Mustasukkainen omasta vauvasta

[Pöhkökö?]

Hei! Minulla on kohta viisikuinen ihana poikavauva.
Olen huomannut että olen alkanut olemaan mustasukkainen hänestä. Esimerkiksi anoppini eli lapsen mummon tullessa käymään oikein kiehun raivosta kun hän lasta hoitaa. Eniten anopissa raivostuttaa se että kun menemme hänen luonaan käymään en ovesta pääse sisään kun hän jo lapsen minulta nappaa. Tahtoisin itse riisua lapseni, hoitaa vaipanvaihdot pukemiset ym. tällaiset asiat mutta anoppi on jatkuvasti änkeämässä väliin.
Anoppi on vallan ihana ihminen ja en parempaa anoppia itselleni voisi toivoa mutta lapsen syntymän jälkeen hän on alkanut ärsyttää. ehkäpä se että hän suhtautuu lapseen liian hysteerisesti ja nykyään hänellä ei muita puheenaiheita riitä, eikä hänen kanssaan voi enään keskustella "aikuisten juttuja". vaan kaikki aika mitä vietämme hänen seurassaan on yhtä lapselle lässytystä ja lapsesta höpöttämistä.

Kokevatko muut tällaista mustasukkaisuutta omasta lapsestaan?

 

[Yleistä kai?]

En ole kokenut, mutta tiedän että aika yleinen tunne tuo on. Minulla ei ole varaa olla mustasukkainen; minulla ja miehellä on pieni suku ja asuvat kaukana. Me ollaan tämän lapsen kanssa kaksin, niinä hyvinä ja varsinkin pahoina päivinä. Ei lastenhoitoapua, ei ihmettelyä hienosta lapsestamme kuin niinä muutamina kertoina vuodessa, kun näemme. Tiedän, kuinka äärimmäisen tärkeää on, että kiintymyssuhde lapseen luodaan jo vauvana. Minä päinvastoin rohkaisen kummeja ja sukulaisia pitämään lasta sylissä ja syöttämään häntä ym. Meidän lapsi tarvitsee jokaisen lämpimän hymyn ja turvallisen sylin, mitä vain pystyn hänelle järjestämään.

Mutta, jos tilanne olisi toinen, voisin siis hyvinkin olla mustasukkainen.

 

[No entäs sitten..]

... miehesi? Saako hän tehdä näitä toimenpiteitä vai oletko hänelle myös mustis?
Mielestäni tuo on kyllä vähän pöhköä, ei millään pahalla...

 

[be my guest]

Relaa vähän ja anna anoppisi hössöttää vierailun ajan ja "omia" lapsi siksi aikaa. Siis minä nautin, kun joku ottaa vierailun ajaksi lapsen "hoitoonsa". Varsinkin siinä vaiheessa kun vauva alkaa liikkua, se, että joku vahtii sen aikaa, kun syön tai juon kahvia täydessä rauhassa, mikä sen ihanempaa! Kotona pitää olla silmät selässä ja hypätä koko ajan siirtämässä lasta, joten eipä siinä voi oikein nauttia rauhassa syömisestä tai kahvikupin juomisesta. Tosin sen verran pidän omaa linjaani, että lapselle (nyt yksi vuotta) ei saa mummolassa antaa esim. keksejä tai muuta sellaista syötävää, jota en hyväksy. Tai jos lapsi on väsänyt, hän lähtee kanssani päiväunille. Mutta viihdyttämiseen, olkaa vaan hyvät mummit, kummit..

Huokaus, pitää taas mennä

 

[pöhkökö?]

Kyllä mieheni saa lapsen kanssa tehdä asioita ihan siinä missä minäkin. Ja muut ihmiset ketkä ovat lapseni kanssa eivät ärsytä minua sillä kukaan muu ei vöyhkää lapsen ympärillä ihan jatkuvasti.
Kaikki kiukku anoppiani kohtaan lähti siitä kun imetin lastani ja hän tunki valehtelematta 10 sentin etäisyydelle tissistäni koska ei edes imetyksen ajan voinut irroittaa katsettaan lapsesta ja olla lässyttämättä hänelle.. Tämä tilanne onneksi korjaantui kun keskustelin asiasta mieheni kanssa ja hän äidilleen siitä sanoi. nyt imetyksen ajan saan olla rauhassa mutta kun lapsi otteensa tissistä irrottaa hänet revitään saman tien sylistäni.. tuntuu että anoppini seurassa en saa olla äiti, vaan hän kaappaa itselleen äidin tehtävän...

