Mustasukkainen mökistä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"Vieras"

Vieras
Meillä on 2 alle kouluikäistä lasta ja asumme kaupungissa kerrostalossa, samoin kummankin meistä vanhemmat. Meillä
ei ole kesämökkiä eikä minun tai mieheni vanhemmilla tai isovanhemmilla. Lapsemme ovat päässeet muutaman kerran kavereiden mökillä
käymään, ehkä 2 kertaa tähän mennessä, ja olemme olleet siitä iloisia, että joku kutsui!
Vanhempani eivät pidä mökkielämästä ja tekevät sen selväksi suvulle, eli eivät yleensä tule, jos pyydetään ja korostavat sitä, että ovat kaupunki-ihmisiä. Minä ja mieheni taas pitäisimme mökillä käynnistä ja monilla minun sukulaisillani on mökki, mutta kukaan sukulainen ei pyydä meitä, ehkä osin siksi että äitini ei pidä mökkeilystä. Mieheni suvulla ei ole mökkejä.

Äitini siskon perheellä on kaksi mökkiä, ja sen lisäksi heillä
suvun yhteisiä mökkejä vielä 2, ja heidän lapsillaan on näiden lisäksi vielä puolisoiden puolelta mökit, eli kummallakin on 5 mökkiä joille saa mennä.
Meitä ei ole siis ikinä kutsuttu, vaikka kyläilemme muuten toistemme luona ja olen kysellyt mökeistä mutten kehtaa suoraan kysyä pääsisimmekö joskus lasten kanssa kylään.

Nyt sitten tätini kutsui meidät mökille päiväksi (siis aamusta iltaan). Siis yhdelle neljästä mökistään yhdeksi päiväksi yhtenä kesänä. Olimme tosi iloisia ja tulimme tuomisen kanssa (veimme siis paljon ruokaa ja herkkuja kaikille, kyselemme mitä voimme tuoda jne). Samaan aikaan mökillä olo serkkuni perheineen ja muutama muu. Serkun perhe viettää yleensä juuri tällä mökillä koko kesälomansa 4 viikkoa, ja ilmeisesti meidän tulimme jotenkin harmitti heitä. Tätini ehdotti jos jäisimme yöksi (pitkä matka ajaa kotiin, 250 km) mutta olisimme joutuneet jakamaan nukkumispaikkoja uudestaan ja serkkuni kaikki lapset eivät olisi saaneet omaa huonetta, joten eivät oikein tykänneet vaan serkkuni ehdotti meille hyviä kahvitaukopaikkoja kotimatkaa varten. Samalla kertoivat kuinka he ovat täällä
aina koko kesäloman ja muuten tekevät viikonloppumatkoja muille heidän mökeilleen. Kerroin, että meillä ei ole mökkejä kummankaan suvussa vaikka olisi kiva lasten kanssa joskus käydä mökillä. No, lähdimme sitten illalla ajelemaan kotiin, lapset tykkäsivät hurjasti ja tämä
yksi ainoa mökkipäivä oli heille tosi iso juttu. Hyvä mieli jäi reissusta mutta toisaalta ei varmaan kannata odottaa että
tulisi uutta kutsua kun selvästi serkkuni mielestä paikka on heidän eikä vieraita haluta... Tiskasimme, automme ruuan laitossa jne emme vain istuneet tumput suorina.

Mutta niin, te, joilla on oma mökki tai jopa useita, häiriinnyttekö siitä, jos omat vanhempanne kutsuvat omalle mökilleen tuttavan/sukulaisen? Tosiaan tietenkin se mökki on teidän mutta onko niin kamalaa jos siellä käy vieraita joskus (ja me siis vain tän yhden kerran)
 
Meillä on oma mökki. Mun vanhemmilla on oma mökki. He saavat toki kutsua mökilleen ketä haluavat, meidän mökille eivät. Me kutsutaan vieraita meidän mökille, ei mun vanhempien. Meillä on pikemminkin sitä ongelmaa että kukaan ei halua tulla! Me ollaan koko kesä mökillä ja olis kiva jos välillä kävis joku lapsiperhe vierailulla, olis vähän lapsillakin vaihtelua. Viime kesänäkin pyydettiin 5 perhettä, yksi tuli. Ja meidän mökillä ei tosiaan tarvi tehdä mitään, on sähköt ja pesukoneet.
 
