Meidän poitsu on nyt 2v10kk ja on syksyyn asti ollut reipas poika, halunnut ulkoilla, kyläillä ja kerhoilla. Tietysti normaalia uhmaa on ollut ja on lujatahtoinen. Mutta nyt haluaisi olla vaan kotona leikkimässä sisällä. Kerhoon tai ulos ei halua lähteä ja kun kuitenkin esim. ulos mennään joka päivä (on toinenkin, nuorempi lapsi) niin saattaa olla että esim. leikkipuistossa itkeskelee, että haluaa omaan kotiin. Jos kavereita on niin saattaa innostua leikkimään ja unohtaa kiukkunsa. Samoin sisällä tykkää leikkiä kavereiden kanssa ja lähteä kyläilemään tiettyjen kavereiden luo. En vaan tiedä miten suhtautua tähän "passivoitumiseen". Niin ja haluaa vaan istua rattaissa, ei enää kävellä. Keväällä vielä reippaasti käveli pitkiä matkoja. Syöminenkin mennyt takkuamiseksi. Kaikki mitä haluaa sanoo mankumisella ja itkemisellä...
Eli onko muilla saman ikäisillä samanlaista ja miten toimitte? Minä siis joka tapauksessa vien pojan ulos joka päivä ja kyläillään/meillä käy vieraita, mutta kerhoon en ole pakottanut. Yritän toimia piutkällä pinnalla, ystävällisesti ja jämäkästi, mutta välillä tulee alennuttua samaan huutamiseen