Meillä on 9 vuotias poika joka puhuu vain kotona omalle perheelle ja mummulle. Puhuminen loppui 4,5 vuotiaana kun elämässämme tapahtui paljon muutoksia. Muutimme toiselle paikkakunnalle ja kahden viikon kuluttua siitä oli lapset jo ensimmäisessä kokopäiväisessä hoitopaikassaan. Minä aloitin ensimmäisessä työpaikassa välittömästi muuton jälkeen. Lapsi oli tuolloin minuun ripustautuva, arka ja pelokas lapsi. Sanoi ennen muuttoa että ei äiti muuteta, älä mene töihin, ei me tarvita enempää rahaa, ei mulle tartte ostaa enää leluja. Silloin en tajunnut kuinka pahalta pojasta oikeasti tuntui. Enkä myöskään ihmetellyt miten poika osasi jo neljän vanhana yhdistää työn, rahan ja omat lelut. Poika oli koko pienen ikänsä ajan vaikuttanut herkkävaistoiselta ja älykkäältä joten olin tottunut kaikenlaisiin kommentteihin.
Sitten alkoi vaikeudet aika pian.Poika ei halunnut enää syödä samaan aikaan isäpuolen kanssa, ja niin me annoimme pojansyödä yksin. Pian loppui puhuminen isäpuolelle. Muutimme sitten pois kun työni ei vastannut odotuksia ja ongelmat kasaantuivat. Aloitin opiskelut ja poika päiväkodin. Siellä poika ei syönyt, ei juonut, ei käynyt vessassa, ei leikkinyt eikä puhunut edes pikkuveljelle. Hain apua ja pian pääsimme lasten psykiatrisen kirjoille. Diagnoosina selektiivinen mutismi eli valikoiva puhumattomuus.
Ratkaisevien elämänmuutosten myötä on pieniä edistysaskeleita otettu. Poika on nyt iloinen ja nauttii elämästä. Puhetta vain ei koulussa tule edes kavereille. Pojassa on nyt havaittu erittäin paljon asperger-piirteitä. Pikkuhiljaa alan ymmärtää pojan käyttäytymistä ja ongelmatilanteita.
Löytyykö täältä ketään mutistilapsen vanhempaa joka haluaisi paremmin tutustua ja vaihtaa ajatuksia?
En etsi mitään keskustelufoorumeita. Ne olen kolunnut jo läpi.
Yksin kun ei aina jaksa... :x
Sitten alkoi vaikeudet aika pian.Poika ei halunnut enää syödä samaan aikaan isäpuolen kanssa, ja niin me annoimme pojansyödä yksin. Pian loppui puhuminen isäpuolelle. Muutimme sitten pois kun työni ei vastannut odotuksia ja ongelmat kasaantuivat. Aloitin opiskelut ja poika päiväkodin. Siellä poika ei syönyt, ei juonut, ei käynyt vessassa, ei leikkinyt eikä puhunut edes pikkuveljelle. Hain apua ja pian pääsimme lasten psykiatrisen kirjoille. Diagnoosina selektiivinen mutismi eli valikoiva puhumattomuus.
Ratkaisevien elämänmuutosten myötä on pieniä edistysaskeleita otettu. Poika on nyt iloinen ja nauttii elämästä. Puhetta vain ei koulussa tule edes kavereille. Pojassa on nyt havaittu erittäin paljon asperger-piirteitä. Pikkuhiljaa alan ymmärtää pojan käyttäytymistä ja ongelmatilanteita.
Löytyykö täältä ketään mutistilapsen vanhempaa joka haluaisi paremmin tutustua ja vaihtaa ajatuksia?
En etsi mitään keskustelufoorumeita. Ne olen kolunnut jo läpi.
Yksin kun ei aina jaksa... :x