musta taitaa tulla iloinen yh.?

[siiri-marjatta]

huomenta.
täs rupee oleen sen verran hämmentynyt fiilis, et päätin tilittää rivin-pari, jos joku vaikka lukis tai vielä parempaa; kirjottaa jotain mielipiteitään asiasta.
oon reilu vuoden ollu miehen kanssa on/off ja siihen vuoteen on kyllä mahtunut jos sun vaikka mitä. läheisten kuolemaa, päihteitä, mielenterveysongelmia... ongelmista on kuitenkin taistelujen kautta selvitty ja lisännyt luottamusta siihen, että ehkä tää tästä seesteisemmäksi muuttuu.
kummallakaan meistä ei ole perhettä eikä kumpikaan sitä niin kovasti ole toivonut. kuitenkin tulin raskaaksi ja asiasta keskusteltiin miettimisen jälkeen ja halusin pitää lapsen. mies sanoi, että haluaa sitten olla yhdessä osana lapsen elämää...
viime viikolla mies sanoi kuitenkin minulle, että "ei meidän tarvitse yhdessä olla, vaikka paksuna oletkin". eilen sitten sanat olivat jo sitä luokkaa, että tee abortti, en halua sitä. vkot nyt 11. olo on kusetettu, koska tämän hän olisi voinut kertoa 6vkoa sitten.. olisin lähtenyt rakentamaan elämää täysin toisenlaisella näkökulmalla. on eri ruveta näin isoon projektiin, ku kuvittelee et siin on toisen ihmisen tuki. yksin oon ollu oloineni, kipuineni, pelkoineni alusta saakka. ystävä kaukaa on jonku verran etätukenut mua ja se on osottautunu yllättävän tärkeeks.
silti on vähän pallo hukassa, ultraan ens viikolla ja ihan itekseen. mun mielestä ihminen jolla mieli noin vaihtuu, ei tartte näyttää naamaansa siellä lainkaan...
alko maanantaina uusi koulu. täällä sitä atk-tunnilla näpytellään näinkin tärkeestä asiasta. näytänkin ihan silakalta punasten silmieni kanssa, ei oikee uni tullut. ois kiva kun jaksais keskittyä... noh, ehkä mul on aikaa täs mietiskellä, viikonloppunakin ihan täyspainoisesti ku ukko lähtee laivalle. täl hetkellä tuntuu etten tunne koko ihmistä, heittelee tollasta infoa naamalle ihan out of nothing ja lähtee sitte ylpein mielin laivalle juhlistaan sitä kun on saanu suus auki.
kommentoikaa ihmeessä.

 

[Ken guru]

Aika niljakkaalta mies kyllä vaikuttaa. Hyvä että kertoo mitä haluaa, ja hyvä että hänen itsekkyys ja omahyväisyys tuli nyt jo näin aikaisin esille. Tuollaista miestä et oikeasti haluakaan elämääsi.

Antaisin lapselle oman sukunimeni, ja hakisin yksinhuoltajuutta (vai miten se meneekään jos ei koskaan ole yhdessä miehen kanssa lapsen syntymästä-tuleeko automaattisesti? en tiedä).

Pärjäät kyllä lapsen kanssa! Voimia tulevaan!

 

[sdfasdfsa]

Olisiko miehelläsi jo pettäminen mielessä kun laivalle lähtee? Poikaporukallako sinne on ryntäämässä vai?

Sinä kyllä varmasti selviät yksinkin lapsen kanssa. Minä jättäisin kanssa miehen ulkopuolelle kun moisia kommentteja heittää. Olisiko se ero nyt sitten jollain tapaa järkevin ratkaisu kuitenkin? Mietipäs, helpompihan se ero on nyt hoitaa pois alta kuin silloin kun on jo pieni lapsi ja kaikkea...

 

[Yhäri]

Moi, erosin lapseni isästä kun lapsi oli noin yhden. Vauvan ensimmäinen vuosi oli aivan hirveää vuoristorataa, yleensä alamäkeä. Eropäätöksen tehtyäni maailma romahti, mutta kun siitä nousin, en enää vaihtaisi tilannetta. Minulla on ihana lapsi, eikä mitään parissuhdeongelmia. Saan itse päättää asioista ja kotikin jää just siihen kuntoon mihin sen itse jätän. Yöt saan nukkua rauhassa itkemättä ja murehtimatta miesongelmia. Eli pärjäät hyvin yksin, ja se voi olla todella antoisaa ja vahvistavaakin. Älä piinaa itseäsi ja vauvaasi ongelmilla, asiat ei huonossa suhteessa yleensä paremmaksi muutu. Toki hyviä ystäviä ja oikeita tai varamummoja/-kummeja tms. olisi hyvä olla lähellä, kun vaavi on syntynyt.