Minun omia vanhempiani näen harvoin ja heidän annan ilomielin olla lapseni kanssa, mutta he eivät ole läheskään niin kiinnostuneita lapsenlapsestaan. Toisaalta on myös ihanaa kun omat vanhempani tulevat käymään kun saan rauhassa olla lapseni kanssa ja keskustella heidän kanssaan normaaleista asioista eikä ainoastaan lapsesta.

 

[......]

Juu, kuulostaa esikoisvauvan äidin jutuilta. Odotas kun toinen mahdollisesti ilmestyy joskus, niin olet rukoilemassa, että anoppi tai edes joku tekisi sun puolesta jotain vauvanhoidollisia hommia...

 

[ota iisisti]

Minä olin myös mustasukkainen melkeinpä kaikista, jotka vauvaani hoitivat. Kun vauvani oli noin 5 kk vanha, minun oli pakko kohdata ja voittaa oma mustasukkaisuuteni, koska olin ajanut itseni niin valtavaan väsymystilaan.

Näin jälkikäteen ajateltuna on ihan ymmärrettävää, että isovanhemmatkin ovat aivan innoissaan uudesta vauvasta. Sinä voit tehdä vauvoja niin monta kuin haluat, mutta isovanhemmat ovat täysin omien lastensa "armoilla" siinä, että montako lasta tulee ja kuinka usein he sallivat isovanhempien nähdä lapsenlapsiaan. Nykyään kun perhekoot on pieniä, niin niitä lapsenlapsia ei siunaannukaan enää välttämättä kuin hädin tuskin yksi tai kaksi. Omilla vanhemmillanikin on kaksi lasta, mutta vain 2 lasten lasta.

Kerroit, että haluaisit riisua vauvan, mutta oletko ajatellut, että juuri sitä tavallista vauvan kanssa puuhastelua se anoppisikin kaipaa (pukemista, riisumista, syöttämistä). Jos täysimetät vauvaasi, niin melkeinpä ainoa tekeminen on juuri sitä pukemista ja riisumista sekä sylissä pitämistä. Jos viet anopiltasi pukemisen ja riisumisen ilon, niin hänellehän ei jää mitään muuta tehtävää kuin sylissä pitäminen.

Jos mietit asiaa anoppisi kannalta, niin ei sen ikäisillä (esim. 50 - 60 v) ihmisillä ole paljon mitään kummempaa elämän kohokohtaa. Kun on pitkään elänyt esim. kahdestaan puolison kanssa, niin lapsenlapsen syntyminen voi olla koko edellisen vuosikymmenen jopa ainoa todella sävähdyttänyt kokemus. Jos lapsenlapsia näkee harvakseltaan, niin ei ihme, jos siitä villiintyy ja yrittää ottaa ilosta kaiken irti.

Vaikka anoppisi harmittaa sinua, niin yritä vain niellä kiukkusi. Vielä tulee sekin tilanne, että tarvitset lapsenhoitoapua ja silloin hänen innokas hoitoapu on kultaakin kalliimpaa. Itse olen ollut tosi kiitollinen, että anoppi silloin tällöin hakee lapsen kesken päivän päivähoidosta, jotta lapsi saa lyhyempiä tarhapäiviä. Myös niissä tilanteissa on ollut kivaa, kun olisi pakko mennä töihin, mutta lapsi on taas kipeänä, jolloin anoppi mielellään tulee kaitsemaan lasta. Myös pitkään sairastellessa on voinut soittaa anopille ja kysyä, voisiko hän hoitaa vielä yhden päivän lasta, jotta lapsi ehtii toipumaan flunssasta kunnolla.

Ole ehdottomasti kiitollinen avusta, koska paljon on niitäkin isovanhempia, joita kiinnostaa vain saada lapsenlapsista kuvat lompakkoon, joita voi esitellä, mutta hoitoapua heistä ei saa koskaan. Mielestäni nykypäivänä lapsilla ei ole liikaa rakastavia läheisiä ympärillään. Koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu. Omalla kohdallani tuli avioero ja välit anoppiin syvenivät sen jälkeen. Anoppi on edelleenkin ollut tarvittaessa lapsenlikkana, kun lapset ovat luonani, sillä omat vanhempani asuvat kauempana. Itse asiassa anoppi on aina oma-aloitteisestikin tarjonnut lapsenhoitoapua, kun taas omilta vanhemmiltani joudun sitä erikseen pyytämään. Anoppi on lapsilleni läheisempi ja tuntee heidät paremmin.

