Myyomien poisto avoleikkauksella

[anu79]

Hei!
Minulla on edessä myyomien poisto avoleikkauksella ja pelkään niin maan hemmetisti. Sain niin vähän infoa kun kävin ultrassa. Myyomia on paljon (en järkytykseltäni edes muista kuinka paljon) ja suurin tais olla 8 cm halkaisijaltaan. Yrittävät kohtua säästävää leikkausta, koska en ole synnyttänyt. Tää on jotain kamalaa, sillä joudun pahimmassa tapauksessa odottamaan pari kolme kuukautta jonojen takia ja kipuja mulla on (alavatsaa viiltelee, selkään sattuu jne). Haluaisin kuulla tosta leikkauksesta, miten siitä toipuu jne? Kuukauden saikku tulee kuulemma, mutta miten sen ajan pärjää yksin kotona päivät, mies siis töissä päivisin. Ja mun leikkaus kai tulee olemaan iso (voi kun tietäiskin siitä enemmän) ja mikä pahinta, pelkään leikkauksia kuin ruttoa. Ja tässä vielä se, että oli tarkoitus alkaa yrittämään häiden (jotka siis piti ja toivottavasti tulee olemaan heinäkuun puolenvälin jälkeen, jos leikkaus ei vaikuta siihen) jälkeen, mutta nyt se on melko turhaa. Lääkäri sanoi, että raskaus voi olla vaikeaa, normaalia synnytystä ei tule olemaan ja jos siis ylipäänsä edes tulen raskaaksi. Siis jos kaikenlisäks saavat kohdun säilytettyä. Pelottaa, mitä teen.

 

[Hoidat itseäsi]

Pidät itsestäsi huolta täysivaltaisesti. Se on parasta, mitä nyt voit hyväksesi tehdä. Huolehdit ravitsevasta ruuasta, pidät itsesi fyysisesti hyvässä kunnossa ja käyt reippailla kävelylenkeillä vähintäänkin. Harrastat sitä mitä tähänkin saakka ja elät mahdollisimman normaalia elämää.

Hyvä fysiikka edesauttaa leikkauksesta toipumista tosi paljon, nopeuttaa sitä, etkä alkujaankaan ole huonossa kunnossa, josta tie ylöspäin on pitkä. Sama merkitys on myös positiivisella mielellä, sillä silloin jaksat ja viitsit panostaa itseesi. Kaikki, mikä lisää hyvinvointiasi, auttaa myös leikkausta ajatellen.

Älä pelkää itse leikkausta, menetelmät ovat huimasti kehittyneet joka vuosi. Kudokset uusiutuvat nuorella ihmisellä 3 viikossa ja isostakin operaatiosta selviää ihan ihmiseksi. Älä jää makaamaan sairasvuoteelle, vaan ole aktiivinen ja liiku vointisi mukaan silloinkin. Ylös ja liikkeelle heti, kun vain sairaalassa luvan saaat. Se edesauttaa toipumista ja ehkäisee veritulppia, voimistaa paljon enemmän kuin makaaminen. Kipuja sinulla ei tule olemaan leikkauksen jälkeen montakaan päivää ja niihin saat särkylääkettä. Ainoa tylsä jakso on leikkauksen jälkeen n. vuorokausi, kun nukutusaineet saattavat tehdä pahoinvoivaksi. Onneksi se menee suhteellisen pian ohitse eikä ole vaarallista.

Mietipä sellaista vaihtoehtoa, että on olemassa lapsia, jotka tarvitsevat äidin ja isän. Lapset ovat lahja, ihan samanlainen lahja on myö ottolapsi. Mietiskelin aikoinaan nuorena naisena, että jollen saa omaa biologista lasta, rakastan sitten sellaista, jonka saan muuten. Rakkaus lapseen kasvaa vastuusta ja huolenpidosta, yhdessäolemisesta ja läheisyydestä. Ei se ole kiinni synnyttämisestä. Voit kysyä niiltä, jotka ovat adoptioon päätyneet. He ovat syvästi kiintyneet lapseensa, hän on heidän oma lapsensa, jota eivät voi kuvitellakaan luovuttavansa pois, vaikka mitä eteen tulisi.

