Musta tuntuu että toiset äidit rakastaa lapsiaan enemmän kuin toiset

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "mama"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ymmärrän ap:ta jotenkin minäkin. Juuri tässä yhtenä päivänä puistossa leikin lasteni kanssa, kun toinen äiti hiekkalaatikon reunalla kertoi avuliaasti, että jos olisin pienestä asti totuttanut lapseni leikkimään itsekseen, saisin olla rauhassa.

Jäin miettimään sitä, miksi tämäkin äiti oli halunnut lapsia (jopa useamman), jos hän ei halua viettää aikaa näiden kanssa. Minulle ainakin työssäkäyvänä äitinä on suorastaan ylellisyys olla puistossa, leikkiä kauppaa ja ihmetellä luonnonilmiöitä yhdessä lasten kanssa. Paljn mieluummin minä heidän juttujaan kuuntelen kuin jonkun tuntemattoman hiekkalaatikkoäidin.

Ei tuolla ole rakastamisen kanssa mitään tekemistä. Olette vain päinvastaisia tuon äidin kanssa. Ei miehenikään tykkää käydä leikkipuistoissa (käy silti), mutta rakastaa lapsiamme ihan siinä missä minäkin. Ja minusta siis leikkipuistoissa on kiva käydä.

Meillä rakastetaan lapsia siitäkin huolimatta, että tehtiin vielä toinen tuon 1,5v:n kaveriksi kun haluttiin että hänelläkin on n. ikäisesnsä sisarus, ehkä enimmäkseen siis siitä syystä. Kumpaakin pientä rakastetaan ehdoitta.
 
Ei tuolla ole rakastamisen kanssa mitään tekemistä. Olette vain päinvastaisia tuon äidin kanssa. Ei miehenikään tykkää käydä leikkipuistoissa (käy silti), mutta rakastaa lapsiamme ihan siinä missä minäkin. Ja minusta siis leikkipuistoissa on kiva käydä.

Meillä rakastetaan lapsia siitäkin huolimatta, että tehtiin vielä toinen tuon 1,5v:n kaveriksi kun haluttiin että hänelläkin on n. ikäisesnsä sisarus, ehkä enimmäkseen siis siitä syystä. Kumpaakin pientä rakastetaan ehdoitta.

Kiitos fiksusta vastauksesta. Kyllä varmasti tuo puiston äiti lapsiaan rakastaa, mutta miksi hän ei osoita sitä läsnäolollaan?

Oma äitini ei ikinä halannut, suudellut tai kertonut rakastavansa. Valitin siitä joskus isälleni. Isä sanoi, että kyllä äiti rakastaa, hän ei vain osaa näyttää sitä. Mietin, että mitä virkaa semmoisella rakastamisella on. Ja osittain ajattelen edelleen samoin.
 
Kiitos fiksusta vastauksesta. Kyllä varmasti tuo puiston äiti lapsiaan rakastaa, mutta miksi hän ei osoita sitä läsnäolollaan?

Oma äitini ei ikinä halannut, suudellut tai kertonut rakastavansa. Valitin siitä joskus isälleni. Isä sanoi, että kyllä äiti rakastaa, hän ei vain osaa näyttää sitä. Mietin, että mitä virkaa semmoisella rakastamisella on. Ja osittain ajattelen edelleen samoin.

Ei kai sen puiston äidin tarvitse näyttää "rakkautta" sen takia, että jollekin tulisi parempi mieli. Varmasti rakastaa, mutta se ei tarkoita et koko ajan pitää hemmotella, hössöttää jne.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hipsterström;30212203:
Ei kai sen puiston äidin tarvitse näyttää "rakkautta" sen takia, että jollekin tulisi parempi mieli. Varmasti rakastaa, mutta se ei tarkoita et koko ajan pitää hemmotella, hössöttää jne.

Ei sen äidin tarvitse mulle rakkautta näyttääkään, mutta kuulevathan sen lapset, miten hyvä juttu äidin mielestä on ettei lasten kanssa tarvitse leikkiä tai jutella.
 
Täh???!! Keisarinleikkauksella synnyttäminen on ihan vastaava mitä alakauttakin. Se lapsi on kuitenkin sun sisällä ja oma. Adoptioäidit, sijaisäidit, isät ja sun muut mitkä ikinäkin nykyään on olemassa on sitten ihan toinen asia. Ne ei ole äitejä eikä niille voi kehittyäkään äidin kykyä välittää, huolehtia ja rakastaa.

Aidointa, pyyteettömintä, lohduttavinta, uskollisinta ja lempeintä rakkautta olen saanut isoäidiltäni <3
Siis naiselta, joka ei ole mua kantanut eikä synnyttänyt.
Mulla se oli sitä, mitä äidinrakkaudeksi kutsutaan.
Siinä oli kykyä, välittämistä ja huolenpitoa.

Mun mielestä koko rakkaus vääristyy, ja muuttuu itsekeskeiseksi jos asettaa itsensä kaikkein tärkeimmäksi ja pystyy rakastamaan vain jotain mitä on itse "luonnut".
 
[QUOTE="Joopa";30213104]Aidointa, pyyteettömintä, lohduttavinta, uskollisinta ja lempeintä rakkautta olen saanut isoäidiltäni <3
Siis naiselta, joka ei ole mua kantanut eikä synnyttänyt.
Mulla se oli sitä, mitä äidinrakkaudeksi kutsutaan.
Siinä oli kykyä, välittämistä ja huolenpitoa.

