Naapurin provosoiva, riitaa haastava, päälle hyökkäävä villakoira

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Naapurissa asuu villakoira joka on todella kova haastamaan riitaa meidän koiran kanssa. Aina kun pihalle jalallaankaan astuu näyttää kaikki riidaan haastamisen merkit ja punasessahetkessä hyökkää luoksemme näykkäisee koiraamme ja tappelu on syntynyt.
Meidän koira on laumanvartija mix joten ei ihan mikään pieni kaveri ja tulisi tekemään perheensä eteen kaikkensa.

Tilanne on nyt neljä kertaa äitynyt siihen että koirat ovat ihan todella tapelleet ja minä olen aina se joka jotuu mennä väliin ja irroittaa koirat vaikka tasan helpompaa olisi villakoiran omistajan napata koira syliin,kuin minun kiskoa lähes itsenipainoista laumista irti siitä härdellistä.

Ja tää villakoira tulee ja hyökkää vaikka koiramme olisi kiinni. Ja se tulee ja hyökkää vaikka koira olisi irti ja omalla aluellaan eli meidän pihassa tai kävelisi pihan poikki ja koira olisi ihan omassa pihassaan niin hyökkää kuin raketti sieltä.

Vika tikki oli eilen.. koira oli tämän omistajan pojan kanssa pihalla ja se koira taas tuli näykkäisi koiraamme ja soppa oli valmis. Ensin lensi/upposi villakoira hankeen koiramme kimpussaan ja heti perään minä. Tuossa ryminässä minä lensin selälleni, minulta lähti hattu&hanskat ja koirat ehtivät tappelemaan minun pääni päällä ja minua pelotti niin hitokseen että kohta on villakoiran hampaat naamassa. Ja ehtikin kädestä puraista, mutta onneksi oli paksu talvitakki päällä.
Lisäksi satutin uudelleen häntäluulin jossa hiusmurtuma ja mitä teki tämä poika... se vaan naureksi, koska tilanne oli hänestä hauska.

Mitähän hittoa tälle tilanteelle tekisi?
Koska minua hirvittää että siltä villakoiralta lähtee vielä joku kerta henki käytöksensä vuoksi, koska se hyökkää haukkunen myös lastemme luokse ja siitäkös meidän koira ei todellakaan pidä.
Ja he pitävät sitä tossa pihassa aina irti vaikka se ei tottele.
 
[QUOTE="anna";25628790]No mene ihmeessä sanomaan naapurille, että pitää koiransa kiinni. Eihän tuommoinen peli vetele! Jos ei usko niin ilmoitat poliisille.[/QUOTE]

Se nainen on itse ollut näillä kolmella muulla kerralla siinä tilanteessa mukana ja häne ei oikein tunnu ymmärtävä sitä tilanteen vakavuutta. Aina vaan ihmettelee että miten ne nyt näin tappelee eivätkä tuu toimeen ja pyytelee anteeksi kun koiransa taas hyökkäsi ja tähän saakka olenkin katsonut läpi sormien, mutta tuo eilinen oli ihan viimenen.

Ja toisekseen sillä naisella on jotenkin tosi vääristynyt kuva vissiin siitö sen koirasta kun se aina jo kaukaa huutaa meidän koiralle että varo et **** hyökkää sinun kimppuun ja sinulle käy huonosti koska se suojelee minua. Ja näin on ollut kukemattoman monessa tilanteessa, että se ihan aikuisten oikeasti vissiin luulee että sen villakoira satuttais meidän koiraa ja sille kävis köpelösti.

Ja muutama muukin naapuri on sanonut että kun se koira on irti niin se hyökkää pihalla liikkuvien naapurien luokse ja haukkuu räkyttää eli koittaa häätää niitä pois
 
Kerrot vilakoiran omistajalle, että enää et mene väliin, vaan puudelista tulee vainaa.
Ja oman koirasi toki viet eläinlääkärille pienestäkin naarmusta, lasku tietenkin naapuriin.
Ilmeisesti koirasi ei kuitenkaan ihan tosissaan tappele, kun kerran villakoira vielä hengissä on,
taitaa ottaa enemmän leikkinä nuo villakoiran hyökkäykset.
 
[QUOTE="vieras";25628807]Myös eläinsuojeluasia, jos ei pidetä kiinni.[/QUOTE]

Toki myös haluaisin että naapurisopukin säilyisi. Tämä nainen tosiaan ole ihan penalin terävin kynä. Joten asia pitäs koittaa sanoa jotenkin niin että ymmärtää.
Ja on kova haastamaan riitaa muiden naapurien kanssa, yhdet muutti jo pois sen takia ja nyt hällä on riitaa toisten kanssa. Ja tähän saakka tässä on ollut todella ihana asua, tämä on ihana ja rauhallinen paikka jonka tuo nainen tuli ja pilasi.
 