No mä pidän aika selvänä sitä, että ne joilla mökit on, käyttävät niitä ensisijaisesti. Mun vanhempani eivät myöskään ole mökki-ihmisiä enkä ole minäkään. En oleta, että siskoni kutsuisi mun lapsiani mökilleen. Varsinkaan silloin, kun siellä on jo muuta porukkaa. Juhannuksena olin mökillä ensimmäistä kertaa 17:ään vuoteen ja sekin vain siksi, että haluttiin näyttää meksikolaiselle vieraalle kappale kauneinta Suomea. Lasteni serkut ovat kutsuneet lapsiani mökille, mutta ei tietenkään silloin, kun siellä on jo tupa täynnä muuta väkeä. Samoin siskoni koittaa joskus - huonolla menestyksellä - houkutella mua mökilleen, mutta ei silloin, jos sinne on tulossa jo muuta porukkaa.

Mun mielestä jos on sovittu yhdeksi päiväksi, niin silloin se on yhdeksi päiväksi. Kannattaisiko joskus sopia hyvissä ajoin etukäteen, että menisitte koko viikonlopuksi? Niin, että nämä serkutkin olisivat riittävän ajoissa asiasta tietoisia ja voisivat päättää, tulevatko myös vai ovatko kotosalla sen viikonlopun?
 
Me ollaan tirpan kans n. viikko/vuosi mökillä ja en kyl tykkäis hyvää jos sinne paukkais samaan aikaan joku serkuistani perheineen - ei sukulaiset niin mukavia ole.

Jos teillä ei kerran ole mökkiä ja sellaselle haluatte niin sit sellanen täytyy joko ostaa tai vuokrata, ne viikkovuokrat ei mitään maata kaatavia ole jos ei mitään huvilaa halua.
Ei se et jollakin suvussa on mökki tarkota sitä et se jaetaan sit ihan kaikkien kumminkaimanserkkujen kans.
 
  • Tykkää
Reactions: Anatolia
Ostakaa tai vuokratkaa mökki itsellenne, mökkejä saa myös täydellä varustuksella lomaosakkeina.

Meillä ei ole omaa mökkiä, eikä sitä kaivatakaan. Miehen isän mökillä käydään joka kesä tekemässä pakollinen sukulaisvierailu. Minua ei muut päiväseltään käyvät vieraat haittaa, mutta muiden yöksi jäävien kanssa on aina aikamoinen rumba niitä nukkumpaikkoja sovitella. Onneksi muut ovat ollet omien yöpymispaikkojen kanssa liikkeellä (veneellä).

Jos niitä mökkejä on monen monta, niin kysele hyvissä ajoin niiltä sukulaisilta, olisiko mahdollista päästä sinne joksikin aikaa, tarjoudu vaikka vuokraa maksamaan siltä ajalta, jos saatte ilman sukulaisia siellä olla.
 
Meillä oli useampia kesämökkejä lapsuudessani. Kaikki olivat tervetulleita ja suvun mökit yhteisessä käytössä vieläpä, jos omiin kyllästyi. Meillä moista mustistelua pidettäisiin pikkumaisena ja naurettavana käytöksenä, tosin en oikein usko, että kukaan edes noin voisi käyttäytyä. Meidän mökeille on haalittu kaikenkarvaista porukkaa kylään niin suvun vanhainkotivanhuksista (mummin äidin lapseton sisar esmes) ja turvapaikanhakijoita jotka odottivat päätöstä ihmisoikeustuomioistuimesta ja raskaana ollut venäläinen rouva, jonka aviomies suomalainen ja halusi synnyttää Suomessa ja ruotsalaisia mp-kerhon jäseniä yms.
 
