Broilerikääryleet
(1-2 filettä ruokailijaa kohden)
* Halkaise broilerin file ja mausta se broilerimausteella, currylla ja paprikajauheella ja palasella aurajuustoa (ripaus suolaa)
* Kääri file rullalle ja kierrä sen päälle pekonisiivu ja kiinnitä se hammastikulla
* Paista vähän pannulla, että pekoniin tulee väriä ja makua
* Laita kääryleet vuokaan, päälle kermaa (tai cremeä tms.), samoja mausteita kuin aikaisemmin, aurajuustoa ja valkosipulia
* Anna muhia uunissa 200 astetta, noin 45 min.
Broileri-riisilaatikko
1½ dl riisiä
1 sipuli
200g broilerisuikaleita
1 tl rouhittua mustapippuria
2 tl currya
ripaus suolaa
1 dl juustoraastetta
purkki smetanaa (tai vaikka ruokakermaa tms.)
voita tai öljyä
* Keitä riisit kanaliemessä. Hauduta silputtu sipuli voissa ja paista broilerisuikaleet ruskeiksi ja mausta ne mustapippurilla, currylla ja suolalla.
* Sekoita jäähtyneet riisi, sipuli ja broileri sekä juustoraaste ja smetana keskenään ja kaada voideltuun uunivuokaan.
* Paista 200 astetta noin ½ tuntia. Ripottele sen jälkeen pinnalle vähän juustoraastetta ja paista vielä 10 min.
Lämpimät leivät
* Paista pannulla broilerisuikaleita, lisää n. puoli purkkia ananasmurskaa, mausteita maun mukaan (esim. aromisuolaa) ja ruokalusikallinen ranskankermaa
* Anna kiehua "kokoon"
* Voitele paahtoleivät ja laita broilerikastike & juustoraaste päälle
* Sitten vain uuniin