myoomakohtu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Huolestunut
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

Huolestunut

Vieras
Kävin viime viikolla gynegologilla. Olen 37 vuotias. Lääkäri totesi kohdussani olevan 1 - 1,5 cm:n kokoisen myooman. Kohdun toinen seinämä tuntui muhkuraiselta ja kohtuni oli kasvanut huomattavasti. Koko vastasi n. 10 raskausviikkoa. Nyt minua huolestuttaa vauvahaaveet. Kasvaako kohdun koko automaattisesti myooman takia? Miten myoomaa voidaan hoitaa? Onko joku Elleistä ollut vastaavassa tilanteessa? Kokemuksia kaivataan.
 
Soita sinne sinut tutkineelle lääkärille, hän osaa parhaiten vastata sinulle, sillä jonkun toisen saama vastaus voi olla sinulle väärä vastaus. Myooma sinänsä on vaaraton kasvain, jolle ei tarvitse tehdä mitään, jollei siitä tule vaivoja.
 
Hei! Minuakin kiinnostaisi, mitä myoomalle voisi tehdä, miten poistaa, vai pitääkö koko kohtu poistaa??? Joku kertoi, että ultraäänellä voisi hajottaa, mitenhän on?

Itselläni on ollut aiemmin kivuton ovulaatiovaihe ja vain vähän kipua kuukautisten alkaessa, mutta jo vuoden ajan kivut ovat olleet molempina aikoina aika kovat, joten haittaa myoomasta on!

Olisi mukava saada vastauksia! Kiittelen :)
 
Myoomat eivät aiheuta kipuja, sinulla todennäköisesti on endometriaa eli kohdun limakalvoa on myös kohdun ulkopuolella. Ne aiheuttavat kuukautiskipuja.

Myoomia poistetaan vain, jos ne kasvavat kovin suuriksi ja/tai vuotavat kohtuun päin. Silloin niistä tulee vuotohäiriöitä ja kohtuuttoman runsaita vuotoja. Mitään kipuja ne eivät ole minulle aiheuttaneet, eikä niiden edes pitäisi niitä aiheuttaa. Myoomat ova lihaskasvaimia, vaarattomia sinänsä.
 
Olipa hyvä tieto tuo, että myoomat eivät aiheuta kipua. Kuukautisvuotoni on vähentynyt selvästi viimeisen vuoden aikana, joten sekään ei kohdallani viittaa myoomaan.

Sopisikohan se endometrioosiin?
 
Minulta poistettiin isot myomat ja lääkärini sanoi, että niistä johtuvat runsaat kuukautiset ja kovat kivut, kun ne on ylimääräisiä kohdussa, niin kohtu yrittää poistaa niitä supistelemalla ja itse olin todella kipeä niistä. Onneksi leikkaus auttoi.
 
Eli kipuja siis on joillakin ja joillakin ei, mutta runsaat kuukautiset tuntuu olevan kaikilla, joilla on myoomia. Minulla luultavasti on jotain muuta, toivottavasti ei vakavaa!

Kiitos vastauksestasi :)
 
Olen jo vanhempi 54 vuotias. Minulla oli kanssa myooma, käytin ehkäisypillereitä nuorempana. Tutkittiin kerran vuodessa ultraäänellä onko suurentunut. Kun lopetin pillerit alkoivat vaihdevuodet. Tänä vuonna gyne, sanoi, että myooma on kutistunut pieneksi, on enää vain vähän näkyvissä. On vanhuudestakin jotain hyötyä. Aikoinaan oli runsaat kuukautiset, töissäkin sai olla kassillinen isoja yösiteitä mukana, välillä tuntui ettei voisi nousta lainkaan tuolilta, kohta oikein horahtaa. Monta kertaa on ollut hame ja housut veressä, onneksi työkaverit tiesivät sen ja aina junailtiin asiat eteenpäin. Olen yleisönpalvelija, joten aina pitää olla siisti.
 
Minulla myoomat aiheuttivat kyllä lieviä kipuja, kohtu aristi myös sisätutkimuksessa. Lisäksi oli epämääräistä painontunnetta, etenkin peräsuoleen päin. Myoomat olivat kohdun taka- ja ulkopuolella, joten vuoto ei myoomien takia lisääntynyt.Mutta suuren suurta vaivaa myoomakohdusta ei minulle ollut.

