Myllylän testamentti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "tyhmä"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

"tyhmä"

Vieras
IL kertoo Myllylän tehnee testamentin jossa testamenttaa omaisuutensa lapsilleen.

Olen ilmeisesti vähän tyhmä mutta miksi näin? Eikös lapset joka tapauksessa peri vanhempansa? Ja puoliso ei peri mitään, vaikka jos kyse on avioparista niin tehdään yhteisen omaisuuden jako puoliksi ensin mikäli avioehtoa ei ole.

Mikä tässä Myllylän tapauksessa on se syy miksi teki testamentin? Eivät he kai enää olleet naimisissa?

Kyselen siksi että en ymmärrä miksi täytyy testamentti olla että lapset perisivät?
 
Siinä voi esimerkiksi ehto, että lasten aviopuolisoilla ei ole oikeutta perintöön. Eli tulevilla puolisoilla ei ole osuutta siihen omaisuuteen. Lisäksi voi olla jotain muuta, mitä antaa muille kuin varsinaisille perillisille.
 
Vähän vaikea ottaa kantaa kun ei tiedä testamentin sisällöstä, mutta eiköhän testamentilla voi määrätä esim. sen että ex-puolisolla ei ole hallinta oikeutta perintöön eli lapset joko saavat perinnön täysi-ikäisinä tai omaisuuden hallinta hoidetaan muuten. Lisäksi koskaanhan ei voi tietää mitä tapahtuu käsittääksen testamentilla voi myös määrätä että ko. omaisuus ei missään olosuhteissa päädy ex-puolisolle tai tänän suvulle.
 
Testamentilla voidaan estää isän perinnön meneminen exän suvulle siinä tapauksessa, että lapset kuolevat ennen äitiä.

näin minäkin ajattelisin. lehdessä mainittiinkin että on turvattu ettei mene entisille sukulaisille.
jos sattuisi niin ikävästi että joku lapsista kuolisi hänen perintö osuutensa siirtyisi suville.

lapset ovat myös alaikäisiä joten voi olla,ettei ole halunnut suville hallintaoikeutta perintöön.
hyvä,että on turvannut lastensa elämän taloudellisesti
 
Miksi ihmeessä muuten tästäkin piti tehdä uutinen? So what jos teki testamentin?? Iltapäivälehdet yrittää tehdä tästäkin jotain hämärää ja epäilyttävää.
 

Yhteistyössä