Muuttaminen puolison kotiseudulle?

[pohtii hän]

Ei ole helppoa sovittaa yhteen eri puolelta Suomea kotoisin olevien tapoja, tottumuksia, murteita ja mitä lie. Kotiseuturakkaus on yllättävän voimakasta.

Ennen kaikkea hankalaksi on osoittautunut se, että asutaan toisen kotiseudulla, joka taas on toiselle puoliskolle vierasta aluetta. Tutut, sukulaiset ja ystävät asuu muualla ja ainut linkki on se oma puoliso. Kaiken lisäksi asutaan maalla, jossa etäisyydet ovat pitkiä ja harrastusmahdollisuuksia rajoitetusti.

Sopeutuuko sitä koskaan? Kaipaako loppuelämänsä takaisin omalle kotiseudulle? Millaisia kompromisseja olette tehneet? Esim. vietetäänkö lomat sitten siellä toisen puolison kotiseudulla ja mummolassa?

Kokemuksia kaivataan niin puolison mukana muuttaneilta kuin niiltä, jotka ovat sen puolisonsa raahanneet jostakin muualta kuin lähikunnasta...

 

["näin meillä"]

Me muutimme mieheni kanssa kokonaan uudelle seudulle, kun yhteen muutimme. Sehän täällä on (tai toki riippuu ihmisestä), että en koe, että olemme ns. paikallisiin piireihin päässeet mukaan. Ja on tietysti vähän ulkopuolinen olotilakin. Tuntuu, että keitä täältä tunnen, niin heidän sukunsa asuu joko täällä tai sitten lähiseudulla.

Joskus haikailin itse takaisin omalle kotiseudulleni takaisin mutta mieheni ei tuonne halua mennä. Joten olen tuon haikailun lopettanut. On täälläkin kivaa olla ja elää. Maaseudulla on mukavaa.

 

[ap.]

[QUOTE="näin meillä";27597211]Me muutimme mieheni kanssa kokonaan uudelle seudulle, kun yhteen muutimme. Sehän täällä on (tai toki riippuu ihmisestä), että en koe, että olemme ns. paikallisiin piireihin päässeet mukaan. Ja on tietysti vähän ulkopuolinen olotilakin. Tuntuu, että keitä täältä tunnen, niin heidän sukunsa asuu joko täällä tai sitten lähiseudulla.

Joskus haikailin itse takaisin omalle kotiseudulleni takaisin mutta mieheni ei tuonne halua mennä. Joten olen tuon haikailun lopettanut. On täälläkin kivaa olla ja elää. Maaseudulla on mukavaa.[/QUOTE]Kiitos vastauksesta. Juuri tuo piireihin pääseminen saattaa olla tosi vaikeaa. Teillä on kumminkin yhdessä se ulkopuolinen olo, kun taas tässä tapauksessa se on vain toisella. Kotiseudusta tunnetaan kaikki turhimmatkin paikannimet, paikat ja rakennukset, missä kukakin asuu, kuka on sukua kenelle jne. Lievästi ahdistavaa sille muuttaneelle puolisolle?

Voihan noita paikkoja oppia, mutta en tiedä oppiiko kyläläisten kanssa toimimaan. Muualta muuttaneet puolisot tunnetaan kai lähinnä nimeltä "sen ja sen akka/ukko". Riippuu ehkä siitäkin, miten ottaa paikan omakseen, mutta pienen paikkakunnan harmihan tuo on...

Maalla on mukavaa silti.

 

[näin meillä jatkaa]

Juuri tuokin on totta mitä sanot, että kun ei täällä niin vain tunne paikkoja ja taloja ja missä kukakin on asunut. Sekin tuo tuota ulkopuolista olotilaa. Tosin viihdyn mieheni ja lapseni kanssa mainiosti näin omissa oloissamme. Meillä on oma elämämme ja omat tekemisemme. En ole mikään ns. laumasielu, joka kaipaa ihmisiä ympärilleen. Toki tiettyjä tuttavia tapailen silloin tällöin ja se riittää minulle.

Omien vanhempieni luona käymme useammin, kuin mieheni vanhempien. Miehen kotia on täältä sen verran matkaa, kuin omien vanhempieni.

 

["vieras"]

Minä muutin puolisoni perässä pieneen tuppukylään maalle toiselle puolelle Suomea. Mä en koe että mulla olisi mitään kotipaikkakuntaa, kun omat vanhempani ovat myös eri puolilta Suomea kotoisin ja ollaan muutettu useita kertoja kun olin lapsi/teini. Miehen sukulaiset taas ovat kaikki kotoisin keskenään samalta seudulta, ja oikeastaan koko kylän asukkaat tuntuvat asuneen täällä aina. Koen olevani aika ulkopuolinen. Yleensä olen muuton jälkeen sopeutunut hyvin, mutta täällä se on ollut vaikeampaa, kun "paikalliset" tuntuvat vierastavan mua siksi kun olen muuttanut niin kaukaa, ja sekin tuntuu olevan ihmetyksen aihe, että olen asunut niin monessa paikassa Muutenkin ihmisiin on vaikea tutustua, kun muita ei tapaa samalla tavalla kuin kaupungissa. Mua harmittaa todella paljon, että mies ei helpottanut yhtään mun kavereiden saamista, vaikka pyysin kauan että kutsuisi meille suht saman ikäisiä sukulaisia tai muita ihmisiä, että saisin mahdollisuuden tutustua ihmisiin. Mies tapaa tuttaviaan yksin, töiden parissa tai käy muuten vain tapaamassa, eikä tunnu ymmärtävän, miten yksinäistä mulla on. Olen näiden muutaman vuoden aikana saanut kokonaiset kaksi kaveria (nekin ihan ilman miehen apua ).