Myoomat todettiin 5 vuotta sitten, olivat silloin 3 cm, Seurattiin. Tänä keväänä myooma oli niin iso, että kohtuni koko oli kymmenkertainen normaaliin verrattuna. En saanut vaihtoehtoja, eikun vaan leikkuulaudalle..... Kohtu poistettiin avoleikkauksella, munasarjat jäi.

Eipä ole alkanut uusi ihana elämä, niinkuin täällä jotkut ovat hehkuttaneet hehkuttamasta päästyäänkin. Haavan ja navan välinen alue on osittain tunnoton, osittain erittäin arka, etenkin ihon hively tuntuu tosi ilkeältä. Arkuuden takia en voi käyttää kuin mummomallisia housuja, hametta en voi pitää päälläni, urheiluharrastukset ovat jääneet, samoin seksi. Virtsanpidätysongelmat myös vaivaavat. Joten kivaa on!! Ennemmin vuotoa kerran kuussa kuin tätä. Leikkauksesta on jo aikaa useampi kuukausi - lääkäri tosin sanoi, että nämä vaivat voivat kiustata pitkään, joskus jopa yli vuoden! Huoh.
 
"auts"
otan osaa ja ymmärrän kun sanot, että eipä alkanut uusi ihana elämä....(ihan samanlaisen operaation läpikäyneenä).

ihan samat vaivat on kärvistelty. vielä yksi tutkimus urologilla edessä. aloita kuitenkin lantiopohjalihasten jumppa (jos et niitä jo tee???). toinen jumppa syville vatsalihaksille.

minulla myös jatkuu nuo tunnottomuudet (ja sively tekee tosi häijyä), mutta muutamilla vatsaliikkeillä ovat jotenkin helpottuneet isoimmat kivut. siis tuntuu olevan apua jopa tuohon tunnottomuuteen jumpasta kaiken muun ohella.

sanoisin kohdallani, että vasta 3kk:n jälkeen tuntuu helpommalta eikä kipuja ole joka päivä tarjolla (jossain alavatsalla)... (voi mennä se vuosi; sanoi korjausleikkauksen tehnyt urologi minulle puhelimessa). että silleen. on ollut nyt aikaa sopeutua jo tällaiseenkin vaihtoehtoon, kun muuten elo on suurimmaksi osaksi jo siedettävää. kyllä sinäkin selviät!


 
Myooma

Kiitos myötätunnosta.

Millaisia vatsalihasliikkeitä olet pysytynyt tekemään? Kunpa löytäisin liikkeitä joita kykenisin tekemään, niin jospa tämä toipuminenkin saisi vauhtia.

Vatsa tuntuu sen verran aralta sekä vaatteet "hankaavat" vatsaa niin, ettei tässä ole ihmeempiin liikuntasuorituksiin pystynyt. Muutaman km kävelylenkkejä olen tehnyt, mutta sitten alkaakin olla jo kiire vessaan.....!

No, vuosi on ihmiselämässä lyhyt, vaikka tällä hetkellä sitä on vaikea ajatella positiivisesti. Eihän tässä henki ole menossa, mutta kurjaa silti, kun iso osa "entisen elämän" iloista on haaveita.
 
Suomessa poistetaan vuodessa 10.000 kohtua.

Minkä ikäisiä olette ja olitte, kun kohtu poistettiin? Tarjosiko lääkäri muuta vaihtoehtoa?

En tiedä yrittäisinkö sinnitellä myomien kanssa vai mitä pitäisi tehdä? Milloin kuukautisenne loppuivat?
 
Hyvä Auts, niinpä niin eli pienempikin myoma on syytä leikata. Huonosti sinua on seurattu jos myomasi ehti noin paljon kasvaa kuin kerrot. Leikkaushan olisi mennyt ehkä jopa tähystämällä jos se olisi tehty heti. Itselleni on tehty avoleikkauksella myoman poisto, koska myoma oli "narun" päässä kohdun ulkopuolella, naru lähti kohdun pinnasta siis. Myomani oli kuulemma kananmunan kokoinen. Kyllä minä tuolloin käsitin että myomat lisääntyvät (kuin syylät) eivät välttämättä vain kasva. Eli varmaankin kohtusi koon kasvu oli seurausta siitä että siellä oli useita myomia. Itse toivuin leikkauksesta niin hyvin etten enää voi ymmärtää miksi esim. keisarinleikkausta niin usein väitetään kivuliaaksi ja huonosti paranevaksi toimenpiteeksi.


