Näin meillä jäi vaippa pois!

Meidän poika täyttää elokuussa 2v. ja ajattelin, että kesällä kyllä yritetään jättää vaippa pois. Potta on ollut tuttu pojulle jo kauan, se on ollut aina vessassa, mutta poika on lähinnä omasta tahdosta tutustunut pottaan. Touko-kesäkuussa sitten otimme pottaan tuttavuutta päivittäin ja kotona emme pitäneet vaippaa, mutta muuten aina hoidossa, yöllä ym. Vahinkoja sattui kotona aina silloin tällöin. Juhannus viikolla minulla oli 4pvän vapaa ja ajattelin, että nyt ei enää vaippaa. Juttelin pojan hoitajankin kanssa ja se sanoi että tarjoaa pottaa myös hoidossa. Se oli maanantai kun vaippaa ei enää laitettu. Kotona ei sattunut yhtään vahinkoa, mutta hoidossa oli kasteltu kaikki housut.... Hoitotäti meenasi jo luovuttaa, mutta minä sanoin ettei vielä. Toinen päivä oli jo täysin kuiva!!!! vaikka koko ajan piti muistutella potasta. Siitä se sitten lähti, vaippaa ei olla tarvittu, eikä vahinkoja ole sattunut!!! Minusta se oli aika uskomatonta, ehkä koska olin varautunut paljon pahempaan. Nyt poju pyytää potalle tai pöntölle kesken leikin tai kaupugilla, missä ikinä olemmekin. Aamulla ja päiväunien jälkeen vaippa on ollut ihan kuiva, joten eilen jäi univaippakin pois. Poika ei antanut enää laittaa!! Vaipattamuus on kyllä niiiin paljon helpompaa :D Minun neuvoni on, että pienen pottaan tutustumisen jälkeen vain EI enää laita vaippaa ollenkaan. Jos välillä vaippa on ja välillä ei, taapero ei käsitä milloin housuun voi pissiä ja milloin ei. Ja kun pikkuhousut kastuu, eihän se tunnu kivalta, mielummin sitä pyytää potalle. Ja se, että poika tunsi olevansa suuri SANKARI, kun kehuimme sitä pottaan pissimisen jälkeen, edesauttoin suoritusta. Ei muutakun matot rullalle ja pikkuhousut vaipan tilalle, siihen ei tarvita kuin muutama tehokas päivä.

Mukavaa kesää kaikille :wave:
 
Aleksin 1v9kk äiti
Pyysin just ukonkin lukemaan tän neuvon ja hää sano heti,et kohta kun hänellä on kesäloma niin tota konstia kokeillaan!! Mä kerron sit joskus toimiko se meillä... Toivotaan parasta jne... =)
 
Meillä on potta esillä koko aika, mutta ei mene siihen itekseen eikä laittamalla. Hoidossa istui potalla joka päivä.
Pelkät alushousutkaan ei tehonnut meillä.
Teen nyt sillee, että kun alkaa pisu tulla, siirrän potan pippelin alle ja siihen lorottaa loput.
Kun saiskin meneen potalle jo, mutta pakottaa en ala. Ei taida olla vielä valmis vaipattomuuteen...
 
Meillä alkoi vaipaton kausi esikoisen kans heti alkoi vaippa olemaan kuiva aina unien jälkeen. Poika on nyt 2v6kk ja ollut 6kk ilman päivä vaippaa ja 4kk kokonaan ilman vaippaa. Vahinkoja sattui ehkä kaksi kertaa koko aikana. Meidän piti odottaa vasta kesään,mut se sit alkoikin jo aikasemmin =)
Meilläkin se meni yllättävän helposti. Saa nähdä miten kuopuksen kanssa sitten menee ensivuonna.
 
Miskan äiskä
Hemuli: Onnittelut! Mitenkäs teillä on ton kakan laita? Tuleeko pottaan vai mihin?

Meillä ollaan myös ilman vaippaa ainakin kotosalla ja puistossa ja lyhyillä kauppareissuilla. Kakkaa poika ei ole vielä tehny kunnolla pottaan, aina tulee housuun tai yövaippaan aamulla. Koitan vaan sikeästi pitää ilman vaippaa, koska pisu tulee aika hyvin pottaan - vähän vaihdellen tosin, mutta se on aika yleistä että takapaikkiakin tässä asiassa tulee.