 

[Kohtalotoveri]

Ymmärrän tilanteesi täysin! Olen itse ihan samassa tilanteessa ja yritän päivittäin perustella itselleni, että tilanne rauhoittuu ajan kanssa. Poikamme on nyt 3 kk. Puren siis hammasta ja yritän olla kiitollinen, että appivanhemmat ovat lapseni elämässä niin kiinteästi.

Omalla kohdallani perimmäinen syy suhtautumiseeni anoppiin on hänen tyylinsä. Ihanaa, että haluaa olla lapselle mummo, mutta kun välillä tuntuu haluavan olla hänelle äiti. Se ei ole hänen paikkansa, piste! Anoppi ei syö, ei juo eikä tee mitään muutakaan kun lapsi on näköpiirissä. Siis, vauva on ihan tyytyväinen yksin omissa puuhissaan, mutta anoppi ei voi käydä meidän muiden kanssa pöytään kun hänen pitää viihdyttää lasta. Arvostelee lisäksi mitä lapsella on päällä, liian vähän ja liian pientä yleensä, antaa ymmärtää, että tietää paremmin kuin minä ja mieheni miten vauvaa hoidetaan jne. Koen, että minua kohdellaan kuin lasta hänen seurassaan, siitä kai suurin harmin tunne tuleekin. Aivan kuin minun pitäisi koko ajan todistaa hänelle, että olen hyvä äiti ja hänen lapsenlapsensa arvoinen. Mieheni ei näe tätä puolta niin selvästi omista vanhemmistaan, joten puren yleensä hammas yksin. Se tavallaan myös lisää taakkaani asian suhteen, kun ei ole toista jakamassa näkemystäni. Toisaalta mieheni on yleensä töissä kun vanhempansa ovat käymässä, joten hän ei edes näe näitä juttuja samalla tavalla kuin minä.

Tunnen asian suhteen syyllisyyttä, mitä vie jo yöunet. Mietin aina edellisen yön ennen seuraavaa vierailua mitä on tulossa ja miten siitä pääsisin yli.

Voimia siis sinulle alkuperäinen, kyllä me tästä vielä selvitään!!!

 

[Hössöt anopit]

Pöhkökö? No et todellakaan ole! Ymmärrän sinua täysin ja mielestäni ei todellakaan ole oikein, että anoppisi omii lapsesi itselleen. On käsittämätöntä, että jotkut isovanhemmat menevät niin sokeiksi, että eivät pysty käyttäytymään normaalisti lapsenlapsiensa kanssa. Mikä oikeus heille on tulla nappaamaan lapsi hänen oman vanhemman sylistä? Jos vanhempi haluaa lapsen antaa jonkun toisen syliin, niin se on ok, mutta jos ei, niin ei sitä kukaan saa tulla riuhtomaan pois sylistä! Vähän rajaa noille isovanhemmillekin.

Ymmärrän miten rasittavaa on juuri tuollainen "sössöttäminen". Jos anoppisi käyttäytyisi ns. normaalisti ja hillitymmin, niin sinun olisi varmaankin helpompi antaa vauva hänen syliinsä ja hoitoon. Mutta ei sinun tarvitse antaa anopin hoitaa vauvaa, jos se sinusta tuntuu pahalta. Voithan vain jotenkin puhella vauvalle, että "nyt pitää olla äidin sylissä" tai että "äidillä on ollut ikävä sinua ja haluaa pitää sinua sylissä" tai jotain tyyliin "sinua taitaa vähän väsyttää, rauhoitutaampas äidin sylissä" tai mitä tahansa keksii, jolla anoppi ymmärtäisi mennä sivuun ja antaa teille tilaa.

Itselläni on ollut tällainen tilanne anopin sekä oman äidin kanssa, mutta kummallekin pystyn sanomaan "ei" suoraan. Joskus anoppi saattaa kysyä, että voiko ottaa lapsen syliin tmv. ja sanon ei, jos se ei minulle käy (yleensä lapsi hermostuu liiasta häseltämisestä, mitä tapahtuu anopin kanssa, joten katson tilanteen, että näyttäkö lapsi kuinka väsyneeltä ja kaipaako rauhoittumista). Myös äitiäni joudun jatkuvasti toppuuttelemaan ja jarruttelemaan, kun meinaa olla liian "hössö" lapsemme perään. Sellainen normihöpötys on ihan ok, mutta kun se menee yli niin sitä en siedä.