-----


Alkuperäinen kirjoittaja Auts!:
Minulla myoomat aiheuttivat kyllä lieviä kipuja, kohtu aristi myös sisätutkimuksessa. Lisäksi oli epämääräistä painontunnetta, etenkin peräsuoleen päin. Myoomat olivat kohdun taka- ja ulkopuolella, joten vuoto ei myoomien takia lisääntynyt.Mutta suuren suurta vaivaa myoomakohdusta ei minulle ollut.

Myoomat todettiin 5 vuotta sitten, olivat silloin 3 cm, Seurattiin. Tänä keväänä myooma oli niin iso, että kohtuni koko oli kymmenkertainen normaaliin verrattuna. En saanut vaihtoehtoja, eikun vaan leikkuulaudalle..... Kohtu poistettiin avoleikkauksella, munasarjat jäi.

Eipä ole alkanut uusi ihana elämä, niinkuin täällä jotkut ovat hehkuttaneet hehkuttamasta päästyäänkin. Haavan ja navan välinen alue on osittain tunnoton, osittain erittäin arka, etenkin ihon hively tuntuu tosi ilkeältä. Arkuuden takia en voi käyttää kuin mummomallisia housuja, hametta en voi pitää päälläni, urheiluharrastukset ovat jääneet, samoin seksi. Virtsanpidätysongelmat myös vaivaavat. Joten kivaa on!! Ennemmin vuotoa kerran kuussa kuin tätä. Leikkauksesta on jo aikaa useampi kuukausi - lääkäri tosin sanoi, että nämä vaivat voivat kiustata pitkään, joskus jopa yli vuoden! Huoh.

 
Ninnukka

Myoomia seurattiin aluksi 3 kk välein ja kun ne eivät kasvaneet eivätkä juuri oireilleetkaan niitä siirryttiin seuraamaan kerran vuodessa. Myoomat pysyivät siis ennallaan viisi vuotta. Jostain syystä ne äityivät kasvamaan nopeasti huimaan kokoonsa vajaan vuoden sisällä. Isosta koosta huolimatta, minulla ei ollut edelleenkään sen suurempia vaivoja myoomaisesta kohdusta.

Kun myoomat olivat pienempiä, lääkäri sanoi, ettei niitä/kohtua tarvitse poistaa, ellei niistä ole haittaa. Leikkaus on aina leikkaus, ja kohtua ei lähdetä ihan suinpäinkään poistamaan. Niin, nythän se on huomattu oikein kantapään kautta, ettei operaation jälkeen olotila ole välttämättä mitä auvoisin!

Mitä leikkaustyyliin tulee, erinäisistä syistä johtuen myoomakohtuni olisi poistettu avoleikkauksella koosta riippumatta.



 
"auts"
kesti melkein kaksi kuukautta ennenkuin pystyin edes ajattelemaan mitään jumppia. tosi kipeenä olin ja pitkään.

kävin naistenklinikan fysioterapia-luennolla kuuntelemassa ja neuvoja saamassa lantionpohjalihas-treeniin. (jos olet pk-seudulta niin mene ihmeessä käväsemään siellä! tai jos olet kauempaa, niin varmaan operaation tehnyt sairaala omistaa fysioterapiaosaston). muuten on ihan muutama jooga-liike joita teen. ei tartte montaa minuuttia uhrata.

löytyisikö googlettamalla, jos laitat hauksi "syvät vatsalihakset" tms. en oikein osaa selostaa noita joogajuttuja tässä. yhden nimi muistaakseni kissa. (oikein tehokas). sitten ihan selällään maaten nosta vuoronperään jalkoja ylös. (oli alussa työn ja tuskan takana tällainenkin). kun jaksat niin molempia jalkoja yhtäaikaa.