Automatkoilla ja pidemmillä kauppareissuilla laitan kyllä vaipan, mutta eilenkin kotiin tullessa vaippa oli kuiva ja poika halusi potalle pissalle vaikka oli vaippa, joten kyllä ainakin Miska (1v11kk) tajuaa sen, että on mukavampi pissata pottaan kuin vaippaan jos se on mahdollista.

Tsemppiä kaikille kuivaksiopetteleville perheille! :hug:
 
Aleksin 1v9kk äiti
Itseasiassa aloitettiinkin tää kokeilu samantien... Täytyy kyllä myöntää näin ekan päivän jälkeen,että yllättävän hyvin on menny!! Ei laitettu vaippaa kun päikkäreille ja nyt yöunille...muuten viipotellut pelkillä pikkuhousuilla koko päivän! Muutamat pisut tuli lattialle mutta TOSI monet joko pottaan tai nurtsille ulos! Matot tosiaan kyllä kerättiin pois lattioilta mutta ne voi ollakin läjässä siihen asti kun ehditään tästä joka kesäiselle mattopyykille! Jos tää oikeesti näin upeesti toimii niin WAU!!! Jatketaan harjoituksia... =)
 
meillä on täällä myös vaipattomuusopettelu käynnissä kesäloman kunniaksi :) hyvin menee päivät pissan suhteen eli osaa kyllä käydä hyvin potalla, mut se kakka. se ei pottaan oma-aloitteisesti tuu. eilenkin ekana siivosin housuista ja parin tunnin päästä neiti oli käyny sontimassa vielä omaan sänkyyn :/ vissiin jääny joku kammo, kun meillä oli viime keväänä sitä ummetusta, koska sitä ennen teki kakkaakin välillä pottaan. yövaippa meillä on kans ja se on kyllä aamulla ihan täynnä pissaa.

onkos jotain vinkkivinkkisiä tuohon kakkahommaan/yöpissaamiseen? :flower:
 
Oliskohan liian aikaista kokeilla 1,5 vuotiaalla? :/
Välillä istuu potalla omasta halustaan (yleensä vaippa päällä
:LOL: ) ja välillä saa raivarin, kun yrittää istuttaa siihen. Muutamat aamupisut tulleet pottaan.
 
Onnittelut, kun noin hienosti meni! Voi kun menisi meilläkin.... Ekan tytön opetin vasta 2,5-vuotiaana potalle, otin kans just vaipan vain pois päiviksi, mutta vaikka se osasi puhua hyvin ja pottaan oli tutustuttu 9kuisesta asti, sain keräillä pissaa ja kakkaa KAKS kuukautta lattialta, ennenkuin alkoi onnistua tää, et potalle 2h välein, niin sitten ei tule vahinkoja. Aika pian sen jälkeen alkoi kyllä päivä- ja yöunetkin sujumaan kuivana. Nyt olisi sama edessä, poika täyttää 2v syyskuussa, mutten tiedä jaksanko alkaa ees yrittämään, kun se oli viimeksi NIIN KAMALAA!!! Varmaan jotkut harjoittelukestovaippahousut auttaisi, mutten oikein viitsisi hommata sellaisiakaan... Uhhuh...
 
Mä ajattelin just eilen, että lähetään ostamaan kasa pikkuhousuja, mut sit tuli mieleen viikon reissu. Jos mä esim.huomenna aloitan vaipattomuuden niin viikon päästä lähetään kyläilemään viikoksi niin en viiti toisten lattioita/mattoja kastella. Lykätään sit parilla viikolla vielä tätä juttua. Nyt vaan ahkerasti potattamaan ja juttelemaan vaipattomuudesta etukäteen. Meillä poika 2v3kk. Kiva kuulla, että muilla on onnistunut.
 
Aleksin 1v9kk äiti
Vieläkin jokuset vahingot päivässä tapahtuu mutta aikasta valoisalta alkaa jo näyttään! Enhän mä tietenkään olettanut,että tää onnistuu ihan hetkessä ja ongelmitta... ;) Mutta,mutta...tosiaan päivä päivältä alkaa mennä jo paremmin! Nyt jo tulee ottamaan joskus kädestä kiinni ja alkaa repimään mua tai isukkia pottaa tai pusikkoa kohden! Ja mikä upeinta...kakat ilmoittaa melkeinpä aina! Hih,pojan "ilmoitus" on nääs PITTAA,KAKKAA ja sit alkaa repiä pikkuhousuja jalasta! =) Onko joku muu kanssa kokeilemassa tätä?
 