 

[hössö anoppi ARGH]

En ole siis asian kanssa yksin! Tai no mun tunteet eivät niinkään ole mustasukkaisuutta vaan ihan silkkaa ärsyyntymistä siitä, että toinen hössöttää niin jumalattomasti, että vauvakin hermostuu. Ketään muuta meidän vauva ei vierasta, tai pelkää alkuun, kuin anoppia vaikka sukulaisista ja ystävistä häntä melkein useimmin tapaakin. Mistäköhän tuo kertoo... Joka tapauksessa, se armoton hössäys on vaan niin älyttömän rassaavaa. Toisaalta sen ymmärrän koska eka lapsenlapsi on kyseessä mutta silti. Mieskin joutuu toppuuttelemaan anoppia usein. Vaikutus kestää ehkä 15 minuuttia ja sitten alkaa rumba taas alusta.

No, itse myös haluan, että lapsella ja isovanhemmilla on hyvät välit. Itse tässä yritänkin niellä ärtymykseni ja ajattelen, että jospa se siittä ajan kanssa tasoittuisi.

 

[Hössöt anopit]

Vielä lisäystä, kun en lukenut kaikkia tekstejä ennen kuin kirjoitin eli mielestäni ei tarvitse mitään "niellä" esim. myöhemmän lapsenhoitoavun toivossa... Luultavasti et edes mielellään jättäisi hoitoon kyseiselle henkilölle, joka muutenkin nostaa karvasi pystyyn. Ja sitten kommenttina "ota iisisti"-kirjoittajalle, että ei ole kenenkään vauvan vanhemman vastuulla järjestää "sisältöä" 50-60v isovanhempien elämään. Ymmärrän kyllä, että joillakin vanhemmilla ihmisillä ei juuri ole paljon tekemistä tai sisältöä elämässään, mutta ei se tee heidän ylitsemenevää hössöttämistään mitenkään oikeutetummaksi. Ihmisiä on moneen lähtöön ja jokainen tekee vauvoja vain itselleen eikä isovanhemmilleen. Isovanhemmatkin on ihmisiä siinä missä muutkin ja on oma "vikansa" jos heillä ei ole tarpeeksi tekemistä, töitä, harrastuksia ja elämänsisältöä. Voi jollekin kuulostaa karulta, mutta mielestäni nykyaikana ajatellaan liikaa, että nuorilla aikuisilla on jotenkin velvollisuus tuottaa sisältöä isovanhempien elämään ja antaa heille lapsenlapsia.

Minun mielestäni jotkut isovanhemmat myös katuvat, että eivät ole ajallaan panostaneet omiin lapsiinsa kunnolla ja sitten haluavat paikata tätä lastenlapsiensa kanssa. Asia on ok, jos se sopii kaikille osapuolille. Ja parhaimmillaan kaikilla on todella hauskaa ja ihmissuhteet kehittyvät. Jos henkilökemiat eivät osu nappiin tai edes lähellekään, niin silloin siitä on enemmän harmia kuin hyötyä.

Niin ja vielä sellainen, että "ylihössöt" isovanhemmat voivat tykätä hössöttää vain silloin kun muita on ympärillä ja eivät välttämättä koskaan tarjoa lastenhoitoapua, kun sitä tarvittaisiin.

 

[pöhkökö?]

Kiitos kaikenlaisista kannanotoista, mukava tietää etten ole ainoa joka näitä tunteita kokee..
Joku taisi tuolla mainita että lapsenlapsi olisi anopille sisältöä elämään jos sitä muuten ei ole, mutta minun anopillani on vielä kotona asuvia lapsia ja hän käy kokopäivätöissä joten tuskimpa hänen elämänsä kovin tyhjää on vaikka vauvaa ei hänen näköpiirissään olisikaan.
On todellakin ihanaa kun lapsella kuitenkin on mummo joka varmasti on myös erittäin hyvä sellainen.
Ehkäpä tämä hössöttäminen kuuluu asiaan ja tasoittuu toivottavasti ajan myötä ja ehkäpä minä myös joku päivä opin ajattelemaan asiaa positiivisestikkin. Nyt vaan kun on ensimmäinen lapsi kyseessä niin tahtoisin itse olla tämän lapsen kanssa niin paljon kuin mahdollista ja nauttia äitinä olosta, tuntuu vaan tämän anopin seurassa olevan niin vaikeaa...