 

["hmmm"]

olisiko ihan poissuljettu ajatus muuttaa lähemmäs sitä ystävää? ettei tarvi yksin olla, miehen tukeen en luottais, jos se nyt jo tolla tasolla :/

 

[riiviöiden äiti]

Minä erosin (tai siis mies päätti haluta vapauden) toisen lapseni odotusaikana. Vauva-aika oli paljon miellyttävämpää kuin esikoisen aikaan, tiesin että kaikki on itse tehtävänä, eikä odotellut toiselta tukea mitä ei saanut.
Toki on eri asia saada esikoinen yksin, mutta kyllä siitä selviää, kannattaisi yrittää raskausaikana rakentaa ystäväsuhteita vaikka toisista yksinhuoltajavanhemmista, naapureista, äiti-lapsikerhoista ym.

 

[siiri-marjatta]

poikaporukallapa hyvinkin. "kun on senjasen synttärit. kivaa vaihtelua tälle kotihelvetille,
joisin viikollakin jos et siitä valittaisi"..
se on jännä kun luulee tuntevansa toisen ihmisen. illalla räkästään asioita naamalle, joita
on ehkä mahdoton koskaan unohtaa.. aamulla aletaan pyörtään sitte sanomisia. mä yritin
aiemmin jo sanoa, et mun mielest ei ehkä paras hetki risteilylle ku tilanne meidän välillä tämä,
ja nyt se risteily kai jää väliin.. ja mä saan tuta kun vittumaisen perusluonteeni takia sekin
häneltä evättiin...ei olla tässä erottu, kunnei olla koskaan oikeen yhdessä oltukkaan. mua
on ollu hyvä pitää holdilla, on oma kämppä minne potkasta ku siltä rupee tuntuu. ja joo, tää
kloppi on kikkeliänsä jo jossain vieraassa reiässä uittanu, jännä ja kumma kun en juhli
jokaisista tulevista kissanristiäisistä. koska näitähän riittää!
ei tartte varmaa mainita et atk-tunti meni ohi niin et fiuf kuulu.

 

["anne"]

Vieläkö kerkiät tekemään abortti?se olisi paras ratkaisu.

 

["vieras"]

Ei silakalla ole punaiset silmät.

 

["yks äiti"]

"Ei silakalla ole punaiset silmät." Tämäkö on sun mielestä ongelman ydin?! Se on sanonta. Mene syömään lisää niitä sieniä ja kirjottelemaan muualle,kun täällä puhutaan oikeista ongelmista.

Abortti ei mun mielestä ole oikea vaihtoehto. Ei ainakaan tässä kohtaa,kun viikkoja on noin paljon. Se on jo ihan oikea mini-vauva. Pistää niin kiukuttamaan tuo miehen käytös! Elämässä on sellainen ikävä puoli,että sitä jossain vaiheessa tulee aikuiseksi ja aikuisena tehdyt päätökset vaikuttavat loppu elämään ja yleensä monen muunkin elämään. Tällaisella asialla pelleileminen on sekä ilkeää, itsekästä että äärimmäisen vastuutonta! Onko mies valmis ottamaan vastuun siitä,että jonain päivänä lapsi tulee kysymään "Isi miksi sä et halunnut mua?". Lapselle mikään ei ole pahempaa ja se voi pilata lapsen koko elämän. Tuntea aina olevansa ei-toivottu.

Vielä en luovuttais, teillä on mahdollisuus onnistua. Isäksi tulemisessakin on omat kriisit... Kaikkea ei silti todellakaan tarvii sietää!! Isä on tehnyt päätöksen jota ei enää saa takaisin vedettyä. Nyt on aika kasvaa ihmisenä ja muuttaa entiset poikamies-tavat. Ei ole enää vaan sinä ja hän, nyt olette TE! Ja kaikki päätökset pitää tehdä ensisijaisesti tulevaa vauvaa ajatellen.

Palaan kirjottamaan,kun saan omat lapset päiväunille... Tsemppiä ja jaksamista!!

 

[siiri-marjatta]

abortti ois hyvä ratkaisu.. tietääkö kukaan hyvää klinikkaa jossa voi abortoida
kolmekymppisen isi-ihmisen. särjellä ne silmät tais punaset olla.