A
Anu Paajanen
Vieras
Nyt kun keskustelu työpäivän pidentämisestä käy kuumana, heitän ilmoille vähän erilaisen ajatuksen työelämän muutoksesta. Työpäivän pituushan ei enää aikoihin ole korreloinut työn tuottavuuden kanssa, muutamia teollisuuden toimialoja lukuun ottamatta. Sillä se että lähimarketin kassa tekisi tunnin pidemmän työvuoron, ei tuo kyseiselle marketille yhtään euroa lisää työpäivässä, eikä edes –vuodessa.
Mitäpä jos ottaisimmekin työelämän ohjenuoraksi myyntityön opit? Myyntityössä työn tuottavuutta ja kannattavuutta lasketaan yleensä vähintään kvartaaleittain, usein kuukausittain, joskus jopa viikoittain. Työlle on myynnissä asetettu niin kvantitatiiviset kuin kvalitatiiviset mittarit, joiden pohjalta työntekijän palkka määräytyy joko täysin tai osittain. Työntekijä vastaa siis itse siitä, että työ on aidosti kannattavaa ja sitä toisin sanoen kannattaa tehdä sekä teetättää.
Työn tuottavuuden laskeminen myyntityön opeilla ei varmastikaan istu ihan jokaiseen työhön, mutta hyvin suureen osaan se saataisiin sovellettua. Esimerkkinä opettajalle voitaisiin maksaa osa työn palkasta perustuen Pisa-kokeiden tuloksiin. Mitä paremmin luokka pärjäisi, sitä enemmän opettaja tienaisi. Peruspalkkaa toki leikattaisiin. Joku voisi vastaväitteenä sanoa, että eihän se tulos pelkästään opettajan ammattitaidosta johdu. Ns. huonoa luokkaa ei saisi menestymään huippupisteille, vaikka olisi miten hyvä opettaja. Mutta ei myyntityössäkään ”nallekarkit mene tasan”. Sinulle määrätään asiakassegmentti, joka ei ole kiinnostunut myymästäsi tuotteesta tai palvelusta kovinkaan paljon. Myyntityössä kuitenkin sanotaan, että vain paska myyjä syyttää myyntituloksista asiakaskuntaa.
Moneen työhön eivät määrälliset mittarit tietenkään (pelkästään) sovi ja esimerkiksi sairaanhoitajan työtä voitaisiin pisteyttää asiakastyytyväisyydellä kontra asiakasmäärä. Ja nekin tehtävät joissa jatkuvaa laadullista mittaamista on mahdotonta tehdä, voitaisiin silti tulosvastuuta jakaa työntekijöille. Esimerkiksi toimittajalle maksettaisiin lehden levikin/tuottavuuden mukaan. Vaikkakaan lehden lukijamäärät eivät ole vain yhden toimittajan kirjoitusten tasosta ja kiinnostavuudesta kiinni, on se sitä kuitenkin välillisesti.
Myyntityössä tavataan sanoa, että on olemassa vain hyviä ja keskinkertaisia myyjiä. Tämä siksi, että huono myyjä ei kauan talossa vanhene, koska hänet irtisanotaan. Myös tämä ajatusmalli tukisi hyvin nykyistä heikkoa taloustilannetta. Mikäli et siis pärjää työssäsi edes tyydyttävästi, saat potkut ja joku toinen saa mahdollisuutensa yrittää sinun tilallasi. Näin pitkällä aikavälillä parhaat työntekijät olisivat töissä ja se ”heikompi aines” mahdollisesti työttömänä kotona. Ei liene nimittäin kovin kaukaa haetulta, että tälläkin hetkellä yhtä työhönsä v*ttuuntunutta virkamiestä vastaan olisi useampikin innokas työtön tulemaan tilalle.