Lomia meillä ei juurikaan ole (maatila...) ja juhlat ym. oletetaan menevän samalla kaavalla kuin täällä aina ennenkin. Koen että mulle ollaan vihaisia "perinteiden rikkomisesta" jos haluan tehdä jotain toisin, olla esimerkiksi omien ystävien ja sukulaisten kanssa. Mies kyllä ymmärtää ja olisi valmis joustamaan, mutta hänen vanhempansa asuvat turhan lähellä ja koittavat sanella paljon, miten asioiden pitäisi mennä.

Kuulostaa varmaan masentavalta, mutta sellaiseksi mä suoraan sanottuna tämän tilanteen tunnen Mulle ei ole paha paikka asua vieraassa paikassa, kaukana sukulaisista jne. mutta mua ahdistaa tämän nykyisen asuinpaikan tunnelma. Mulla ei ole koskaan ollut lähellä asuvia sukulaisia (muuta kuin lapsuudenkodissa tietysti vanhemmat) niin toisaalta on mukava että esimerkiksi omalla lapsella on edes toinen mummola lähellä, mutta kyllä mä kaipaisin vähän etäisyyttä

 

["vieras"]

Koko lähtökohta on minulle niin hassu kun olen asunut ulkomailla useassa maassa. En ymmärrä mikä siinä oman paikkakunnan jättämisessä on niin kamalaa. Mutta, uuteen paikkaan sopeutuminen voi olla vaikeaa, varsinkin se, että löytää ystäviä eikä ole elää ulkopuolinen. Se vaan vie oman aikansa ja siinä pitää olla itse aktiivinen. Pitää harrastaa, osallistua hyväntekeväisyyteen jne. Kyllä siihen uuteen paikkaan voi tottua. Paitsi tietysti jos itseä ei kiinnosta yhtään asua maalla niin se voi olla, että siitä ei ikinä opi pitämään.

 

[astrolabe]

En ole vielä ainakaan kaivannut muita tuttavia kuin puolisoni. Toisaalta puolisoni sukulaiset ovat oikein mukavaa sakkia myös. Harrastusmahdollisuudet ja pitkät etäisyydet yhdistettynä kehnoon julkiseen liikenteeseen (itse en aja autoa) ovat suurin rajoittava tekijä.

Ekat 2-3 kk menivät kapinoidessa vastaan, inhotessa tätä paikkaa, mutta nyt alan olla kotiutunut ja olen jo mietiskellyt ensi kevään istutuksia pihalle, mahis jota Hgin vuokrakerrostalossa ei ollut. Sitä on oppinut onkimaan ne hyvätkin puolet tästä.

Onnekseni mieheni rakastaa olla kotona ja hänellä on paljon aikaa minulle. Myös lasten nopea juurtuminen tänne, uusien kavereiden löytyminen yms. ovat helpottaneet oloani.

 

[astrolabe]

Ai niin, lomia ei ole ajateltu vietettävän vain täällä ja olen itsekin reissannut täältä jo välillä kotiseuduille ja ulkomaille yms. Yhteiset tulevaisuudensuunnitelmat hyviä myös.

Muutin n. 500 km ja aivan toiselle murrealueelle. Siinä sitten totutellaan, että kehtaaminen on viitsimistä ja ilkiäminen kehtaamista ja monikkomuodossa heitetään sanan perään -loita.

 

[ap.]

Kiitos taas, kun vaivaudutte kertomaan tuntemuksianne.

Olen itsekin asunut ulkomailla pieniä pätkiä, enkä usko sen olevankaan niin vaikeaa kuin Suomen sisällä muuttaminen. On jotenkin erilaista sukeltaa ihan eri kulttuurin arkeen, kuin irtautua siitä omasta kodista ja muuttaa johonkin muualle, joka eroaa olevanaan vain vähäsen mutta silti niin paljon. Silloin on liikaakin vertailukohtia ja toiselta puolen Suomea saattaakin löytyä yllättävän pieniä mutta ärsyttäviä eroja kuten juuri murre-erot, erilainen huumorikäsitys tms. Ulkomaille muuttaessa ei ehkä vertaile niin paljon siihen omaan, vaan yrittää enemmän lähinnä sulautua joukkoon.

Toisilla on myös vahvempi kotiseutuidentiteetti ja rakkaus kotiseutuun. Eivät kaikki haaveile ulkomailla asumisesta tai edes siitä, että "täytyy päästä täältä tuppukylästä pois".

Miettikääpä tilannetta, jossa molemmat puolisot ovat aina asuneet samoissa lapsuudenmaisemissa ja ovat äärimmäisen kotiseutu-uskollisia. Kumpikaan ei haluaisi muuttaa pois niistä tutuista ympyröistä, mutta toisen sitoutuminen sukutilaan sitä vaatii.

Sopeutuminen vie varmasti aikaa, eikä sitä välttämättä koskaan tapahdukaan. Pelkäänkin sitä jopa hieman. En haluaisi kenenkään katkeroituvan ja surevan sen vuoksi, että joutuu asumaan paikassa, jota ei koe omakseen. Oli sitten kuinka rakas puoliso, niin ei se muuttaminen helppoa ole.