Vanhemmilla ei ole omaa mökkiä, itsellä mummonmökki jossa ei vettä tai rantaa lähellä. Jos on sovittu että mökille voi tulla muitakin mökkivieraat on ja olisi ok. Jos taas oletus on se että mökkillä saa viettää rauhassa aikaa perheen kesken (omat tai puolison vanhemmat mukaan lukien) harmittaisi varmasti jos sinne kuitenkin joku kutsuu vieraita. Itse ymmärrän hyvin niitä jotka haluavat rauhoittaa mökin/mökit omaan käyttöön.
 
Samaa mieltä kuin keittis.
Ehkä ärsyttäisi serkkuna, jos yllättäin jäisittekin yöksi, jos päivästä sovittu. Teitte fiksusti lähtiessäne. muutenkaan en koe, että he tekevät väärin, vaikka eivät koskaan teitä kutsuisi. Sehän on heidän mökkinsä ja minusta on jotenkin outoa kytätä ja vaatia, että jonkun pitää juuri sinut kutsua mökilleen. Jos mökin haluaa, sellaisen hankkii ihan itse, eikä odota kenenkään toisen hankkivan sellaista.

ja tiedän, että tuo ei ole mahdollista useimmille. Jo asuntolainat vievät tarpeeksi rahaa. Ei meillekään. Kaikkea ei voi saada.

Meillä ei ole mökkiä, isälläni avovaimoineen kuivan maan mökki. Eipä oikeastaan kutsu sinne ketään, haluavat tehdä puutarhahommia ja elää hiljaiseloa.

Isän veljellä mökki, sitä käyttää isän veli avovaimoineen ja avovaimon lapset lapsineen. En ole koskaan käynyt.

Kuulostatte mukavilta mökkivierailta tuomisineen, mutta minusta siis et voi vaatia ja odottaa keneltäkään tuollaista.
Aivan kuten sinä saat päättää ketä kutsut kotiisi, saavat mökinomistajat päättää ketä mökeilleen kutsuvat, aivan sama onko heillä 1 vai 10 mökkiä.

Ymmärrän että harmittaa. Minustakin olisi kiva omistaa mökki.
 
Mökki siis oli tämän serkkusi ja tätisi mökki? Kyllä mä ymmärrän silloin, että serkkuasi harmittaisi rueta laittamaan pedit uusiksi teidän takia. kun omallaan ovat. Et voi tietää, vaikka ensi kesänä saisitte taas kutsun mökille päiväksi tai tätisi kutsuisi teidät vaikka toiselle mökille jopa yöksi. Omasta mökistään kuitenkin tuskin tarvitsee mustis olla.
 
Tykkäisin huonoa, jos joku sukulainen olisi vanhempieni mökillä samaan aikaan kun minä, mies ja lapset ollaan siellä. Meillä on ollut tapana mennä mökille oman perheen kesken juhannuksena. Muuten ei tällä kokoonpanolla mökkireissuja tehdä, vaan minä ja lapset mökkeillään sitten mun vanhempien kanssa.

En tosiaan haluaisi mitään serkkuja tai vastaavia mökille silloin, kun me vietetään siellä perheen omaa aikaa kerran kesässä.
 
Todella ikävää että noin on teille käynyt! Suvussani äitini vanhimmalla sisarella on mökki, jossa hänen isänsä ja isän äiti asuivat ennen. Siellä käytiin melko usein kylässä, mutta nykyään siellä on vuokralainen. Äitini äiti omistaa 1/6 mökistä, johon kaikki sukulaiset ovat tervetulleita. Paikka on tosin aika huonossa kunnossa jo nyt.
Isäni omistaa isäni vanhempien mökin ja ainoana lapsena (hänelle) perin sen. Siellä saan vierailla koska haluan, mutta välimatkaa on. Myöhemmin aion purkaa huonot rakennukset ja tilalle rakentaa isomman mökin sisävessalla ja sinne sukulaiset ovat kyllä tervetulleita ja haluttuja. Ajattelin, että voisimme halukkaiden sukulaisten kesken viljellä ja kalastaa siellä ja jakaa tuotteita.
 