Näin ajatellen asia saa pienemmät mittasuhteet. Sinut on EHKÄ tarkoitettu jollekin lapselle äidiksi, joka sinua tarvitsee saadakseen hyvät eväät elämään.

Sinusta tulee tämän operaation kautta terve nainen, sillä niiden myoomien kanssa ainakaan raskaus ei taitaisi mahdollista. Voit myös hyvin, vuoto-ongelmat ja kivut lakkaavat, elämän laatu paranee kertaheitolla. Saat monta elämää parantavaa asiaa.

Häät eivät karkaa, vaikka ne siirtyisivätkin. Uskotko, että ne ovat ihan yhtä hyvät, vaikka ne ovat pienet ja intiimit? Silloin ainakaan asian varsinainen merkitys ei hautaudu kaiken tohinan alle, vaan vakava ja tärkeä askel otetaan muistaen, mistä tässä syvimmältään on merkitys.

 

[anu79]

Pidät itsestäsi huolta täysivaltaisesti. Se on parasta, mitä nyt voit hyväksesi tehdä. Huolehdit ravitsevasta ruuasta, pidät itsesi fyysisesti hyvässä kunnossa ja käyt reippailla kävelylenkeillä vähintäänkin. Harrastat sitä mitä tähänkin saakka ja elät mahdollisimman normaalia elämää.

Kiitti vastauksesta. Sainpa tuossa just ton viestin kirjoittamiseni jälkeen ikäviä uutisia lääkäriltä puhelimitse, että kohtu joudutaan todennäköisesti poistamaan, näin oli erikoislääkärit miettineet. Satavarmaa se ei ole, mutta myoomien koon ja määrän takia hyvin todennäköistä.
Itse olen adoptiolapsi ja ainut lapsi, tiedän siis tuon mahdollisuuden. Mutta, itse en siihen ehkä pysty lähtemään, sen tarkempia selittelemättä. Yritän kovasti, pinnistellen selvitä tulevista päivistä ja huomisesta töihin menosta muutaman päivän sairasloman jälkeen. Harmittaa avopuolison takia, hän niin kovasti halusi omaa lasta ja vaikka väittää, että mä olen se tärkein niin tiedän, että häneen sattuu. Tässä voi tulla suhde koetukselle

Liikuntaa en juurikaan pysty harrastamaan, kivut estävät. Eilen kävin chi ballissa ja se nyt taitaa olla ainut, jossa pystyn käymään. Koiran ulkoilutus ottaa voimille jo sekin, onneksi vielä pentu, ei siis pitkiä lenkkejä. Ruoka ei maistu, mutta yritän syödä.

Jännä miten sain vain 30 kpl 600 mg buranoita ja leikkaukseen voi mennä pari kolme kuukautta. Enhän mä noiden kanssa pärjää sitten mitenkään. Muutama kun menee päivässä, että pystyy elämään edes jotenkin.
Vuotoja ei ole koskaan ollut, e-pillerien ansiosta varmaan... eli ne ei oo ongelma.

 

[Hoidat itseäsi]

Fyysistä kuntoasi voit hoitaa myös kivuissasi, kun teet voimisteluliikkeitä, venytyksiä, punnerruksia vaikka kotona. Kannattaa etsiä sellaisia liikkeitä, joita voi tehdä, sillä niin paljon hyötyä sinulle on siitä, että lihaksistosi ja verenkiertosi on vahva, kun leikkaukseen menet. Usko vain, se helpottaa myös henkisellä puolella sekä ennen että jälkeen. Kokemuksen ääni tässä puhuu. Buranaa naappeliin ja puketrtamaan. Mitään vahinkoa sinulle ei tule siitä että liikut , mutta vahinkoa on siitä, että et liiku.

Elämä on kokonaisuus hyvistä ja vähemmän hyvistä asioista. Jokaiselle riittää. Kyllä myönnän, että hieman raskaalla kädellä sinulle tällä hetkellä on annettu, mutta siitä selviää. Pilko asioita pienemmiksi, käsittele niitä mielessäsi pieninä annoksina. Urakka ei tunnu niin suurelta.