Itse alotin keskustelun tässä ohjeita pottatreeneihin- ja nämä ohjeet on ihan samat kun siinä, mutta tietty pelkistetyssä muodossa.

Homma toimii erittäin hyvin, mutta muistakaa äidit että n.4-5pvä jälkeen lopettakaa se muistuttelu ja sinne potalle vieminen. Se pointti on kuitenkin siinä että lapsi itse sanoo hädän ja tunnistaa sen. Lapset jotka ovat valmiita jättämään vaipan alkavat sanoa jo viikon sisällä hätänsä joka helpottaa suuresti vanhempia.

Vahinkoja sattuu, vielä tänkin päivänä (poika on ollut nyt jo melki 2kk kuiva ja puhdas) kun ei keretä juokseen vessaan tai en voi pysäyttää autoa..mutta se on elämää.


:wave:
 
Me jätettiin kans kerta heitolla vaippa pois!!!Eka vähä katteltiin mut toukokuussa lähti vaippa kokonaan pois!!!Hienost tulee kakat ja pisut pottaan..Ja mikä hienointa tyttö oppi käymään kyykkypissalla ulkona..Vahinkoja sattuu..Mutt tosi hienosti meillä on nyt reilu 2kk menny!!!
 
Aleksin 1v9kk äiti
Aloin tässä miettiin tota Agapin kirjoitusta ja pähkin täs vaan,et onko mun nyt kuitenkaan sit järkevä lopettaa tätä kokeilua kun meillä on nyt näinkin hyvin tää menny!? Myöhän ollaan jo viikon verran tälleen menty ja tos puhutaan,et 4-5vrk:n jälkeen kannattaa pitää paussia... :whistle:
 
Aleksin 1v 10kk äiti
Nostan tämän vanhan keskustelun täältä ihan vain kertoakseni,että meillä tämä kokeilu onnistui...ja erinomaisen hyvin vielä!! =) Poika on nyt päiväkuiva ja ilmaisee potalle tai puskaan haluavansa kun hätä iskee! Vaippa on ainoastaan päikkäreillä ja yöunilla...ja aika usein jo nekin vaipat ovat heräämisen jälkeen kuivia!!

Olen yllättynyt,että näin nopeasti päästiin tähän pisteeseen mutta erittäin tyytyväinen ja iloinen!! Eikä se näytä poikakaan yhtään pahastuneen kun ei sitä enää vaippoihin pueta... ;)

Kiitos tästä "vinkistä" ja toivottavasti tästä olisi apua muillekin!! :flower:
 
Muumimammuska
Luin jostakin että pottailu/kuivaksiopettelu kannattaa aloittaa lähellä toisen ikävuoden loppua, koska aikaisemmin lapsen aivotoiminta ei riitä siihen, että hän tuntee pisu-tai kakkahädän ja osaa pidättää sen ja mennä itse potalle tai pyytää sinne. Mut toki poikkeuksia on, jotkut oppii paljon nuorempina. Olipa asia mikä hyvänsä, ni meillä ainakin mennään sillä periaatteella et osatkoon naapurin Kalle ihan mitä vaan 1-vuotiaana, mut meillä saa poika kasvaa ja oppia omassa tahdissaan. Nou hätä, ei se kaiken ikää kuitenkaan vaipat housussa kulje ;) Paitsi jos yökastelu on periytyvää, ni meillä tulee olemaan yövaippa vielä monta vuotta :whistle: Tai sitten ei, mistäs näitä tietää. Juu mut meillä potta on vielä kaupassa =)
 
PTU
Meillä alkaa juuri nyt yritys, tai olis alkanut jo aikaisemmin mutta oli elokuun alussa pitkä autoreissu ja en sitten halunnut aloittaa ettei tule vuokraautoa tuhrituksi pisuihin..
Nyt kuitenkin paripäivää oltu ilman päivävaippaa ja kohtuuhyvin menee kun muistaa viedä potulle kun niistä harvoista sanoista erotttaa hätä sanan ja vähän useamminkin käyttää.

Neiti täyttää joulukuulla kaks ja mies hiukka empii onnistumista. Toisaalta meidän poju oli 1,5 kun jäi vaippa pois. Isoveljen kanssa kun oli harjoiteltu. Eihän iltatähtönen vielä osaa. ;) Viikko pari mennyt tosiaan muistutellessa potasta mutta sitten yleensä mennyt ihan hyvin.
=)

Täytyy vaan ottaa hoitis täyteen vaihtovaatetta ja jättää bodyt unholaan.
 

Yhteistyössä