mun tyttö sanoi ettei tiedä rakastaako mua ;(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "surullinen"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

"surullinen"

Vieras
Ei tullut herättämään eikä sanonut aamulla mitään kun nousin. Tunnin kuluttua toi koulussa tekemänsä lahjan ja oli harmissaan siitä että kortti unohtui kouluun. Sanoi "hyvää äitienpäivää" ja antoi lahjan meinasi lähteä. Pyysin halia ja sain sen, nopean ja väkinäisen.

Myöhemmin kaappasin tytön syliin ja hassuttelimme. Ihailin lahjaa ja kiitin kovasti. Totesin että hän oli nähnyt vaivaa sen eteen. Kysyin "rakastatko sinä äitiä?" en saanut vastausta. Sanoin rakastavani häntä ja kysyin uudelleen johon hän vihaisena totesi ettei tiedä vastausta.

Pyysin häntä kertomaan vastauksen sitten kun tietää josta hän suuttui ja sanoi ettei tiedä! Tulin todella surulliseksi. Mun oma lapsi ei rakasta minua.

Tiedän että hän olisi vastannut isoäidilleen "joo" ja halannut kovasti.
Olen aina rakastanut äitiäni yli kaiken, en tiennyt että lapsi voi olla rakastamatta
äitiään. Oloni on hyvin surullinen.
 
Tiedätkö tai aavisratko, mikä voisi olla syynä?

[QUOTE="surullinen";28460961]Ei tullut herättämään eikä sanonut aamulla mitään kun nousin. Tunnin kuluttua toi koulussa tekemänsä lahjan ja oli harmissaan siitä että kortti unohtui kouluun. Sanoi "hyvää äitienpäivää" ja antoi lahjan meinasi lähteä. Pyysin halia ja sain sen, nopean ja väkinäisen.

Myöhemmin kaappasin tytön syliin ja hassuttelimme. Ihailin lahjaa ja kiitin kovasti. Totesin että hän oli nähnyt vaivaa sen eteen. Kysyin "rakastatko sinä äitiä?" en saanut vastausta. Sanoin rakastavani häntä ja kysyin uudelleen johon hän vihaisena totesi ettei tiedä vastausta.

Pyysin häntä kertomaan vastauksen sitten kun tietää josta hän suuttui ja sanoi ettei tiedä! Tulin todella surulliseksi. Mun oma lapsi ei rakasta minua.

Tiedän että hän olisi vastannut isoäidilleen "joo" ja halannut kovasti.
Olen aina rakastanut äitiäni yli kaiken, en tiennyt että lapsi voi olla rakastamatta
äitiään. Oloni on hyvin surullinen.[/QUOTE]
 
Aikuinenkaan ei usein tiedä rakastaako vai ei. Joskus huomaa rakastavansa vasta sitten kun suhde on jo päättynyt. Rakkaus omia vanhempia kohtaan on niin itsestäänselvää, ettei lapsi ehkä tunnista sitä rakastamiseksi.
 
Rakkaus on hyvin abstrakti tunne kouluikäiselle ja koska luottaa sinuun kertoi sinulle totuuden ettei tiedä. Mummolle vastasi "joo" koska sillä selviää helpommin tilanteesta. Ehkä lapsesi ei siis vielä tiedä, millaiselta sen rakastamisen kuuluu tuntua eikä siitä syystä tiedä rakastaako sinua. Ehkä jos kysyisit tykkäätkö äidistä tms. vastaus voi olla selkeämpi. Kouluikäiset vaan ovat luotettaville ihmisille kovin rehellisiä joskus, eivätkä ymmärrä, että tuo totuuden sanominen voi loukata toista kun vielä opettelevat. Tyttö oli kuitenkin harmissaan kun oli unohtanut kortin koululle ja kuitenkin hassutteli kanssasi. Onko sinulla jotain muuta syytä epäillä, ettei lapsesi rakastaisi sinua? Onko viime aikoina sattunut jotain, jonka vuoksi lapsi "pohtii" rakastaako?
 