Luota myös siihen, että elämä kantaa. Kun yksi portti sulkeutuu, avautuu edessä toinen. Näin se kulkee ja helpottaa, kun sen osaa ajatella näin.

 

[anu79]

Jep, eihän toi liikunta jääkään, vaikka tää ongelma onkin. Liikuntaa tulee harrastettua, vaikkakin vähän vähemmän, eli ei body pumpeja sun muuta niinku ennen.
Tulipa kiva uutinen, että kohtu näemmä poistetaan ja se vie innon nyt kyllä melkein kaikesta, varsinkin työnteosta. Lapsia halunneena tää on tosi raskas pala mulle ja leikkauksen ajankohdasta ei oo tietoa. Itku on koko ajan herkässä ja leikkauksesta haluisin tietää. Mutta eipä ole tietoa herunut muuta kuin viilto vatsaan ja viikon sairasloma. Ois kiva, jos lääkäri olis enemmän yhteyksissä ja saisin ees tietää sen ajankohdan. Elämäni rankin tilanne ja ei mieskään riemusta ole ratkennut.

 

[Sammas]

Minulta on leikattu myös isojen myoomien takia kohtu avoleikkauksella. Tilanteeni oli myös siltä osin sama kuin sinulla, eli minulla ei ole lapsia.

Menin sairaalaan päivää ennen leikkausta. Silloin otettiin verikokeet, sydänfilmit yms. ja keskustelin leikkaavan lääkärin kanssa. Illalla tyhjennettiin suoli, yöksi rauhoittavaa ja aamulla ylös leikkausta varten. Myös häpykarvat ajeltiin.

Ennen leikkausta asennettiin katetri. Leikkaus tehtiin nukutuksessa ja ennen nukutusta laitettiin "systeemit" selkään kipupumppua varten. Leikkauksessa tehtiin n. 20 cm viilto bikinirajaan. Leikkaus kesti kaikenkaikkiaan muistaakseni pari tuntia.

Olin heräämössä erilaisissa letkuissa muutaman tunnin, jonka jälkeen sitten siirrettiin osastolle. Sain antibiottia suoneen ja kipupumppu oli selässä, joten kivut eivät olleet pahoja. Toki olin aika väsynyt nukutuksesta.

Seuraavana aamuna poistettiin katetri ja nousin sängystä ylös. Maailma sumeni silmissä, mutta kestin pystyssä. Kipeäähän se kävely teki. Kaikista inhottavinta leikkauksen jälkeen oli ilmavaivat ja kova vatsa. Myös pissaaminen oli aluksi jotenkin oudon oloista. Olin sairaalassa kuusi päivää. Silloin otettiin tikit pois.

Mieheni oli reissuhommissa, joten äitini tuli apuun. Apu olikin tarpeen, sillä en olisi pystynyt nostamaan kovin painavia tavaroita ja kaikenlainen kurottelu ja kyykistely teki kipeää. Jos jotain putosi lattialle sen ylösnostamiseen piti keksiä apukeinoja

Toipuminen vei reilun kuukauden, mutta erilaisia epämääräisiä tuntemuksia haavan alueella oli useita kuukausia leikkauksen jälkeen. Seksi leikkauksen jälkeen pelotti ja vei aikansa ennenkuin uskoin, että paikat kestävät. Veristä vuotoa tuli emättimestä viikon pari ja olin siitä aika kauhuissani. Se kuului asiaan, mutta silti se oli minusta pelottavaa.

Lapsettomuus on ikävä asia, mutta olen ajatellut asian niin, että tämä on minun elämääni. Lapsia en saa, mutta jotain muuta hyvää sen tilalle. Adoptiolasta emme mieheni kanssa edes harkinneet. Hyväksyimme "kohtalomme" ja muutimme elämämme suuntaa lapsiasian kanssa. Asioiden hyväksyminen vie aikansa, mutta kun asia on käsitelty, voi jatkaa avoimin mielin ja uteliaana elämää.....