Yksi asia myös mikä hänessä ärsyttää on se että kun lapsi on hänellään ja sukua on enemmänkin paikalla on hänellä jokin pakonomainen tarve työntää lasta viideksi minuutiksi jokaisen syliin! ei voi antaa olla yhden sylissä vaan on roikotettava sylistä syliin ja pällistellä siinä lasta esim. "voi kun sää oot suloinen pertin sylissä, mummopas nostaa sut maijan syliin, no voi kun siinäkin istua töpötät suloisesti, mennääpäs sitten erkin syliin, voi herttilei kun söpöä, tuuppas taas mummon syliin.." ja tätä rataa... tuntuu aina noissa tilanteissa että vauvakin on ihan päästänsä pyörällä ja illat ovatkin tällaisten tapaamisten jälkeen tosi itkuisia ja seuraava yö menee huonosti. Voikohan tuollaisesta sylissä pyörittämisestä olla jotain haittaa vauvalle?

 

[Gerda]

Jos viet anopiltasi pukemisen ja riisumisen ilon, niin hänellehän ei jää mitään muuta tehtävää kuin sylissä pitäminen.

Miksi anopilla pitäisi olla jokin "tehtävä"?

Jos mietit asiaa anoppisi kannalta, niin ei sen ikäisillä (esim. 50 - 60 v) ihmisillä ole paljon mitään kummempaa elämän kohokohtaa. Kun on pitkään elänyt esim. kahdestaan puolison kanssa, niin lapsenlapsen syntyminen voi olla koko edellisen vuosikymmenen jopa ainoa todella sävähdyttänyt kokemus.

Ei ole kai minun tehtäväni tuoda sisältöä hänen elämäänsä lapseni avulla? Ihan kamala ajatus, että se on sitten hänen elämänsä ainoa sisältö...

 

[mummo-parat]

Voi että, kyllä käy mummoja sääliksi... Ei ole helppo heidänkään osansa, ainakaan nettikirjoitusten perusteella. Joko mummo on lapsesta liian kiinnostunut tai sitten ei tarpeeksi. Joko hän neuvoo liikaa tai sitten ei auta edes pyydettäessä. Joko hän tuppaa kylään liian usein (ja aina tietenkin ilmoittamatta) tai sitten ei mummoa näy ikinä vaikka asuu kilometrin päässä. Joko hän ei välitä lapsesta tarpeeksi tai sitten hän kehuskelee ympäriinsä aiheettomasti. Joko hän auttaa vanhempia liikaa (=hössöttää?) tai sitten hänestä ei ole mitään hyötyä. Koskaan ei taida olla hyvä.

Ihan totta, netti on pullollaan näitä valituksia toisen ääripään mummoista. Voisi olla vaikka iloinen siitä, että mummo haluaa olla lapsenlapsensa elämässä kiinteästi mukana. Tietenkin aikuiset ihmiset voivat keskustella kansskäymisen rajoista, mutta jos perusteet ovat tyyliin "en kestä kun mummo omii lapseni vaihtamalla häneltä vaatteita ja sössöttämällä ja tuijottamalla lasta herkeämättä" niin veikkaan, että mummonkaan päässä ymmärrystä ei ihan loppuun asti heru. Ilmeisesti äideillä on tunteet herkässä, jos noin helposti ärsyyntyy. Ihan oikeasti. Ja kuulostaa aina aivan hirvittävän lapselliselta kommentit tyyliin "sehän on SINUN lapsesi eikä mummo voi häntä omia", if you know what I mean...

 

[kolme poikaa kasvattanut]

Juu, kuulostaa esikoisvauvan äidin jutuilta. Odotas kun toinen mahdollisesti ilmestyy joskus, niin olet rukoilemassa, että anoppi tai edes joku tekisi sun puolesta jotain vauvanhoidollisia hommia...

Veit sanat suustani!