[QUOTE="maija";28460983]Tiedätkö tai aavisratko, mikä voisi olla syynä?[/QUOTE]

Ei aavistustakaan.. Kaikki on niinkuin ennenkin, normaalia arkea ja mukavia yhdessäolon hetkiä kotona tai muualla seikkailemassa. Niin kauan kun tyttö on tyytyväinen, hän on ihana ja kiltti. Mutta kun tulee kieltoja tai käsken häntä tekemään jotakin, hän suuttuu, mutta pidän kantani.

Hän ei vain tiedä rakastaako minua. Se teki minut hyvin surulliseksi.
 
En tiedä muuten mitään ärsyttävämpää, kun tollanen tivaaminen, että rakastatko minua?
Lapselle se rakkaus vanhempiaan kohtaan on usein ihan itsestäänselvä asia. Ei sitä pidä vanhemmalle muistutella tasasin väliajoin. Ja miksi vanhemman pitää sitä lapseltaan kysyä? Ahdistavaa tollanen. Luota siihen, että vaikka lapsi ei sitä kerro, niin kyllä se rakastaa.

Jos itseltäni tollain tivaillaan, että rakastko, no rakastatko? Niin voisin hyvinkin vastata, että no en tiedä. Ihan vaan siksi, koska se kysely tollasesta asiasta ärsyttäisi.
 
  • Tykkää
Reactions: Kerpele ja Porho
onhan se lapselta lienee normaalia pohtia niitä suuria tunteita.. mitä nyt on rakkaus ja mitä ei.. tuskin lapsesi pahaa tarkotitaa.. nyt kun alat asioita suurentelemaan nini halauskinoli vaan "väkinnäinen"
 
Alkuperäinen kirjoittaja Määä;28461011:
Äidin homma on siitä ikävä, että monena päivänä sitä on ihan paska.
Ikävää tuo sun pakottaminen, "kerro sitten kun tiedät", kamalaa.

Jokaisella meillä on omat tapamme toimia. Jos lapsi vastaa en tiedä on luonnollista pyytää häntä kertomaan sitten kun tietää. Koska jotakin on selvästi vialla. Ehkä siitä voisi myöhemmin sitten keskustella, kun lapsi saa aikaa ajatella.

Joka tapauksessa rauhoituin itse nyt (kiitos parin rauhoittavan vastauksen <3) ja pyysin lasta käymään luonani.
Pyysin anteeksi kyselyäni ja sanoin että on normaalia ettei aina tiedä mitä ajattelee toisesta.

Sanoin että joka tapauksessa rakastan häntä niinkuin aina ennenkin, eikä se muutu ikinä. Lapsi kuunteli minua naama mutrussa ja käänsi selkänsä.

Pyysin häntä kuitenkin kuuntelemaan asiani loppuun. Vastahakoisesti hän seisoi selkä minuun päin kun kerroin kuinka tärkeä hän on minulle.

Totesin että "ehkä sinä olet vihainen minulle jostakin, jota en tiedä tai osaa tajuta ja olisi hyvä jos kertoisit siitä joskus ja voisimme puhua asiasta niin että äitikin ymmärtää".

Ruumiinkielestä huomasin sanomiseni antavan hänelle voimaa ja reippautta, ihan kuin olisin osunut naulan kantaan.. Hän taitaa olla minulle jostakin vihainen tai loukkaantunut.

Enää en olekaan niin surullinen, kolahti vain väärään aikaan tuo tilanne, äitienpäivänä.
Oikeasti kiitos teille jotka avarsitte näkökantaani.

Tiedän että olin suppeakatseinen, mutta odotin tänään rakkaudenosoituksia ja tunteet tulivat pintaan. Kai normaali tunteet ovat sallittuja vaikka äiti onkin?
 
  • Tykkää
Reactions: Heartless Bitch
onhan se lapselta lienee normaalia pohtia niitä suuria tunteita.. mitä nyt on rakkaus ja mitä ei.. tuskin lapsesi pahaa tarkotitaa.. nyt kun alat asioita suurentelemaan nini halauskinoli vaan "väkinnäinen"

Halaus oli ennen kysymystä. Suurentelin asiaa päässäni ja täällä palstalla, mutta lapselta kysyin hassuttelun lomassa joka päättyi kysymyksen jälkeiseen lapsen "jähmettymiseen" ja suuttumiseen.
 