 

[Lohduttajana myöskin]

Leikkaus kuuluu perusleikkauksiin, jos sellaista nyt koskaan on.Tekniikka on huippuluokkaa. Ei ole vielä kirkossa kuulutettu, että kohtu poistetaan. Riippuu myomien sijainnista ja mahdollisuuksista poistaa ne.Voi olla myös varren päässä olevia myomia. Kyllähän kohtua voi leikellä. Ajattele esim. naista,jolle tehty nelisen kpl sectiota.

Uskon, että kotona pärjäät hyvin, jos sinun pitää hoitaa vain itsesi. Olen usein ollut vastaavissa tilanteissa. Ei omaisia lähimaisemissa.Varmasti saat soittamalla apua ja hommaa itsellesi mukavaa luettavaa, kunnes pääset itse ostoksille.Ruokaakin voi valmistaa etukäteen vaikkapa pakastimeen sopivia annoksia.
Kipua pahempaa ei juuri ole odotettavissa, eikä kipua tarvitse pelätä, jos sairaalasta on kotiin pässyt.
Henkinen puoli on sitten toinen tarina. Ehdotan, että kuuntelet radio-ohjelmia niinkuin itse tein.Ei koko ajan kelaa omia murheitaan.Kun jaksoin istua, hoidin kirjeenvaihtopuolen kuntoon.
Kohdun leikkaus on herkkä asia. Kohdun olemassaolo on lapsen saamisen ehto, vaikka tunnen naisen, jonka lapsi kasvoi vatsaontelossa normaaliksi ihmiseksi.Ei sääntöä ilman poikkeusta.Joku ehdottikin osittamaan asioita. Vielä ei kannata surra lapsettomuutta.Se on toinen asia.Eihän sairas aina jaksa tehdä sitä mikä on kannattavaa, ymmärrän sen.
Lääkärien käytös johtuu siitä, että nämä asiat tulevat väkisin rutiiniksi ja potilaan kannalta se on osittain hyvä.Joskus toivoisi, että lääkärit käyttäisivät valtaansa tähän hyvään valtaan ja rauhoittaisivat potilasta.

Toivon sinulle mielenkiintoista sairaalamatkaa. Ole itsellesi kiltti. En neuvo niitä asioita,joita sinulle on jo kerrottu.

 

[anu79]

Hei!
Kävin eilen juttelemassa ihan työterveyshoitajan kanssa, kun en muutakaan keksinyt. Oli muuten järkyttävää huomata, miten tuli tippa linssiin tuntemattomalle hoitajallekin tilanteestani. Itse pystyn aika hyvin kokoamaan itseni ja oli outoa, että toinen itki ja minä en. Kotona olen sitten itkenyt senkin edestä ja pahaa tässä on se, että äiti soittelee koko ajan ja itkee puhelimessa. Hän olisi kovasti toivonut lapsenlasta, minä kun ainut lapsi olen ja nyt sitä ei siis näemmä tule. Eihän tosiaan ole kirkossa kuulutettua, että kohtu poistetaan, mutta jos kaksi erikoislääkäriä näin on sanonut, että on hyvin hyvin todennäköistä niin minun on vaan pelättävä pahinta. Tänään soitan keskussairaalaan ja kysyn, miksei sieltä kuulu mitään vaikka olisi jo pitänyt. Haluan leikkaukseen pian, että mahdolliset häät heinäkuussa onnistuisivat eikä kesä menisi ihan pilalle. Ehtisin surra ja tottua ajatukseen tässä keväällä.
Mistä saisin vertaistukea? Olisi aivan ihana keskustella (netissä) ihmisen kanssa, joka saman kokenut. Siis nuori, synnyttämätön, lapsia halunnut ja leikkauksen kokenut? Minulle voisi laittaa edellisetkin viestiä sähköpostilla osoitteseen aapee79@suomi24.fi. Olisin todella kiitollinen

 

[entäpä jospa]

