Muut EU-maat haluavat aidata EU:n rajat - Suomi ei halua

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
SU:

"EU:n jäsenmaiden edustajat kokoontuivat pohtimaan ulkorajojen valvontaa. Konferenssin lopuksi 16 jäsenmaata allekirjoitti julistuksen, jossa vaadittiin laittomien rajanylitysten estämiseen tiukempia toimia, kuten raja-aitoja. Suomi ei allekirjoittanut julistusta. Sisäministerin valtiosihteeri arvioi, että Suomen itärajan aitaaminen maksaisi noin 1,3 miljardia euroa eli suunnilleen saman kuin kehitysapu vuodessa ja kysyy: “Mihin sinä käyttäisit sellaisen summan yhteistä rahaa?”

Liettua, Kreikka, Puola ja Itävalta olivat kutsuneet koolle EU:n jäsenmaiden sekä laajemmin Schengen-järjestelmään osallistuvien maiden edustajat Vilnaan, kirjoittaa sisäministerin valtiosihteeri Akseli Koskela blogikirjoituksessaan sisäministeriön sivuilla. Mukana olivat myös komissaari Ylva Johansson, Frontex, Europol sekä EU:n perusoikeusvirasto.

Muut rajavaltiot haluavat raja-aitoja – Suomi ei
Koskela kertoo, miten konferenssin osallistujat ajettiin aamuvarhaisella kenttäretkelle keskelle liettualaista peltoa. Järjestäjät halusivat näyttää heille kolmimetrisen raja-aidan Liettuan ja Valko-Venäjän välillä.
– [Raja-aita] pilkkoi maisemaa ja teki selväksi, että Liettua haluaa kertoa meille jotakin: Ulkorajojen fyysinen suojaaminen ja erityisesti sen resurssointi kuuluisi EU:n yhteiselle agendalle. Luvattomat rajanylitykset tulisi pysäyttää. Fortress Europe, valtiosihteeri Koskela kirjoittaa."
 
Arvovalinta.
 
vierailija
Venäjä pitää jo huolta Suomen rajavartioinnista, joten voimme aivan hyvin irtaantua sopimuksesta.
Asia muuttuu tietenkin toisenlaiseksi jos EU rahoittaisi raja-aidan rakentamisen, mikä toisi töitä vuosikausiksi itärajan lähellä oleville työttömyyden vaivaamille paikkakunnille.
Kunhan emme liity tyhmyyksissämme Natoon, Venäjä jatkaa edelleen rajojemme vartioimista, eikä päästä kuljeskelijoita siirtymään rajan tälle puolelle.
 
Kehitysapurahoista sen aidan voisi rakentaa ja siten työllistää suomalaisia, mut Sanna antaa nekin rahat mielummin Afrikan diktaattoreille.
 
vierailija
SU:

Sisäministerin valtiosihteeri arvioi, että Suomen itärajan aitaaminen maksaisi noin 1,3 miljardia euroa eli suunnilleen saman kuin kehitysapu vuodessa ja kysyy: “Mihin sinä käyttäisit sellaisen summan yhteistä rahaa?”
En ainakaan kehitysapuun. Mieluummin nostaisin sen vaikka 20 euron seteleinä ja polttaisin juhannuskokossa. Tulisi ihmisille edes hieman onnellisuutta niistä rahoista. Toki raja-aitakin olisi parempi. Tosin eipä siitä aidasta ihan hirveästi apua ja iloa olisi siitäkään. Sen sijaan 1,3 miljardilla vuodessa saisi palkattua, varustettua ja resurssoitua varmaankin luokkaa 16 000 rajavartijaa. Sillä luulisi jo olevan käytännön merkitystäkin.
 
vierailija
16000 rajavartijaa itärajalle sijoitettuna olisi muuten 12 per kilometri. Eivät ne tietenkään kaikki olisi koko ajan hommissa eli ei niitä siellä seisoisi 80 metrin välein, mutta aika tehokkaaksi se rajan valvonta silti muodostuisi. Arvovalinta.
 
vierailija
Absurdi kysymys, että mihin sinä sijoittaisit yhteiset varat, jos ei ulkomaille ihan muiden kuin suomalaisten hyväksi. Ikään kuin olisi jotenkin vaikea keksiä mihin rahaa voisi käyttää kotimaassa. Meillähän on kaikki niin hyvin ja yltäkylläistä eikä yksinkertaisesti ole mitään sen tärkeämpää kuin maksaa uudet tiikerinkarvatossut jollekin kyläpäällikölle Afrikassa. Mutta kai nuo ihmiset sitten ostavat joululahjatkin aina ensin naapurin lapsille ja vasta sitten omilleen. Meitä on moneen junaan.
 
vierailija
Persujen vastaus, että pistetään työttömät kaivamaan ojaa, eli rakentamaan aitaa 1,3 miljardilla. ..
Maahanmuuttajia tarvitaan lisää työllistymiseen. ..
Venäjä valvoo Suomen rajoja. Paitsi tietenkin silloin, kun lähettää porukkaa yli..

Pitäiskö ne Venäjän lähettämät pakolaiset laittaa rakentamaan sitä aitaa!
 
Joo, ja pistetään Venäjä maksamaan se aita!
 
vierailija
Persujen vastaus, että pistetään työttömät kaivamaan ojaa, eli rakentamaan aitaa 1,3 miljardilla. ..
Maahanmuuttajia tarvitaan lisää työllistymiseen. ..
Venäjä valvoo Suomen rajoja. Paitsi tietenkin silloin, kun lähettää porukkaa yli..

Pitäiskö ne Venäjän lähettämät pakolaiset laittaa rakentamaan sitä aitaa!
Tai ne 32000 jotka tulivat Ruotsin kautta 2015?
 
Yhteistyössä