Suosittelen jokaiselle noin mustasukkaiselle ja omistushaluiselle äidille toisen lapsen hankkimista mahdollisimman pian. Ihan jo lapsiraukankin vuoksi. Ei tee varsinkaan poikalapselle hyvää että äiti on noin omistushaluinen. Joillakin tämä omistushalu vaan lisääntyy pojan kasvaessa. . . ja sitten muu maailma ihmettelee näitä avuttomia peräkammarin poikia joita äiti on pienestä pitäen paaponut. (sorry, nyt meni vähän yli mutta tässä on kovasti paljon tottakin, itsekin olin vähän turhan kiinni esikoisessani ja hyvää teki saada lisää niitä poikia)

 

[una mamma mezza-italiana]

Yksi asia myös mikä hänessä ärsyttää on se että kun lapsi on hänellään ja sukua on enemmänkin paikalla on hänellä jokin pakonomainen tarve työntää lasta viideksi minuutiksi jokaisen syliin! ei voi antaa olla yhden sylissä vaan on roikotettava sylistä syliin ja pällistellä siinä lasta esim. "voi kun sää oot suloinen pertin sylissä, mummopas nostaa sut maijan syliin, no voi kun siinäkin istua töpötät suloisesti, mennääpäs sitten erkin syliin, voi herttilei kun söpöä, tuuppas taas mummon syliin.." ja tätä rataa... tuntuu aina noissa tilanteissa että vauvakin on ihan päästänsä pyörällä ja illat ovatkin tällaisten tapaamisten jälkeen tosi itkuisia ja seuraava yö menee huonosti. Voikohan tuollaisesta sylissä pyörittämisestä olla jotain haittaa vauvalle?

Aivan ihanaa että Suomessakin joku mummo ja suku tekee näin!!!

Italiassa lapset kulkevat sylistä syliin ja jokainen suvun jäsen suukottelee ja ihailee lasta. Italiassa lapset oppivat luontevaa sosiaalisuutta aivan automaattisesti, kiitos lämminhenkisten perhearvojen. Suomessa on vähän turhan jäykkää meno.

 

[tytsikkä]

Yksi asia myös mikä hänessä ärsyttää on se että kun lapsi on hänellään ja sukua on enemmänkin paikalla on hänellä jokin pakonomainen tarve työntää lasta viideksi minuutiksi jokaisen syliin! ei voi antaa olla yhden sylissä vaan on roikotettava sylistä syliin ja pällistellä siinä lasta esim. "voi kun sää oot suloinen pertin sylissä, mummopas nostaa sut maijan syliin, no voi kun siinäkin istua töpötät suloisesti, mennääpäs sitten erkin syliin, voi herttilei kun söpöä, tuuppas taas mummon syliin.." ja tätä rataa... tuntuu aina noissa tilanteissa että vauvakin on ihan päästänsä pyörällä ja illat ovatkin tällaisten tapaamisten jälkeen tosi itkuisia ja seuraava yö menee huonosti. Voikohan tuollaisesta sylissä pyörittämisestä olla jotain haittaa vauvalle?

Aivan ihanaa että Suomessakin joku mummo ja suku tekee näin!!!

Italiassa lapset kulkevat sylistä syliin ja jokainen suvun jäsen suukottelee ja ihailee lasta. Italiassa lapset oppivat luontevaa sosiaalisuutta aivan automaattisesti, kiitos lämminhenkisten perhearvojen. Suomessa on vähän turhan jäykkää meno.

Kyllä näin on! Olen ollut au-apirina Italiassa ja kyllä se elämänmeno oli siellä aivan erilaista ja ihanaa. Täällä suomessa nyt vaan on niin tyypillistä tälläinen jähmeää ja "kylmää" menoa... Kun pitää aina vaan olla niin juroja!

 

[ota iisisti]

Täällä Elleissäkin korostetaan koko ajan sitä, miten pitää saada olla äitinä omanlaisensa. Miksei sitten isovanhemmat tai muut vauvan kanssa tekemisissä olevat saa olla omanlaisiaan? Minusta sehän on RIKKAUS, että lapsi näkee erilaisia ihmisiä ja näkee, että asioita voi hoitaa usealla tavalla. Minä tiedän kyllä mistä puhun, koska olen joutunut nielemään tämän asian moneen kertaan oman äitini ja anoppini kanssa. Nyt, kun lapset ovat isompia, niin he näkevät eroavuuksia kodin ja mummoloiden välillä. Sekin lisää osaltaan suvaitsevaisuutta, ettei ole olemassa vain yhtä ainoaa oikeaa tapaa tehdä asioita, vaan niitä asioita voi tehdä usealla tavalla. KUKAAN meistä ei ole täydellinen, vaikka haluaisikin hoitaa lastaan täydellisesti.