En tiedä muuten mitään ärsyttävämpää, kun tollanen tivaaminen, että rakastatko minua?
Lapselle se rakkaus vanhempiaan kohtaan on usein ihan itsestäänselvä asia. Ei sitä pidä vanhemmalle muistutella tasasin väliajoin. Ja miksi vanhemman pitää sitä lapseltaan kysyä? Ahdistavaa tollanen. Luota siihen, että vaikka lapsi ei sitä kerro, niin kyllä se rakastaa.

Jos itseltäni tollain tivaillaan, että rakastko, no rakastatko? Niin voisin hyvinkin vastata, että no en tiedä. Ihan vaan siksi, koska se kysely tollasesta asiasta ärsyttäisi.


En yleensä ikinä kysy rakastatko sinä minua, tänään kysyin. Eli tuskin kovin paljoa tivaan tuollaisia.
 
Voin kuvitella että tuollainen tilanne on erittäin epämiellyttävä ja ahdistava lapselle. Kaikki lapset eivät halua puhua tunteistaan saati ymmärrä niitä kovin hyvin ja tuollainen oli varmasti erittäin epämiellyttävää ja painostavaa johon vastausta ei varmasti saakaan.
 
Meillä 5v saattaa sanoa ettei rakasta minua tai tykkää minusta kun hänelle kerron rakastavani. Mutta tämä yleensä tilanteessa jossa hän on minulle harmissaan yleensä jostain mitä ei ole saanut tai olen jotain käskenyt. Hyvänä hetkenä kyllä sanoo rakastavansa. Olen ajatellut niin että kiukun hetkellä se kohdistuu enemmän siihen asiaan ja mielipahaan tuo ettei rakasta kun siihen että tosiaan ei rakastaisi oikeasti. Se on osa vanhemmuutta olla se kamala äiti ja paska tyyppi joka asettaa rajat ja kasvattaa yhteiskuntakelpoista kansalaista.
Ei minunkaan lapseni pidä kysymisestä, hän spontaanisti osaa ilmaista paremmin asioitaan kun suoraan kysymällä.
 
Meillä 5v saattaa sanoa ettei rakasta minua tai tykkää minusta kun hänelle kerron rakastavani. Mutta tämä yleensä tilanteessa jossa hän on minulle harmissaan yleensä jostain mitä ei ole saanut tai olen jotain käskenyt. Hyvänä hetkenä kyllä sanoo rakastavansa. Olen ajatellut niin että kiukun hetkellä se kohdistuu enemmän siihen asiaan ja mielipahaan tuo ettei rakasta kun siihen että tosiaan ei rakastaisi oikeasti. Se on osa vanhemmuutta olla se kamala äiti ja paska tyyppi joka asettaa rajat ja kasvattaa yhteiskuntakelpoista kansalaista.
Ei minunkaan lapseni pidä kysymisestä, hän spontaanisti osaa ilmaista paremmin asioitaan kun suoraan kysymällä.

Totta puhut. Minulla on se ero sinun ja varmaan monen muunkin tapauksessa että lapseni EI OLE IKINÄ SANONUT RAKASTAVANSA MINUA. Tänään kysyin kun on jo aika iso tyttö, ei olisi pitänyt. Kertoo kyllä isoäidilleen rakastavansa häntä sekä muutamaa muuta läheistä. Minulle ei ole ikinä sanonut tuota sydäntä lämmittävää lausetta, se on jäänyt kyllä vähän kaivelemaan..
 