[QUOTE="alma";25628815]Kerrot vilakoiran omistajalle, että enää et mene väliin, vaan puudelista tulee vainaa.
Ja oman koirasi toki viet eläinlääkärille pienestäkin naarmusta, lasku tietenkin naapuriin.
Ilmeisesti koirasi ei kuitenkaan ihan tosissaan tappele, kun kerran villakoira vielä hengissä on,
taitaa ottaa enemmän leikkinä nuo villakoiran hyökkäykset.[/QUOTE]

Kyllä siitä on leikki kaukana, ihan todella. Ja olen aina päässyt heti siihen väliin ja nappaamaan omaa koiraa joko pannasta tai niskanahkasta kiinni mikäli pantaa ei ole ollut kaulassa. Ja karvat on koiralta joka kerran pöllynnyt ja siinö takin purema kohdassa oli eilen vähän verta mut en osaa sanoa keneltä se oli lähtöisin.
Mutta siis jos en pääsisi samantien siihen tilanteeseen niin jälki olisi varmasti toinen.

Ja koiramme käy usein leikkii muiden koirien kanssa ja on siis ihan eri koira tässä tilanteessa, on oikeasti vihainen kun itsekin ekaa kertaa ihan havahduin siihen kun en ollut ennen sellaista piirrettä koirassamme nähnyt.
 
Sitten vaan alat kiikuttamaan laskuja sinne naapuriin. Laita korvaamaan takkisi, jos siinä kerran reikä ja verta on. Samoin sinun ja koiran mahdolliset lääkärikulut. Ne pienetkin puremat voi muuten oikeasti tulehtua, kokemusta valiettavasti on.
Ja edelleen väitän, että jos laumismix haluaa tappaa villakoiran, niin se tekee sen sekunnissa. Jos naapuri ei oikeasti usko, niin katso miten käy.
 
[QUOTE="alma";25628860]Sitten vaan alat kiikuttamaan laskuja sinne naapuriin. Laita korvaamaan takkisi, jos siinä kerran reikä ja verta on. Samoin sinun ja koiran mahdolliset lääkärikulut. Ne pienetkin puremat voi muuten oikeasti tulehtua, kokemusta valiettavasti on.
Ja edelleen väitän, että jos laumismix haluaa tappaa villakoiran, niin se tekee sen sekunnissa. Jos naapuri ei oikeasti usko, niin katso miten käy.[/QUOTE]

En usko että tappaminen mielessä koirallamme pyörii, mutta on oikeasti todella vihainen. Muulloin en sitä tuollaisen nää. Ja varmasti tappaisi pienessä hetkessä sen villakoiran jos nikseen haluaisi.
 
Juu mä en kans enää menis väliin niin sais naapuri nenilleen. Kyllä se on niin ettei sen piski saa juosta niiden pihasta teidän pihaan jos on noin vihanen, ihan järkkyä :O Sano niille et ens kerralla asiasta tehdään poliisiasia ja varmista vielä et villis puree sua käteen niin saat asiaan kunnolla uskottavuutta ja naapuri kivat sakot!
 
[QUOTE="aloittaja";25628872]En usko että tappaminen mielessä koirallamme pyörii, mutta on oikeasti todella vihainen. Muulloin en sitä tuollaisen nää. Ja varmasti tappaisi pienessä hetkessä sen villakoiran jos nikseen haluaisi.[/QUOTE]

En minäkään usko, että tappaisi. Aina parempi, luultavasti antaa vilakoiralle sellaisen opetuksen, että jatkossa kusee allensa, kun näkee koirasi. Tai ainakin tyytyy räksyttämään sieltä omalta pihaltaan. Ongelma helpottuu heti.
 
[QUOTE="aloittaja";25628872]En usko että tappaminen mielessä koirallamme pyörii, mutta on oikeasti todella vihainen. Muulloin en sitä tuollaisen nää. Ja varmasti tappaisi pienessä hetkessä sen villakoiran jos nikseen haluaisi.[/QUOTE]

Älä mene seuraavalla kerralla väliin, kun pihaanne tulee vaan mene sisälle, keitä kahvit ja odota, että homma on valmis. Sen jälkeen voit sanoa naapurille, että tuletko noutamaan koirasi pois.
 
No kuule, sanoppa seuraavalla kerralla kun naapurisi näet, koiran kanssa tai ilman, että jos tulee sille etäisyydelle, että yletyt, niin annat sille koiralle jatkossa niin kovaa mona, että tietää saaneensa, ja myös toteutat ukaasin, katso alkaako heillä homma muuttua.

Toisaalta toki voit ottaa yhteyttä virkavaltaan, koska he toistuvasti jättävät koiransa heitteille päästämällä koiran tappelemaan.
 
Ja vielä lisään, että jos se naapuri itse ei saa koiraansa kuriin, tee sinä sille täysin selväksi, ettei teidän pihalle eikä lähelle ole mitään asiaa.

Oi että, kuinka tahtoisin olla paikalla tuollaisessa tilanteessa.
 