varmaan ehtii nuo vatsalihaksetkin mennä huonoon kuntoon pitkän sairaana olon aikana (ja tietty leikkausten takia). kuten sanottua, jotenkin on tuntunut siltä että noi treenit on auttanut parantavasti myös tuohon kurjaan tunnottomuuden tunteeseen navan ja haavan välissä. nuo tunnottomuudet voivat olla sitten tosi pitkäaikaisiakin juttuja, kuulemma.

aloita ihan helpoilla jutuilla ja muutamalla toistolla, niissäkin on tekemistä aluksi jos et ole vielä suuremmin rehkinyt.

olen samaa mieltä kuin sinä asiasta verratessani elämää ennen ja jälkeen leikkausta. mutta ehkä sekin (terve) päivä tulee, jolloin tosiaan voi tästä asiasta iloita. toivottavasti sullekkin.

ja jos sulla nuo pissajutskat ei helpota, pyydä lähete urologille. tällaisten leikkausten seurauksena voi olla just näitä pissavaivoja. luin senkin jostain saitilta.
 
Minulle nämä jälkituntemukset tulivat puuntakaa, sanallakaan ei mainittu, että näitäkin voi tulla. Lääkärit sekä sairaalahenkilökunta toivat esille vain elämänlaadun paranemisen. Kai sekin koittaa, kun malttaa odottaa. Kun olen tottunut liikkumaan ja menemään, on tämä hissuttelu kärsimystä.

Nyt siis vain jumppaamaan. Josko jo jouluna mahtuisin farkkuihin ja pystyisin laittamaan housun vetskarin kiinni ;-)

Angelina,

Olen 41v.
 
Hienoa, rehellisiä mielipiteitä, jokaisen sairauskertomus on omanlaisensa eikä pidä yleistää eikä "hehkuttaa", se on todella ymmärtämätöntä muita kohtaan.
 
On todella vaikeaa tehdä ratkaisuja. Minulle gynet eivät edes ehdottaneet hormonikierukkaa, joka on yleinen myomien hoitokeino vaan sen teki eräs ystäväni.

Kierukka on ollut lähes vuoden ja yhä vuotaa vähän, mutta koin juuri niin megalomaaniset kuukautiset, etten olisi ikinä uskonut verta voivan tulla niin paljon. Jos vaan tietäisin milloin kuukautiset loppuvat niin sinnittelisin vielä, koska en haluaisi mihinkään leikkaukseen, koska olen allerginen monille lääkkeille. Olen 46 v., enkä tiedä milloin äidilläni loppuivat.

Myomani olivat vuoden alussa jotain 4 cm.

Mitä te tekisitte sijassani? Olen siis 46 v.
 
Kohdunpoistoja väitöskirjassaan tutkinut erikoislääkäri Ritva Hurskainen Hyvinkään sairaalasta arvioi, että leikkausten määrä saattaa tänä vuonna asettua 7 000 operaation tuntumaan

Naisten suhtautuminen kohdunpoistoon on muuttunut entistä varovaisemmaksi, ja esimerkiksi kuukautishäiriöitä hoidetaan yhä useammin lääkkeillä. Runsaisiin kuukautisiin tarjoavat apua esimerkiksi lämpöpallohoito ja hormonikierukka.

Laita hakusanaksi kaypahoito.fi/ sieltä tiivistelmät potilaille ja kohta 42. Runsaiden kuukautisten hoito...

Vaihtoehtoja löytyy nykyisin.
Katso hakusanalla traneksaamihappo.
 
Minuakin suuresti ihmetyttää, että hoitohenkilökunta niin usein kertoo, mitä hyvää seuraa esim. kohdun poistosta, mutta ei kerro niitä pahimpia vaihtoehtoja ollenkaan, sitten naiset ovat aivan ihmeissään, kuinka vaikeaksi voikin asiat mennä.

Kuinka yleistä on emättimen laskeuma kohdun poiston jälkeen. Mietin vain kohdallani kun sterilisaatio tehtiin "johdot" kokonaan katkaisemalla ja sen jälkeen minulle tuli mm. peräsuolen laskeuma, ihmejuttu sekin, niin jos johdotkaan ei ole alaosan juttuja pitelemässä ja kohtukin olisi pois, niin mikä sitä emätintä siellä pitelisi paikallaan? Vatsalihaksetko?
 

Similar threads

Yhteistyössä