Mä vähän luulen, että suurin syy serkkujesi haluttomuuteen oli yksinkertaisesti se, että teidän yöpymisestänne ei ollut etukäteen sovittu. Jos olisi, he eivät olisi ehkä itse kutsuneet sitä muuta porukkaa mökille yöksi juuri samaan aikaan. En minäkään tykkäisi, jos kutsuisin kotiini yövieraita ja sitten vain päiväksi sovitut vieraatkin haluaisivat jäädä yöksi. Vaikka sen saisikin makuupaikkoja sovittelemalla ehkä järjestymään, niin silti ottaisin ne päiväksi sovitut vieraat meille yöksi joku toinen kerta.
 
ette laita omaa mökkiä? arvaanpa että siksi koska on kallis laittaa ja kallis ylläpitää. vaatii jatkuvaa huoltoa eikä sekään ole ilmaista vaivasta puhumattakaan.

no, nämä koskettaa kaikkia mökinomistajia. siksi on kohtuullista etttä omistajalla on luovuttamaton oikeus päättää. että kwet' mökillä vierailee ja minkä aikaa.
 
Meillä on mökki tai itse asiassa kaksikin ja lisäksi on loma-osake. Ja usein olen pyytänyt kavereita ja perheitä mukaan, harvoin kukaan lähtee. Vaikka ei olla mökillä vuodesta kuin viikko, max kaksi, niin olis tosi kiva, jos siellä kävisi joku. Sama juttu loma-osakereissaamisen kans, kiva saada muitakin mukaan.
 
Meillä on saarimökki, samoin muutamalla kaverillanikin ja vaimon vanhemmilla. Samoin muutamalla sukulaisella.

Jos haluamme vieraita niin niitä kutsumme ja olemme iloisia jos he pääsevät tulemaan. Kukaan ei ole tyrkyttänyt itseään vieraiksi, osaksi varmaan siksi kun sinne ei pääse kuin veneellä eikä ole juoksevaa vettä eikä vesivessaa. Sähköt on ja nukkumapaikkoja.

Mukavaa on kun kaverit tulevat käymään omilla veneillään muksujen kanssa vaikka ihan vain muutamaksi tunniksi, aina parempi jos jäävät yöksi. Mukavampi juhlia ja saunoa porukalla!
 
Meillä ei ole mökkiä, mutta jos olisi, niin en pitäisi ajatuksesta, että joku sinne tulisi jos viettäisimme perheen keskeistä aikaa. Ja jos on sovittu vaan päiväkyläilystä, niin luulisi sen riittävän. Jos haluan mökille pidemmäksi aikaa niin sitten vuokraamme.
 
Oliko se mökki siis sen tädin vai serkkujen? No olipa kenen hyvänsä, musta on tökeröä kutsua mökille muita viereaita silloin jos joku perhe on jo siellä lomalla. Siis todellakin ottaisi päähän, jos oltais appivanhempien mökillä lomalla, ja sinne paukahtaisi anopin kutsumana jotan muuta porukkaa, ilman että mun ja miehen kanssa olisi sovittu mitään. Seuraavan kerran vuokraisimme jostain mökin, jolla saisimme oleskella rauhassa.

Mitä jos ihan suoraan pyytäisit joltakin sukulaiselta mökkiä vuokralle vaikka viikoksi? Jos et ilmaiseksi kehtaa pyytää.
 

Similar threads

K
Viestiä
29
Luettu
2K
Aihe vapaa
vierailija
V
Y
Viestiä
14
Luettu
809
Aihe vapaa
yksipuolinen ystävyys
Y
K
Viestiä
13
Luettu
527
M

Uusimmat

Yhteistyössä