Miten itse toimit kun näet koiran hyökkäävän? Vai tapahtuuko kaikki niin nopsaan ettei ehdi mitään? Eli ehtiskö siin tilanteessa mennä koirasi eteen, huutaa sille villikselle lujaa vaikka Ei tai Seis, tarvittaessa nappasta kiinni ja pistää makuulleen maahan? Ja sit omistajalle sanot et jos ei pidä koiraansa kiinni ni seuraavan kerran et mene enää väliin.
 
Miten itse toimit kun näet koiran hyökkäävän? Vai tapahtuuko kaikki niin nopsaan ettei ehdi mitään? Eli ehtiskö siin tilanteessa mennä koirasi eteen, huutaa sille villikselle lujaa vaikka Ei tai Seis, tarvittaessa nappasta kiinni ja pistää makuulleen maahan? Ja sit omistajalle sanot et jos ei pidä koiraansa kiinni ni seuraavan kerran et mene enää väliin.

Tilanne tapahtuu niin nopeaan ettei siinä ehdi kissaa sanoa.
Ja se hyökkäilee ihmistenkin luo (ei kuitenkaan kimppuun) että uskoisin jos pistelisin sen maahan niin se puraisisi minua. Se on todella dominoiva koira niin ihmisiä kuin eläimiäkin kohtaan. Tässä taloyhtiössä toinenkin koira jollekka aina isottelee, mutta se aina alistuu sille. On toki pentu vielä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja nöppäri;25629934:
Ja vielä lisään, että jos se naapuri itse ei saa koiraansa kuriin, tee sinä sille täysin selväksi, ettei teidän pihalle eikä lähelle ole mitään asiaa.

Oi että, kuinka tahtoisin olla paikalla tuollaisessa tilanteessa.

Tervetuloa tänne vaan :D

Sen ei tartte kuin kuulla et ollaan omalla pihalla niin haukkuen ryntää siihen meidän pihalle. Ja kerran jopa juoksi täyttä kiitoa meidän perään kun olin lasten/rattaiden/pulkan kanssa ja meidän koira hihnassa ja tuli näykkäisi koiraamme kaulaan.

Ja ite olen sellainen että koitan viimeisen saakka välttää kaikkia suukopu tilanteita, koska en halua kenenkään mieltä pahoittaa jne. Mut nyt alkaa minunkin lehmänhermot olla jo koetuksella varsinkin tuon eilisen jälkeen kun itteeän sattu perseeseen niin helvetisti ja olen siellä koirien alla niiden tapellessa ja tää poika vaan nauraa.
 
Auttaisko se jos sinä alkaisit huutamaan ja murisemaan sille piskille kun näät että se on tulossa. Meidän oma koira on arvaamaton muita koiria kohtaan josta syystä AINA remmissä. Mutta kun nää puudelit kulkee vapaana.. AArgh. Yritän kans aina huutaa että älä päästä tänne. Ja vastaus on että ei se mitään tee. Mutta kun meilläpäs saattaa jotain tehdä.

Yritän aina saada itse meuhaamalla saada sen piskin pois ja usein onnistunkin. Tiedän että minuahan siitä syytetään jos em tilanteessakin sattuisi jotain.. Pitäkää koiranne kiinni!!!
 
Mä soittaisin poliisille ja sen jälkeen menisin lääkäriin. Häntäluunmurtumasta + särkylääkkeistä lääkärilasku naapurille ja takista korvausvaateet. Sitten sanoisin naapurille että ensi kerralla kun se rakki näyttäytyy pihallanne niin väännät siltä niskat nurit.

Onko pihat aidattu? Saisiko aitaa rakentaa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja kokeiles tätä;25630143:
Auttaisko se jos sinä alkaisit huutamaan ja murisemaan sille piskille kun näät että se on tulossa. Meidän oma koira on arvaamaton muita koiria kohtaan josta syystä AINA remmissä. Mutta kun nää puudelit kulkee vapaana.. AArgh. Yritän kans aina huutaa että älä päästä tänne. Ja vastaus on että ei se mitään tee. Mutta kun meilläpäs saattaa jotain tehdä.

Tai sit nää "puudelit" kulkee pitkissä flexeissä ja vaik ite pitää koiraa lyhyessä remmissä sivussa ni näitten "puudelien" omistajat antaa vaan koiriensa tulla pitkässä narussa päin... Meil just tällanen täti naapuris ja sen puudelit viel räyhää kuulemma koska eivät saa tulla leikkimään koirani kanssa, koska en halua. Ja jos yrittää ihan ystävällisesti sanoo, et me mentäs ohi, ni nää omistajat pahastuu. No kaikenlaisii tosiaan on.
 
Kuvaa tapaus vaikka videolle, niin on todiste hyökkäilystä. Oma ja koiran lääkärilaskut naapurille, ilmoitus poliisille ja eläinsuojeluun. En mä ainakaan antaisi noin käydä _jatkuvasti_, johan siitä omakin koira kärsii!
 

Yhteistyössä