Oletko miettinyt, että voisitko ottaa yhteyttä yksityiseen lapsettomuushoitoja järjestävään yritykseen (esim. Felicitas) ja varata ajan sinne? En tiedä, onko mahdollista, mutta ehkä munasolujasi voitaisi pakastaa ja jos löydätte esimerkiksi sukulaisista sijaiskohdun, niin voisit saada omilla munasoluillasi jälkeläisiä? TV:ssä tuli kerran dokumentti, jossa sisaruksista vanhemmalla oli lapsiluku täynnä, mutta pikkusisko ei voinut saada lapsia. Heille tehtiin niin, että koeputkihedelmöityksellä isonsiskon munasolusta ja pikkusiskon miehen siittiöistä saatiin aikaan alkio, joka laitettiin isonsiskon kohtuun. Synnytyksen jälkeen isosisko luovutti adoptoimalla vauvan pikkusiskolleen. Muistan lukeneeni, että joissakin tapauksissa myös oma äiti on voinut kantaa kohdussaan sijaiskohtuna siis tyttärensä ja tämän miehen vauvaa.

Erilaisia vaihtoehtoja ehkä on olemassa, muttei välttämättä kovin helppoja ratkaisuja. Luulen, että kuitenkin tarvitset keskusteluapua ja todennäköisesti miehesikin sitä tarvitsee, jotta tämä kokemus ei erota teitä toisistaan.

 

[Ehdotit sellaista,]

joka ei ole Suomessa mahdollista, nimittäin kohdunvuokraus. Siihen liittyy niin monia epävarmuustekijöitä ja henkisiä juttuja, että sitä ei todellakaan voi suositella eikä heittää kenellekään vaihtoehdoksi. Maailmalla tapahtuu kaikenlaista omituista. Hieman tuo juttusi oli vastuuton heitto, et tainus miettiä paljon mitään, kun se teit, "entäpä jos".

Nyt Anun täytyy saada rauhaa selvitä ensiksi leikkauksesta ja siitä toipumisesta, muiden asioiden aika tulee vasta sitten. "Kaikki aikanaan ja kaikki ajallaan" on viisas sanonta. Otetaan asia kerrallaan eikä murehdita etu- eikä jälkikäteen asioita, joiden aika ei ole nyt.

 

[Muuan hoitaja]

Hyvää tahtova tuo edellinenkin ehdotus olikin eikä varmaan tarkoittanut, että tähään hätään pitää alkaa munasoluja pakastamaan.Eikö ole hyvä tietää faktat? Niitä voidaan pakastaa myöhemminkin, eikä tarvitse edes pakastaa vaan voidaan siirtää joskus ehkä suoraan. Eihän munasarjat lakkaa toimimasta,jos kohtu joudutaan poistamaan.Kaikki on teoriassa mahdollista senkin ikävän toimenpiteen jälkeen.
Äidin ruikuts tässä tuntuu ihan kohtuuttomalta ja sekundääriseltä ongelmalta. Hän nyt ei ole se pääsurija ollenkaan, vaikka toki senkin ymmärtää. On kai tunnekuohun vallassa eikä osaa ajatella lapsensa kannalta.Hyvää tarkoitavat ihmiset ah. Me voimme joskus olla hassuja.
Ja mitä tulee kohdun vuokraukseen:kyllä niitä on Suomessakin tapahtunut.

 

[anu79]

Jännä, miten tää keskustelu meni siihen, että miten lapsia voisi jatkossa saada. Se kun ei todellakaan ole mulla nyt päällimmäisenä mielessä. Kysyin neuvoa, jos joku tietää leikkauksesta, siitä toipumisesta (sekä henkisesti että fyysisesti) jne. Joku tuolla toki viisaasti sanoikin, että vielä on turha surra lapsettomuutta, yritän sitä välttääkin. Mutta jostain syystä pikkuvauvojen ja lasten näkeminen tekee pahaa tällä hetkellä. Ja keskussairaalasta ei kuulu, vaikka soittopyyntöä olen jättänyt. No eipä nyt viikonloppuna tosin mitään kuulukaan...