Nähdäpä oma lapsuus ulkopuolisen silmin...

[HetkenHarmaana]

Onko kukaan muu kokenut ahaa-elämyksiä katsellessaan isovanhempia lastenlasten seurassa? Siis omien vanhempiesi viettäessä aikaa sinun tai sisarustesi lasten kanssa.

Mä olen joskus kummastellut tiettyjä luonteenpiirteitäni ja käyttäytymismallejani. Minun on esimerkiksi vaikea pitää puoliani, olen aina se joka joustaa, erityisesti jos olen äitini kanssa tekemisissä. Usein annan muidenkin kanssa myöten, sanotaan nyt vaikka jos minä tahdon leffaan ja mies vaikka kalalle, lähdemme kalalle, vaikka mies antaa minun valita. Olkoonkin, että leffassa olisi käyty viimeksi toissa vuonna. Toimin näin siitä syystä, että kuvittelen, että jos teemme sitä, mitä minä haluan, olen ikuisesti vastuussa siitä, että siellä leffassa on varmasti hauskempaa kuin kalalla olisi ollut - kun minähän sinne kerran halusin.

Mua ärsyttää itsessäni tuo, enkä todellakaan itse syyllistä kavereita vastaavassa tilanteessa. Minulle vain on eri säännöt. Äitini varsinkin kävelee ylitseni miten tahtoo, en voi ottaa häntä mukaan edes maalikauppaan tai meillä on kohta hänen makunsa mukainen koti, ei meidän silmäämme miellyttävä. Tajuan sumutuksen usein vasta kotiin tullessa, kun minulla on ihan vääränvärinen maalipurkki kourassa.

Välit äitiin olivat oikein hyvät siihen asti, kun noin 25-vuotiaana huomasin, mikä kaikki elämässäni ei ole minun arvojeni mukaista ja ensimmäistä kertaa kylmän viileästi muutin kaiken sellaiseksi kuin itse halusin. Ammattia myöten. Sen jälkeen olen ollut tyhmä, kiittämätön ja häpeätahra.

Vauvan synnyttyä kävi perinteisesti, äiti tuli taas lähemmäksi, kun tahtoi tietysti osansa ensimmäisestä lastenlapsesta. Alku sujui hyvin, mutta nyt on alkanut tökkiä. Lapsi ei edes puhu vielä, mutta valmennus on jo alkanut. Kun kuuntelee, mitä hän lapselle puhuu, niin ei ihme, jos mulla on vähän ongelmia. Ehdollistamista se kaikki on, perussanomaltaan "toimi näin, niin olet mieleni mukainen, ellet tee näin, olet ikuinen luuseri enkä minä ainakaan auta sinua eteenpäin."

Äidillä on jo päätettynä opintoalat, jotka hän lapselleni hyväksyisi, aika, jolloin on oltava päivä- ja yökuiva tms. "Minun lapsenlapseni ei kulje vaipoissa päivisin enää puolitoistavuotiaana. Hänessä on jotakin vikaa, ellei kaksivuotiaana ole poissa vaipoiusta kokonaan." "Minun lapsenlapseni oppii taatusti konttamaan ennen kuin työkaverini lapsenlapsi." "Tuo lapsi ei sitten ala harrastaa mitään moponkorjausta, sillä on oltava puhtaat kädet"

Arvata sopii, joko olen alkanut rajoittaa kanssakäymistä lapsen ja mummon välillä ja aionko antaa lasta mmmolaan niin etten ole itse paikalla. Ja takuulla yritän antaa elämän eväiksi pienelle sen mitä en itse saanut, eli annan hänen kuunnella, mitä hän itse tahtoo tehdä ja kannustan häntä sitten siinä.

Ugh. Olen puhunut.

 

[valaistunut]

Puhutko sinä nyt minun elämästäni? Olen aivan samanlainen muiden pillinmukaan menijä, enkä ole koskaan tullut miettineeksi että miksi. Mutta äitini on lähes samanlainen kuin äitisi. Tosin antaa minun tehdä päätökseni, mutta kuitenkin aina siellä taustalla sanoo jyrkästi mielipiteensä ja yrittää vaikuttaa minuunkin.

 

[valaistunut]

Ja hyvin tekee selväksi että hänen mielipiteensä on ainut oikea tapa kaikkeen.