Kannattaa miettiä, mikä on raja oman sietämisen, vauvan parhaan ja toisaalta tulevaisuuden osalta. Jos pahasti sanoo ja kieltää anopilta (tai vaikka omalta äidiltään) hoitamisen siksi, ettei se tapahdu juuri oman "standardin" mukaan, niin onko sitä äitiä tai anoppia käytössä sitten, kun sitä oikeasti tarvitsisi?

 

[niimpäni]

Jos tahtoo hoitaa lastaan omalla tyylillään ja ei pidä isovanhempien tai muiden ihmisten hössötyksestä nii eiköhän se kuitenkin ole jokaisen oma asia..
Jokaisella on kuitenkin oikeus päättää kuinka oman lapsen kanssa toimitaan...

 

[kiitos!]

Täällä Elleissäkin korostetaan koko ajan sitä, miten pitää saada olla äitinä omanlaisensa. Miksei sitten isovanhemmat tai muut vauvan kanssa tekemisissä olevat saa olla omanlaisiaan? Minusta sehän on RIKKAUS, että lapsi näkee erilaisia ihmisiä ja näkee, että asioita voi hoitaa usealla tavalla. Minä tiedän kyllä mistä puhun, koska olen joutunut nielemään tämän asian moneen kertaan oman äitini ja anoppini kanssa. Nyt, kun lapset ovat isompia, niin he näkevät eroavuuksia kodin ja mummoloiden välillä. Sekin lisää osaltaan suvaitsevaisuutta, ettei ole olemassa vain yhtä ainoaa oikeaa tapaa tehdä asioita, vaan niitä asioita voi tehdä usealla tavalla. KUKAAN meistä ei ole täydellinen, vaikka haluaisikin hoitaa lastaan täydellisesti.

Kannattaa miettiä, mikä on raja oman sietämisen, vauvan parhaan ja toisaalta tulevaisuuden osalta. Jos pahasti sanoo ja kieltää anopilta (tai vaikka omalta äidiltään) hoitamisen siksi, ettei se tapahdu juuri oman "standardin" mukaan, niin onko sitä äitiä tai anoppia käytössä sitten, kun sitä oikeasti tarvitsisi?

Viisaita sanoja!

 

[Kiitos!]

Jos tahtoo hoitaa lastaan omalla tyylillään ja ei pidä isovanhempien tai muiden ihmisten hössötyksestä nii eiköhän se kuitenkin ole jokaisen oma asia..
Jokaisella on kuitenkin oikeus päättää kuinka oman lapsen kanssa toimitaan...

Toki on, näinhän me aikuiset ihmiset teemmekin.

Mutta kun joku meistä tänne tulee tuomaan keskustelunaiheen niin on myös luonnollista että siitä syntyy niitä keskusteluja ja monenlaisia mielipiteitä vaihdetaan. On myös viisautta kysyä muilta ja kuunnella neuvoja. Vanhemmuus on jatkuvaa kasvamista, niin kuin ihmisyyskin. Ei täällä yksin kukaan pärjää.

Olen iloinen että monilla kirjoittajilla on niin tervehenkisiä ajatuksia ja mielipiteitä.

 

[yhteistyö ei aina toimi...]

Vanhemmuus on jatkuvaa kasvamista, niin kuin ihmisyyskin. Ei täällä yksin kukaan pärjää.

Olen iloinen että monilla kirjoittajilla on niin tervehenkisiä ajatuksia ja mielipiteitä.

[/quote]

Joidenkin tosiaan ON pärjättävä yksin vaikka ei haluaisikaan. Minäkin haluaisin lapselleni ihanat isovanhemmat mutta mitäs kun on vain sellaiset, jotka ovat itseäni koko lapsuuden pahoinpidelleet, solvanneet, alistaneet ja nöyryyttäneet ja tästä henkisestä ja fyysisestä väkivallasta on ikuiset traumat? Onko pakko vain "sopeutua ja olla harmoniassa" tällaisten ihmisten kanssa?

Kyllä kai _normaalien_ isovanhempien osalta jotain hössötystä pitääkin sietää ja antaa periksi asioissa, mutta sitten on niitä sellaisiakin perheitä joissa on jo liian paljon ehtinyt tapahtua että enää voisi antaa anteeksi. Pointti siis on se, että aina se "toisen posken kääntäminen" ja oman mielipahan nieleminen ei ole hyvä asia, vaikka isovanhemmilla tällöin hyvä mieli olisikin.