Mun mielestä koko rakkaus vääristyy, ja muuttuu itsekeskeiseksi jos asettaa itsensä kaikkein tärkeimmäksi ja pystyy rakastamaan vain jotain mitä on itse "luonnut".[/QUOTE]
Ja lisään viellä, että yksinäisyys on itsekeskeisyyden toinen nimi.
 
Toiset osoittavat rakkautaan eri lailla.

Ja sitten on heitä, jotka rakastavat lapsiaan alkoholilla, vetävä päänsä täyteen ja lapset voivat katsoa vierestä oksentavaa vanhempaa.
Myös huumeita voi vetää..
Tai jo oikein tykkää jostakin jännästä, niin lapset voi sitoa ja hakata vaikka siihen paikaan..
Että todella.

Joskus hämärtyy suhde lapseen. Toiset osoittavat rakkautaan eri lailla kuin toiset ja toiset eivät vaan rakasta lapsiaan.
Eikä siihen ole lisättävää.

Vaikka koet että on vähemmän rakkautta antaa maitoa pullosta (vaikka itsekkäistä syistä), pidän sitä kuitenkin rakkauden tekona. Lapsi saa ruokaa ja hellyyttä.

Raskauden aikana polttelu ei ole mielestäni rakkauden teko.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Äidin blogi;30213809:
Toiset osoittavat rakkautaan eri lailla.

Ja sitten on heitä, jotka rakastavat lapsiaan alkoholilla, vetävä päänsä täyteen ja lapset voivat katsoa vierestä oksentavaa vanhempaa.
Myös huumeita voi vetää..
Tai jo oikein tykkää jostakin jännästä, niin lapset voi sitoa ja hakata vaikka siihen paikaan..
Että todella.

Joskus hämärtyy suhde lapseen. Toiset osoittavat rakkautaan eri lailla kuin toiset ja toiset eivät vaan rakasta lapsiaan.
Eikä siihen ole lisättävää.

Vaikka koet että on vähemmän rakkautta antaa maitoa pullosta (vaikka itsekkäistä syistä), pidän sitä kuitenkin rakkauden tekona. Lapsi saa ruokaa ja hellyyttä.

Raskauden aikana polttelu ei ole mielestäni rakkauden teko.

Ja jotkut tekevät lapsia voidakseen rakastaa itsensä onnellisiksi. Jos on ollut tunnekylmä tai muuten kamala lapsuus, voi ajatella hankkivansa hyvityslapsen, jolla kaikki on toisin kuin itsellä on ollut. Ikävä kyllä omia taustojaan ei voi muuttaa ja moni päätyy lapsen kanssa ihan eri tilanteeseen kuin mitä on kuvitellut.
 
[QUOTE="Jenis";30211500]Ahhahhaaa! Näinhän se on joo, Täydellisen Äidin sädekehä ap:lle ja kaikki muut nurkkaan häpeämään ;)[/QUOTE]

Toisaalta, maailma tarvitsee esikuvia tänään ehkä enemmän kuin koskaan.
 
mun eräs kaveri epäili joskus mun ja miehen onnea, koska me ei lääpitä toisiamme julkiesti, siis silloin kun n esim. ystäviä kylässä...
Mun mielestä taas sellainen jatkuva julkilääppiminen kielii siitä, että pari yrittää todistella onneaan muille...

Mitä lapsiin tulee, perheitä on erilaisia ja rakkautta osoitetaán eri tavoin, kukaan meistä ei kai kyttää toisten olemisia 24/7. On perheitä, jossa lapsia rakastetaan, mutta lapsille ei laiteta rajoja, joka on yksi merkittävimmistä rakkaudenteoista, kun lapsella ei ole rajoja lapsella ei ole turvallinen olo.
 
Mä taas olen varma, että kaikki terveet äidit rakastaa lapsiaan. Aina sitä ei pysty tai osaa näyttää, mutta ei se rakkaus ole pelkkiä tekoja. Käytökseen vaikuttaa äidin elämäntilanne ja tausta. Väsymys, stressi, pelko, kiire, omat kokemukset ym. voi saada käyttäytymään eritavalla, kuin haluaisi. Onko rakastava äiti se, joka pitää kulissit yllä, mutta yön pimeydessä hakkaa alpsiaan, kun on niin kovat paineet olla täydellinen ja rakastava äiti?
 
Rakkaus tarkoitta hyvää toiselle( niin kuin sen näen).

Riippuen olosuhteista äidinrakkautta on:

tehdä abortti
antaa lapsi pois
laittaa lapsi psykiatriseen hoitoon
pyytää apua
laittaa rajat
estää lasta


Rakkaudettomuutta on asettettaa itsensä läheisten ja muiden yläpuolelle.

Tai kuvitella että omat tarpeet tulevat ensiksi( kuten alkkis).
Tällöin rakkautta olisi antaa lapsi paikkaan, jossa hän saa turvallisen lapsuuden.

Jos joku ruokkii pullosta, tai antaa purkkiruokaa, jos se edistää tai turvaa lapsen kasvua millään tavalla, on se rakkautta lasta kohtaan.
Äiti, joka ei koe olevansa itsessään "hyvä, kelvollinen, kaunis,haluttava, ehjä ja mitä nyt lie" mikä on itselleen tärkeää, saattaa laiminlyödä lasta vahvasti. Yleensä henkisellä tasolla.
 

Yhteistyössä