Mutta olen pikku hiljaa oppinut olemaan välittämästä äitistäni ja elän omaa elämääni, mutta silti olen muita kohtaan ns alistuva, vaikea selittää se ei kuitenkaan haittaa vaikka ei tehdäkään niinkuin minä haluan, lähes koskaan tai jos kysytään minulta mitä tehtäis, aina vastaus on "ihan sama, mitä sinä haluaisit"

 

[ap]

Puhutko sinä nyt minun elämästäni? Olen aivan samanlainen muiden pillinmukaan menijä, enkä ole koskaan tullut miettineeksi että miksi. Mutta äitini on lähes samanlainen kuin äitisi. Tosin antaa minun tehdä päätökseni, mutta kuitenkin aina siellä taustalla sanoo jyrkästi mielipiteensä ja yrittää vaikuttaa minuunkin.

Huh, joku muukin on samassa veneessä. Kiitos, kiva että kerroit, vaikka ei tietystikään ole herkkua sinullekaan tuo tilanne.

Mä olen huomannut, että minäkin saan kyllä valita, ainakin noin ulkopuolisen silmään se näyttää siltä, mutta se taustatyö on ollut niin valtavaa jo ennakkoon, että tavallaan tiedän jo "oikean vastauksen" kulloisessakin valintatilanteessa.

Surkuhupaisinta tilanteessa on se, että äitini ilmeisesti ihan tosissaan kuvittelee, että hänen kanssaan pystyy neuvottelemaan. Hän sanoo itse, ettei pakota valitsemaan jotakin tiettyä asiaa tai tapaa tehdä asioita, hän vain antaa vaihtoehtoja. Ei kyllä pidä paikkaansa. jos valitset toisin, tulee jäätävä kylmyys tai moitteet.

Onneksi on mies, ilman häntä kitkuttaisin vieläkin väärässä ammatissa ja yrittäisin omien odotusteni lisäksi täyttää kaikki äitinikin odotukset. Enkä ehkä huomaisi, että lapseni on vaarassa saada osuutensa aivopesusta.

 

[ap]

Mutta olen pikku hiljaa oppinut olemaan välittämästä äitistäni ja elän omaa elämääni, mutta silti olen muita kohtaan ns alistuva, vaikea selittää se ei kuitenkaan haittaa vaikka ei tehdäkään niinkuin minä haluan, lähes koskaan tai jos kysytään minulta mitä tehtäis, aina vastaus on "ihan sama, mitä sinä haluaisit"

Kuulostaa niin kovin tutulta tämäkin...

 

[S]

Onko kukaan muu kokenut ahaa-elämyksiä katsellessaan isovanhempia lastenlasten seurassa? Siis omien vanhempiesi viettäessä aikaa sinun tai sisarustesi lasten kanssa.

Kyllä! On ollut ihan valaisevia kokemuksia. Ja muutamia asioita, joista pidän huolen, ettei toistu oman lapseni kohdalla - ei minun eikä äitini kautta.

 

[ap]

Onko kukaan muu kokenut ahaa-elämyksiä katsellessaan isovanhempia lastenlasten seurassa? Siis omien vanhempiesi viettäessä aikaa sinun tai sisarustesi lasten kanssa.

Kyllä! On ollut ihan valaisevia kokemuksia. Ja muutamia asioita, joista pidän huolen, ettei toistu oman lapseni kohdalla - ei minun eikä äitini kautta.

Ilmeisesti jotakin positiivista myös, jos luen tuota oikein? Niistäkin asiopista saa toki ketjuun kirjoittaa jos joku tahtoo

 

[valaistunut]

Voisin kuitenki sanoa, että meidän äiti on lievä tapaus, tullaan hyvin toimeen, mutta vältän hänen kanssaan erimielisyyksiä ja jätän sanomattani mielipiteeni, isäni on aivan samanlainen. Olen siis tullut isääni, alistuja, mutta kuitenkin tosipaikan tullen sanon sanottavani suoraan.

 

[vieras]

Itse olen oppinut kapinoimaan jo teini-iässä molempia vanhempiani ja isäni uutta määräilevää puolisoa vastaan, mutta ikävä juttu välillä, että olenkin sitten ihan piruuttani tehnyt just päinvastoin kuin on neuvottu, vaikka se olisi omastakin mielestäni huono juttu itselleni. Ja poden kaikesta huolimatta syyllisyyttä ja olen jo 40v.

Ja kilahdan todellakin viimeisen päälle, jos lapsiani yritetään manipuloida ja syyllistää. Vanhemmat ovat oppineet varomaan sanojaan, koska kauhistuvat raivareitani.