 

[käääkkänä]

Sen tahtoisin lisätä, että turha aina syyttää äitejä. Monet isovanhemmat kuulostavat olevan melko mahdottomia, esim. mahdottomia takertujia ja hössöttäjiä tai sitten itsekkäitä ja välinpitämättömiä. itelläni on kokemusta anopista, joka on tätä kaikkea samassa persoonassa, miten vain itselleen sattuu sopimaan. On siinä äidillä kestämistä eikä avusta tarvitse haaveillakaan. Suoraan sanottuna. Luulisi, että siihen ikään mennessä oppisi käyttäytymään ja tietäisi edes vähän itse, mikä on kohtuullista ja sopivaa. Kyse ei aina ole vain mielipiteistä ja äidin herkistä tunteista ja hormoneista jne. Vaikka nekin ovat tietysti kuvassa mukana. Luulisi, että kokenut vanhempi isovanhempana osaisi huomioida tämänkin edes jonkun verran.

Niin mä luulin, että vanhana viisastuu. En luule enää.

nimim. anopista huolimatta tervejärkinen äiti?

 

[_:(]

Vanhemmuus on jatkuvaa kasvamista, niin kuin ihmisyyskin. Ei täällä yksin kukaan pärjää.

Olen iloinen että monilla kirjoittajilla on niin tervehenkisiä ajatuksia ja mielipiteitä.

Joidenkin tosiaan ON pärjättävä yksin vaikka ei haluaisikaan. Minäkin haluaisin lapselleni ihanat isovanhemmat mutta mitäs kun on vain sellaiset, jotka ovat itseäni koko lapsuuden pahoinpidelleet, solvanneet, alistaneet ja nöyryyttäneet ja tästä henkisestä ja fyysisestä väkivallasta on ikuiset traumat? Onko pakko vain "sopeutua ja olla harmoniassa" tällaisten ihmisten kanssa?

Kyllä kai _normaalien_ isovanhempien osalta jotain hössötystä pitääkin sietää ja antaa periksi asioissa, mutta sitten on niitä sellaisiakin perheitä joissa on jo liian paljon ehtinyt tapahtua että enää voisi antaa anteeksi. Pointti siis on se, että aina se "toisen posken kääntäminen" ja oman mielipahan nieleminen ei ole hyvä asia, vaikka isovanhemmilla tällöin hyvä mieli olisikin.[/quote]

No johan nyt järkikin sen sanoo ettei tarvitse eikä pidäkään sopeutua alistamiseen, nöyryytyksiin ja VÄKIVALTAAN missään muodossa. Sellaiselta pitää lastaan aina suojella, olivat tekijät sukulaisia tai eivät.

Mutta ihan tästä nyt ei tainnut ollakaan kyse ap kirjoittajan tapauksessa.

 

[Sosiaalinen]

Voi näitä äitejä, jotka kasvattavat itsekkäitä epäsosiaalisia lapsia. Sosiaalisuus on sentään yksi tärkeimmistä ominaisuuksista. Nämä kaikki epäsosiaaliset sitten purkavat pahaa oloaan muihin (karkeana esimerkkinä kouluampumiset)... Esim Tanskassa, jossa asuin muutamia vuosia koulun tärkein tehtävä oli kasvattaa lapsista sosiaalisia, että he pärjäävät tässä kylmässä maailmassa. Ilmeisesti nämä äidit, jotka omivat lapsensa eivät itse ole saaneet kokea rakkautta ja ovat itsekin epäsosiaalisia. Sehän on mitä positiivisin asia, että isovanhemmat ovat innostuneita lapsenlapsistaan ja rakastavat heitä.
Paljonhan on nykyään sellaisia isovanhempia, jotka eivät välitä yhtään lapsenlapsista vaan juoksevat harrastuksesta toiseen.
Lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko suku ja ystävät eikä ainoastaan itsekäs äiti. Vuorovaikutustaitoja teille itsekkäille toivoisin. Tasapainoisen ja hyvän itsetunnon omaava lapsi on juuri saanut sitä rakkautta ja huolenpitoa niin vanhemmilta kuin isovanhemmiltakin. Valitettavasti kaikilla lapsilla ei edes ole isovanhempia vaan jotkut joutuvat turvautumaan jopa "varamummoihin ja pappohin".