiinteistö on jo mennyt pilalle, kun vaimo ei huolehdi kiinteistöstä.
 

Yhteistyössä