optimisti
Elän tätä nykyä uusperheessä, jossa avomieheni, poikani (9v) ja minä. Miehellä on aik. liitosta 8. luokkalainen tytär, joka kieltäytyy olemasta missään yhteyksissä. Isän erosta pari vuotta, ja tytär loukkaantunut mm. siitä, että isä eron loppuvaiheessa rakastui minuun. Äitikään ei pidä isään mitään yhteyttä, vaikka yhteishuoltajuus, esim. puh.numerot ovat salaiset. On sitä mieltä, että tytär saa tavata isää, jos haluaa. Ei taida pitää asiaa kovin tärkeänä, koska isän kanssa yhdessä ei halua palauttaa tytön ja isän välejä, eikä siis äitiin saa yhteyttä. Äidin suku isään laittanut muutoinkin välit poikki, eikä arvostus olel tainnut koskaan olla suuren suurta. Välirikkoa on reilu vuosi takana, ja taitaa mennä pitkään, ennen kuin tyttärestä kuuluu mitään :/ . Surullista, että asioita ei voida mitenkään selvittää, edes riidellä, vaan tytär kostaa kääntämällä selkänsä. Taisi itse kokea eron hylkäämisenä ja nyt puolestaan hylkää...Onko muilla kokemuksia vastaavasta? Tuliko "eksynyt lammas" lopulta takaisin ja onnistuiko asioiden selvittely? Nyt isän ainoa keino pitää yhteyttä on laittaa ajoittain kortteja ja kirjeitä, joihin ei kuulu inahdustakaan :'( Äiti taitaa oman sukunsa kanssa tuoda aika estoitta näkemystään isästä julki, ainakin lastenvalvojalla eron aikoihin haukkui isää törkeästi tyttären kuullen ja tämän kanssa. Naisten kimppa on siis tiivis ja varmaan tytär haluaa olla äidille solidaarinen.