Myyntityön palkkamalli on paitsi järkevää työnantajalle, se on myös oikeudenmukainen ja kannustava työntekijöille. Hyvä työntekijä palkitaan usein ruhtinaallisestikin, kun vastavuoroisesti laiska ja saamaton saa vain sen mitä hänelle tuosta työstä kuuluukin. Työajat menettäisivät monessa työssä merkityksensä, sillä työn tulos olisi se ratkaiseva tekijä.
Mitäpä jos ottaisimmekin työelämän ohjenuoraksi myyntityön opit? Myyntityössä työn tuottavuutta ja kannattavuutta lasketaan yleensä vähintään kvartaaleittain, usein kuukausittain, joskus jopa viikoittain. Työlle on myynnissä asetettu niin kvantitatiiviset kuin kvalitatiiviset mittarit, joiden pohjalta työntekijän palkka määräytyy joko täysin tai osittain. Työntekijä vastaa siis itse siitä, että työ on aidosti kannattavaa ja sitä toisin sanoen kannattaa tehdä sekä teetättää.
Työn tuottavuuden laskeminen myyntityön opeilla ei varmastikaan istu ihan jokaiseen työhön, mutta hyvin suureen osaan se saataisiin sovellettua. Esimerkkinä opettajalle voitaisiin maksaa osa työn palkasta perustuen Pisa-kokeiden tuloksiin. Mitä paremmin luokka pärjäisi, sitä enemmän opettaja tienaisi. Peruspalkkaa toki leikattaisiin. Joku voisi vastaväitteenä sanoa, että eihän se tulos pelkästään opettajan ammattitaidosta johdu. Ns. huonoa luokkaa ei saisi menestymään huippupisteille, vaikka olisi miten hyvä opettaja. Mutta ei myyntityössäkään ”nallekarkit mene tasan”. Sinulle määrätään asiakassegmentti, joka ei ole kiinnostunut myymästäsi tuotteesta tai palvelusta kovinkaan paljon. Myyntityössä kuitenkin sanotaan, että vain paska myyjä syyttää myyntituloksista asiakaskuntaa.
Moneen työhön eivät määrälliset mittarit tietenkään (pelkästään) sovi ja esimerkiksi sairaanhoitajan työtä voitaisiin pisteyttää asiakastyytyväisyydellä kontra asiakasmäärä. Ja nekin tehtävät joissa jatkuvaa laadullista mittaamista on mahdotonta tehdä, voitaisiin silti tulosvastuuta jakaa työntekijöille. Esimerkiksi toimittajalle maksettaisiin lehden levikin/tuottavuuden mukaan. Vaikkakaan lehden lukijamäärät eivät ole vain yhden toimittajan kirjoitusten tasosta ja kiinnostavuudesta kiinni, on se sitä kuitenkin välillisesti.
Myyntityössä tavataan sanoa, että on olemassa vain hyviä ja keskinkertaisia myyjiä. Tämä siksi, että huono myyjä ei kauan talossa vanhene, koska hänet irtisanotaan. Myös tämä ajatusmalli tukisi hyvin nykyistä heikkoa taloustilannetta. Mikäli et siis pärjää työssäsi edes tyydyttävästi, saat potkut ja joku toinen saa mahdollisuutensa yrittää sinun tilallasi. Näin pitkällä aikavälillä parhaat työntekijät olisivat töissä ja se ”heikompi aines” mahdollisesti työttömänä kotona. Ei liene nimittäin kovin kaukaa haetulta, että tälläkin hetkellä yhtä työhönsä v*ttuuntunutta virkamiestä vastaan olisi useampikin innokas työtön tulemaan tilalle.
Myyntityön palkkamalli on paitsi järkevää työnantajalle, se on myös oikeudenmukainen ja kannustava työntekijöille. Hyvä työntekijä palkitaan usein ruhtinaallisestikin, kun vastavuoroisesti laiska ja saamaton saa vain sen mitä hänelle tuosta työstä kuuluukin. Työajat menettäisivät monessa työssä merkityksensä, sillä työn tulos olisi se ratkaiseva tekijä.