Mä en ole ikinä tullut kysyneeksi lapsiltani tuota rakastamisasiaa. Pienimmät kyllä silloin tällöin sanovat rakastavansa minua. Lähinnä silloin uteliaisuuttani kysyn, että mitä se rakastaminen on. Vastaukset kovin hassuja useimmiten. Mutta älä ap piittaa. Mun heinäkuussa 3v täyttävä poika kapusi äsken leikkipuhelimen kanssa saunan lauteille ja "soitti poliisille": Hei poliisi, tuutko pidättämään äitin, kun se kiusaa mua. Minä laitoin pesuhuoneessa pyykkiä kuivumaan tällöin. No, tuo edellämainittu kevennyksenä. Ymmärrän kyllä pahan mielesi, jos lapsi kerran muille sanoo rakastavansa. Ehkä me äidit kuitenkin yleisesti ottaen ollaan niin jokapäiväisiä itsestäänselvyyksiä, ettei lapsi asiaa edes oikeastaan ajattele. Ja siihen ajatukseen käännyn minäkin, että tietävätkö ne lapset ihan varmuudella mitä se rakastaminen onkaan.
 
Mä en ole ikinä tullut kysyneeksi lapsiltani tuota rakastamisasiaa. Pienimmät kyllä silloin tällöin sanovat rakastavansa minua. Lähinnä silloin uteliaisuuttani kysyn, että mitä se rakastaminen on. Vastaukset kovin hassuja useimmiten. Mutta älä ap piittaa. Mun heinäkuussa 3v täyttävä poika kapusi äsken leikkipuhelimen kanssa saunan lauteille ja "soitti poliisille": Hei poliisi, tuutko pidättämään äitin, kun se kiusaa mua. Minä laitoin pesuhuoneessa pyykkiä kuivumaan tällöin. No, tuo edellämainittu kevennyksenä. Ymmärrän kyllä pahan mielesi, jos lapsi kerran muille sanoo rakastavansa. Ehkä me äidit kuitenkin yleisesti ottaen ollaan niin jokapäiväisiä itsestäänselvyyksiä, ettei lapsi asiaa edes oikeastaan ajattele. Ja siihen ajatukseen käännyn minäkin, että tietävätkö ne lapset ihan varmuudella mitä se rakastaminen onkaan.

Kiitos ymmärtävästä ja ihanasta viestistäsi! Nauroin tuota poliisille soittamista :) Olet oikeassa kaiken suhteen mitä kirjoitit, taisin vain tarvita jonkun joka kertoo minulle sen minkä itseasiassa kai tiesinkin. Olin vain niin allapäin ja tuntui kuin olisin menettänyt tyttäreni. Nyt on asia selvitetty tytön kanssa ja minun päässäni. On huojentunut olo.
 
Mä sanon joka ilta lapsille kun odottelen niitä nukkumaan joko. " äiti rakastaa sinua" tai " olet
rakas", jostain syystä lasten on helpompi vastata tuohon olet rakas....niin sinäkin....kun tuohon rakastan sinua. Enkä kyllä koskaan lapsiltani (5-14v) tivaa rakastaako ne Mua...
 
Lakkaa ripustamatta omaa onnellisuuttasi toisten ihmisten tunteiden varaan. Etenkään älä ripusta sitä lapsesi tunteiden varaan. Se on kohtuuton taakka kelle tahansa ja erityisen haitallista sinulle itsellesi.
 
[QUOTE="vieras";28461431]Mä sanon joka ilta lapsille kun odottelen niitä nukkumaan joko. " äiti rakastaa sinua" tai " olet
rakas", jostain syystä lasten on helpompi vastata tuohon olet rakas....niin sinäkin....kun tuohon rakastan sinua. Enkä kyllä koskaan lapsiltani (5-14v) tivaa rakastaako ne Mua...[/QUOTE]

Niin minäkin sanon, enkä odota enkä saa vastausta.
Jos sinulle joskus käy niin että joku lapsistasi ei reagoi enää mitenkään pitkään aikaan, tekisikö mieli kysyä jo ihan sen takia että jokin asia voi olla vinossa?

Voisiko joskus tulla herkkä hetki jolloin kaipaat niitä sanoja tai edes aitoa halausta? Etkä saisi sitä. Voisiko olla että eräänä päivänä kysyisit rakastatko äitiä / tykkäätkö äidistä tai pyytäisit halausta?
 

Yhteistyössä